6.10.2015 - 05:57 #5445

PikkuPro

OP
+5670
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2764

Edellisen kirjoituksen jälkeen perus selän suoristus eli joka päivä 8h sessio (paitsi su 5h mut imo syystä) ja ihan hyvin harjoittelu sujuu vaiks siis 2v tauko ompusta ja aivot toki lagaa aavistuksen aiempaakin enemmän. ATH. Tänään "hauska" erikoistilanne kun hu potissa yli kilo keskellä ja river jaettu kun vastustaja alkoi sanomaan, että polttokortit ei menny oikein. En superiloinen toki ollut koska jopa mie tiedän et jos vihu olis vahvoilla showdownissa niin tuskin noin sanois ja toisaalta mun rattaat on aika haavoittuvat vs. vetoisa board. Ihan semi sivistyneesti kuitenkin meni ja jälkeen päin pahoittelin syystä eli turha mun sanoa mitään ininää vain, koska en itse seuraa korttien polton oikeellisuutta enkä siis vastaavassa osais itse vaatia kameratarkastusta. Jos jakaja polttaa väärin ja kun kalkut on sisällä flopilla niin noin voi käydä kun board jaetaan toki aika vikkelään tuollaisessa spotissa eli on the spot ei kukaan ehtinyt sanoa. Jotenkin ei kuitenkaan hirveesti ilostuttanut asemani kun vihu saa frollin eli kaksi saumaa osua riveriin, jakajan virheen takia. Sääntöjen mukaan saattoi mennä oikein, moraalisesti imo vähän, no, vaikea spotti varmaan brushillekin.

Tosiaan ensimmäinen tuollainen jako mulle ever kun jaetaan riverin jälkeen se vielä uudestaan - siis kun ei run it twice.

Edelleenkin huomaan kovan korrelaation pelaamisen ja henkisen hyvinvoinnin/balanssin välillä. Ja lisäksi sen mystisen ilmiön, että kun lähden rennosti kassulle niin viihdynkin pilkkuun asti. Kuntouttavaa työtoimintaa? ;D

 

0
0
9.10.2015 - 03:39 #5452

PikkuPro

OP
+5670
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2764

Sijoittajat ovat kylmähermoisia, pikkusijoittelijat ei.

Eilen tulin kotiin kassulta, kuudes päivä putkeen @ 8h sessioita. Hiljainen tiistai mutta jotenkin saatiin plo pyörimään kun vaihdeltiin 4/5 korttia tilanteen ja asiakkaiden toiveiden mukaan. Kassu on nykyään aika joustava ja vain kerran Jänkä toivoi, että ilmoittaisimme mitä kulloinkin pelaamme, jotta hän voisi ilmoittaa mahdollisille kiinnostuneille. Ilmoitin, että pelaamme ainakin kumpaa vain plo varianttia jos se auttaa jonkun pöytään....3way kassun rake kun on hieman haastava.

Anyhow, tulin siis kotiinpäin ihan fiiliksissä. Olin taas voittanut kivasti ja projektini "opettele uudelleen plo alkeet, aikaa 2 kk" tökki koska onni on ollut liian myötäinen. Tappioista oppii tehokkaammin kuin voitoista. Mietin kotimatkalla, että yhä edelleen saan valtavat kiksit siitä, kun vaihtaa leipapeliään ja tulee jossain vaiheessa fiilis, että "tyhjä kantaa". Näin on käynyt ainakin 6 kertaa ja tämä seitsemäskin yritys vaikuttaa lupaavalta. Itseluottamukselle on eri asia pelata voitollisesti tuttua kuviota kuin vaihtaa kuviota ja silti pärjätä. Jälkimmäinen tuo tunnetta, että pokerinkin osalta sijoitustoiminta voi jatkua vielä pitkään. Varsinkin kun tykkään itse prosessista ja tosiaan uutena huomiona 2kk lomailun perusteella se, että voin henkisesti paremmin kun pelaan pokkaa jonnin verran. Pretty cheap therapy, en ymmärrä miksi pokeria ei hyödynnetä lyhyt-terapiassa nykyistä enempää..

Tosin ei tämä seitsemäs leipäpelinvaihtoyritys vielä taskussa ole. Stroke nyt tuskin voi kuitenkaan auttaa ja pelit ovat myös imo koventuneet parissa vuodessa, Mikonkadullakin. Luottoa tuo kuitenkin se, että imo pokerissa metakuvio on nyt aiempaa suotuisampi eli enää ei tule oikealta ja vasemmalta miljoona kättä tahkonneita tuntemattomia nuorisolahjakkuuksia koska pokeri ei ole enää pop. Jännästi en näe tätä vain huonona asiana liven osalta - kunhan pelit ei nyt kuole maailmanlaajuisesti pystyyn. Olen aina ajatellut, että kannattaisi tehdä sellaista missä ei kilvoittele terävimpien kynien kanssa ja tässä mielessä olin heti innostunut kun aikanaan kuulin, että ystäväni ja ex-pokkapro perusti isännöintitoimiston. Näyttää, että resultwisekin frendi tuon ringin biittaa.

Muut sijoittelut: vetosijoittelusta pikku plussaa, pörssissä pientä toipumista, tunnin päästä toiv. allekirjoitetaan vuokrapaperit (@saadaan 4ke takuuraha) ja huomenna pitäisi noutaa Us tuliaisauto Hämeenlinnasta - sijoitustoimintaa tämäkin kun muuttoautosta kyse. Niin ja lauantaina sijoitan urheilumenestykseni puolesta pari kiloa, flunssa saisi siihen mennessä loppua vaikka kai puolimara nyt menee puolikuntoisenakin. Varsinkin jos on jo pohjille rautainen kokemus puolikuntoisuudesta mm. jalkapuoleuden kautta. ATH.

 

EDIT: Eikö näille naisille mikään riitä? Tuli seitsemäskin peräkkäinen 8h/hyvä plussasessio eilen (tosin 150e aivopieru joukkoon, pitkästä aikaa ensimmäinen selkeä virhe jonka bongaan). Torstaina sitten oli kiirus päivä ni aattelin tyytyä illalla vetoihin - kokemukseni mukaan usein hyvä pitää päivän breikki jos on pieni runi takana, solidify winnings yms. (voin kirjoittaa tästä joskus lisää). Anyhow, Nanny pysähty koneeni ja betsieni ääreen 23 ja kysy ihmettelevästi "you are not going to work today??". Huoh, tämäkö se on se standard nyt, viikko putkeen ei riitä...this is why Aasia > Europe.  ;D

 

0
0
8.10.2015 - 18:03 #5469

Aki Pyysing

+11665
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6529
PikkuPro kirjoitti:

 Mietin kotimatkalla, että yhä edelleen saan valtavat kiksit siitä, kun vaihtaa leipapeliään ja tulee jossain vaiheessa fiilis, että "tyhjä kantaa". Näin on käynyt ainakin 6 kertaa ja tämä seitsemäskin yritys vaikuttaa lupaavalta. 

Lainaan viikontakaista kolumniani  : "Jos taas haluaa pokeriammattilaisena leivän päälle myös Becel pro.activ kevyttä, on syytä pelata niitä pelejä, mitä viihdepelaajat haluavat"

0
0
12.10.2015 - 15:29 #5497

PikkuPro

OP
+5670
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2764

Mukavaa maanantaita!

Eikä oo ees vitsi, mulle su ilta on average viikon pohjavaihe kun taas ma-pe kivoja kun pörde heiluu ja lapset on hoidossa. Eilinen su kylläkin poikkeus kun oli kiva plo rinki - Aki tosin koijas multa 200e NFL-flipissä pokan ohessa. Siis ihan varmasti koijas koska vaikka arvottiin betsipuolet etukäteen flopin värillä niin miun joukkue silti hävis.... tilastojeni mukaan urheiluflipin häviäminen ei pitänyt olla mahdollista mutta totean kuten Perän Pekka Talvivaarastaan hieman ennen kaupankäynnin sulkemista: "Tämä on tällainen tilapäisluonteinen kuoppa". Ensi su palataan normaaliin urheiluflippionneen - jos Aki ei ryyppää deadlineä. On liikaa lapsia muuhun ja osaan onneksi jalka-ampua miekin: ensi su on kaksi matsia joten kun Aki sai nyt hieman siimaa niin laitan kirjanpitoon asian EV realistisesti eli pikkuplussan näiden kahden sunnuntain NFL-flipeistä...JAERD varauksella.

 

Muita viime päivien liikkuja:

- pokkaa pelannut joka päivä ja voittanut jotain joka päivä. Kyl mie ainakin kaks kertaa (saattanut olla kolmekin) oon hävinnyt Suomessa mut viimeisemmästäkin jo sen verran aikaa, että en muista koska oli...tosin muin muisti sitä luokkaa, että informaatioarvo aika matala. Anyhow, better lucky than good, ATH.

- vedoista pikkuplussaa ja lisäksi 10ke -ish tili käytännön varmistui su kun Hamilton voitti ja Nico bustas. Teoreettinen mahis betukan livelinen mukaan Nicolla vielä on, itsehän en toki tiedä pistetilanteesta mitään: miksi sekoittaa päätään raakadatalla kun voi katsoa valmiiksi analysoidun version mestaruuskilvoittelusta https://www.betfair.com/exchange/motor-sport/competition?id=6454297 

Miulla siis Hamiltonin mailmanmestaruutta reippaasti ja lisäksi suoraa Hamilton-Rosberg-Vettel supertriplaa xxxe jossa sentään mini jännitettävää vielä kun Vettel voi ajaa Nicon ohi. Miun tuureilla käytännössä ei.

- Vuokrasopparit kirjoitettu ja nutsikkaan oloinen vuokralainen. Lattia tosin täytyy osin hioa, "pikkasen" avittaa se, että hionta vuokra-ajalla eli saa 70e päivä myös rempan ajan. 

- Tilattiin talo, +160ke tässä vaiheessa mutta tosta toki nousee reippaasti vielä. Ensi syksynä pitäisi jo olla puitteet kin(k)keillä.

- Tulli muistutti olemassa olostaan 7ke autoveroilla. Mustang v8:sta ei mennyt veroa aikanaan yhtään eli muuttoauto-ale 13450e riitti mutta karvalakki-Camaro tullin mukaan saman ikäisenä n. 20ke hintavampi markkina-arvoltaan. Jotenkin ei intuitiivisesti kuulosta tullin päätökset olevan tässä linjassa, mietin, pitäiskö valittaa, any ideas?

- la liikuin puolimarathonin 1.45 ja risat. Kaveri tosin liikkui sen verran reippaasti, että tällä kertaa liikkui vain ruho, ei hillo. Seuraavat kisaliikut varmaan vasta HCM ja Tukholman fullmara. Riippuvuus on vakavalla asteella );

- Liikuista puheen ollen, sain juuri seksiä. Maanantai aamupäivä taitaa tosin olla yleisestikin viikon romanttisinta aikaa.

- Pörde upittaa ja varsinkin uuden maksamattoman asiakkaan salkku. Laskeviin osto nabsui hänen salkussa onnekkaasti pohjien kanssa eli jäi vain 12% cash kun vuorovesi kääntyi ja nyt jo kivasti vihertää. Vaikka provikkaa en edes suostuisi ottamaan niin asiassa on muita positiivisia puolia...ainakin jos on sitä koulukuntaa, jonka mielestä puolison sukuun olisi hyvä säilyä välit. Palkkio tullee lastenhoidon muodossa eli on ruhtinaallinen.

Saga-kevennys osui noin pohjiin sekin mutta itseasiassa ei rasita juurikaan, koska kevennyksen syyt specifit jotka toisaalla oon jo kelannut auki. Nyt on sitten 2015 verot nollattu, mökkirahat pitkälti irroitettu ja salkut tukevasti vihreällä.

Sori, että meni niin vittumaisen 0-level iloiseksi. Syytän toiseksi viimeistä ranskalaista viivaa. https://www.youtube.com/watch?v=yCBH7b6YQbg

 

0
0
15.10.2015 - 05:44 #5513

PikkuPro

OP
+5670
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2764

 

 

 

Kulttuurieroja & tahatonta komiikkaa:

 

Jess näytti laskua ja kysyi neuvoa: "I got these every month but I don't think it is worth paying. What do you think?"

Kattelin parin kympin laskua ja totesin: "Well, I wouldn't and I don't recommend you either to continue...but as these labour unions are supposed to help you in case we get into argument with each other I am kinda not the best one to ask...". Varmaan oli mahdollisen AY-lukijan mielestä moraalitonta tuokin mutta tiedän, että hän ei tiedä Suomen kuvioista ja mie tiedän kuten tiedän itsenikin joten päätin kantani sanoa kun kerran kysyttiin. Filippiinien lapset saa parilla kympillä kuussa aika paljon riisiä ja jos liitto ei auttanut edellisen kusettaja-työnantajan tapauksessa niin EV ei varsinaisesti imo kunnossa ko. laskussa nykyisen työsuhteen oloissa.

Laajemminkin Jess ei ihan tunnu aina hahmottavan linejensä riskisyyttä (vaikka streetwise onkin). Tavallaan ei ole +EV nauraa työnantajalle miten "I will be so rich after two years!". Siinä voi joku esimerkiksi harkita uudelleen palkankorotuksen tarpeellisuutta. Mie totesin, "that's makes us really happy...but you know, you would be EVEN MORE RICH if you would stay longer...". Koskaan ei voi lämmittää liian aikaisin ja tosiaan vaikka tuollaiset "2 year" sopparit on Suomessa ilmaa oikeudellisesti niin Nannyt ajattelevat duunipaikkojaan kiveen kirjoitettuina sopimuskausina (*) joten teimme 2v sopparin, Jess:n mielenrauhan vuoksi...jota tosin haluaisin jatkaa siinä teoreettisessa mahdollisuudessa, että en oo 2v päästä katki. 

Pokassa on nyt kyllä jo selvä runi päällänsä, eilenkin reipas plussa ja ATH. Ehkä pelillisesti auttaa hieman sekin, että en enää miellä itseäni vain pokkaprooksi ja se saattaa vähentää puristusta pelatessa.

 

(*) tästä minulla olis kohtuullisen raflaava esimerkkikin mutta en voi/halua tarinaa kertoa. Suurin piirtein vastaa sitä, että kuulisi kuolevansa kohta ja noin ensimmäinen asia olisi kovasti pahoitella miten kotityö-sopimuskausi jää nyt kesken.

 

EDIT: pelasin pokeria ja ATH. Onneksi mennyt laskuissa sekaisin niin ei ala laskemaan sarjoja. Sitäpaitsi tämä ei ollut iso, en sitten tiedä vaikuttiko long island ice teet vai oluset mutta ihan kerran kerrasta en selvin päin pelästy kun board runaa 889-8-A ja mulla hoolissa KKxx...mie olin riverillä et "OMG, naula, nyt joku meni varmasti ohi, miksi en lyönyt aiemmmin - check"... Taas oli overall tunne, että voittaa flipeillä ja häviää noin kuolleena...tosin ehkä joku muukin olisi voinut jonkun merkin hävitä jos on napilla TTJx kanssa, flop 66T, lyön ja vain vika vihu maksaa, turn J jota siis blokkaan ja river 2... Flippipuolesta taas esimerkkinä se, kun otin 4betin (siis pot -> raise -> re-raise) kiinni pre 2h4h7d8d ja flopilla 24d6d toki johdan esim. kuivia nutseja mutta hieman kinkkisempää kun tulee cr ja siihen coldcall. Toisaalta jos on syntynyt lauantaina niin gutari on joskus elossa ja se yleensä riittää, niin nytkin.

 

0
0
15.10.2015 - 13:32 #5527

JL

+26
Liittynyt:
5.8.2014
Viestejä:
101
PikkuPro kirjoitti:

- la liikuin puolimarathonin 1.45 ja risat. Kaveri tosin liikkui sen verran reippaasti, että tällä kertaa liikkui vain ruho, ei hillo. Seuraavat kisaliikut varmaan vasta HCM ja Tukholman fullmara. Riippuvuus on vakavalla asteella );

Onko Tukholman maran liput jo ostettu? Joinain vuosina on kyseinen tapahtuma myynyt loppuun jo edellisen vuoden puolella. Itse ko. maran juosseena voin kyllä suositella tapahtumaa. Hyvät järjestelyt, paljon yleisöä ja reitti menee melkein koko matkan keskustan alueella. 

0
0
16.10.2015 - 05:49 #5534

PikkuPro

OP
+5670
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2764

 

JL kirjoitti:

Onko Tukholman maran liput jo ostettu? Joinain vuosina on kyseinen tapahtuma myynyt loppuun jo edellisen vuoden puolella. Itse ko. maran juosseena voin kyllä suositella tapahtumaa. Hyvät järjestelyt, paljon yleisöä ja reitti menee melkein koko matkan keskustan alueella. 

Ei kyl oo, kiitti vinkist!

Tänään pelasin pokeria, nyt meni paremmin kuin eilen. Itseasiassa täs päiväkirjas voi olla valueta mulle koska sen laiskuudesta whinauksen jälkeen oon painanut ave 6*8h viikossa. Maittaa. Kodinhoitajakin on selvästi rauhallisempi kun ukko puuhastelee.

Tälle vuodelle oli taloudellisia tavoitteitakin jotka määrittelin PT puolella. Kesällä aattelin et oon hyvissä saavuttaa, alkusyksyllä näytti synkältä mut nyt taas outteja. Outit on kivoja.

Ai niin, oon pikkasen ihastunut kassun nykyiseen palvelukulttuuriin. Aki tilas mulle GT:n sanoen tarjoilijalle: "huonointa giniä ja huonointa mahdollista tonikkia" (ei sanatarkka mut idea toi). Toivat LÄMMITETYSSÄ kahvikupissa GT:n niin, että tonikista oli kaksi esimiestä vispilöinyt hiilihapot pois. IMO aika rohkeaa tilannetajua kasinolta (juoma kuitenkin maksoi 12e) ja tarjoilijan mukaan ei ole nähnyt tuollaista intoa esimiesportaassa aiemmin...tippasin 25% ja pidin kiinni mukista viimeiseen pisaraan asti koska astioiden keräilijä voisi helposti noukkia arvojuomani erehdyksessä kyytiin. 

ATH.

0
0
20.10.2015 - 02:36 #5552

PikkuPro

OP
+5670
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2764

 

 

 

Kauha ja lusikka

 

Kun tarpeeksi kassulla käy niin helposti syntyy mukavaa level-läppää vakkarien kanssa. Mie - hömelö kun olen - tuotan jutunjuurta ja esimerkiksi nyt olen onnistunut viimeiseen kahteen sessioon efektiivisesti slowrollaamaan kolme kertaa. Tai siis ne kerrat muistan, Ison Masan mukaan kertoja taisi olla neljä ja Akin mukaan noin yhtä monta kuin oon ollut showdownissa. Pohjustukseksi hh:lle toive, että vihujen henkilöllisyyttä tai pelisuorituksia ei ruodittaisi tässä tai mahdollisissa muissakaan kassun-hh:ssa, se ei imo ole korrektia livecash vaikka pöydässä istuneet toki tilanteet tunnistavat:

1. Pre maksan muiden mukana ja herra x maksaa kanssa. Flop TsQsAx, yksi lyö potin ja otan kiinni AsQTxx, herra x check-call kuten muistaakseni siis teki myös pre, viimeisenä. Turn Xs, sökötetään mulle ja käännän 3pair pilliksi, herra x maksaa. River isohko s, vihu sökö ja luovutan lähinnä koska imo vihulla noin kerran kerrasta tässä kuvaväri (+ tod. näk rattaat/setti) ja kun boardissa nyt muistaakseni kaikki kortit aika isoja ja neljä niistä pataa niin riski värisuorasta imo niin oleellinen että se kääntää barreloinnin -EV jos ei sitä muuten olisi. Näytän AQ olettaen, että en biittaa mitään. Käännän muutkin kolme auki ajan kuluksi. Herra x näyttää AAxxx jota en rangeen osannut laittaa (koska muistaakseni maksoi vikana pre vaikka olisi saanut re-reissattua suuresti) ja tämän jälkeen vierestäni herra y rakentelee kädestäni suoran (kun kortit on faceup se on sääntöjen mukaista ja käsittääkseni velvollisuuskin jos joku huomaa)...tilanne tuli todella puskista mutta siis efektiivinen slowroll ja vihu hermostui varmaankin koska kärkisetti meni nyt turhaan näyttöön. Selittelin vahingoksi johon vihu totesi "sun kohdalla taidan jopa uskoa siihen". Ehkä tuo oli tarkoitettu vittuiluksi mutta oon sen verran itseironinen/itserealisti että ei juuri tartu. Mulla muistaakseni ei ollut edes gutaria suoraan flopilta eli varmaan jotain keskikortteja ja kun river taisi olla Js niin tuli sitten vahinkopikkusuora...varmaan mulla oli 8 tai 9 ja turniin tuli se toinen boardiin ja riverillä siis q-korkea suora. Didn't see that 1 coming.

2. Jotain pre actionia ja floppaan QJ-pikkukortti boardiin top2. Lyön vikana ja yksi ottaa kiinni. Turn parittaa pohjan ja saadaan loput efektiiviset hilut sisään. Näytän showdownissa QJ, vihu näyttää QJ jonka jälkeen tajuan, että olisi täällä ne naulatkin, itseasiassa... Iso-Masa ja Aki laskeskelevat tässä vaiheessa jo ketju slowrollaajan statseja varsin innokkaasti. Ehkä koska edellisenä päivänä, vika jakoon, oli tullut tämä: 

3. Painellaan ja painan turniin nutseilla potin, yksi maksaa. Mulla 67xxx jotka tekee nutsit boardiin 258-9+vv. Isomman suoran veto aukes siis turniin ja vahvat riidit, että vihulla myös aukesi jotain turniin. River Q ja vaikka mentaalioksennan niin potti n. 2,5k ja efect 300 joten donkkaan. Vihu snap->ylös->kädet ylös juhlinnan merkiksi ja kierrosta kassulla. Jossain välissä kuvattua prosessia sanon alistuneena "you win" - siis kun vihu vielä pöydässä...sen verran reipas snapmaksu kokonaisuudessaan oli. Lähtiessään vihu lyö pöytään hooli QQ ja vähän mietin tilannetta sanoen vierustoverille "tuleekohan muuten kohta turpiin". Vihu palaa, toteaa että boardissa ei olekaan paria kuten oletti ja onkin herrasmieshäviäjä. Ehkäpä ei kuullut "you win" kommenttiani. 

Viimeisestä potista aion yrittää ottaa opikseni (*), kaksi edellistä menee hitauden ja hömelyyden piikkiin. Jos on lusikalla annettu ei voi kauhan käyttöä vaatia.

Vakkarien välisessä level läpässä on yksi haaste vaikka se hauskaa onkin: joltain jää helposti se level tajuamatta mutta "slowroll"-osio voi jäädä henkiin kun sitä riittävästi toistellaan. For the rcord: en ole koskaan tietoisesti slowrollannut enkä ole aikeissa aloittaa. Hömelyyteni myötä vahinkoslowrolleja on tullut jo ennen viimeistäkin strokea sen verran, että Iso-Masan lepyttämiseksi sovittiin 2012-2013, että Masa "kosto" slowrollaa miuta kerran - ja ihan laadukas se kerta olikin.

(*) jatkossa koita lopettaa urpot kommentit jolla koitat vain pohjustaa/pehmentää tulevaa (todennäköistä) häviötä. Ja koita silleen et KAIKKI kortit suoraan pöytään koska et selvästikään kykene valikoimaan niistä kahta oleellisinta.

ps. lohdutukseksi "slowrollieni" uhreille voin sanoa, että hömelyyteni huomioiden varmaankin näiden vuosien aikana oon myös kipannut showdownissa voittokäsiä vain koska en vain ole nähnyt sitä voittoa...sellainen tilanne oli erittäin lähellä mm. tuossa eka kädessä.

 

EDIT: Jotta tulis pieni aasinsilta Sijoittamiseen laajemminkin, Alec:lla on imo hyviä pointteja, muissakin videoissaan: 

https://www.youtube.com/watch?v=Y2ncWV8fTqo

 

EDIT II: ATH.

0
0
19.10.2015 - 16:41 #5561

Aki Pyysing

+11665
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6529
PikkuPro kirjoitti:
 Vihu snap->ylös->kädet ylös juhlinnan merkiksi ja kierrosta kassulla. Jossain välissä kuvattua prosessia sanon alistuneena "you win" - siis kun vihu vielä pöydässä...sen verran reipas snapmaksu kokonaisuudessaan oli.

Tästä meillä on vähän ajoituserimielisyyttä. Imo "you win" ensin ja tuuletus sitten

PikkuPro kirjoitti:
 

Vakkarien välisessä level läpässä on yksi haaste vaikka se hauskaa onkin: joltain jää helposti se level tajuamatta mutta "slowroll"-osio voi jäädä henkiin kun sitä riittävästi toistellaan. For the rcord: en ole koskaan tietoisesti slowrollannut enkä ole aikeissa aloittaa.

 

Tämä on totta ja uskon ja uskoin, että et ole tehnyt yhtään slowrollia tahallaan. Kun toistelee jotain hauskaa läppää isoon ääneen monta kertaa, muodostuu se totuudeksi, vaikka olisi miten absurdi. Pitää yrittää pitää jotain rajaa omassa hauskanpidossa. Tämä on sama line kuin siulla: mie yritän olla naureskelematta ja sie yrität olla tekemättä vahinkoslowrolleja. Ehkä jonkun kerran jopa onnistummekin tässä. 

0
0
21.10.2015 - 14:33 #5575

PikkuPro

OP
+5670
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2764

 

Aki kirjoitti:

Tämä on totta ja uskon ja uskoin, että et ole tehnyt yhtään slowrollia tahallaan. Kun toistelee jotain hauskaa läppää isoon ääneen monta kertaa, muodostuu se totuudeksi, vaikka olisi miten absurdi. Pitää yrittää pitää jotain rajaa omassa hauskanpidossa. Tämä on sama line kuin siulla: mie yritän olla naureskelematta ja sie yrität olla tekemättä vahinkoslowrolleja. Ehkä jonkun kerran jopa onnistummekin tässä. 

Et rajoita hauskanpitoa, prkele! Hauskaa pitämäänhän me tonne ainakin osittain mennään. Vakkarien pitää kestää läpändeerusta ja onnekkaasti voittavien vieläkin enemmän. Läpät, jotka voi vahingossa vaikuttaa vakkarin luotettavuuteen on hieman erikoiscase mutta oon nyt kerran maininnut kantani alleviivauksella for the record joten se siitä. Sitäpaitsi, vaikka koetan noudattaa neuvoasi niin olen koettanut noudattaa ko. lineä tähänkin asti eikä tulokset varsinaisesti herätä luottamusta. Eilenkin yksi vahinkoslowroll lipsahti vaikka tällä kertaa ei vaikuttanut voittajaan kun jo kärki kakkoshailla olisi riittänyt...board juoksi A2x - x - x ja turn tai river paritteli jonkun muun kuin A/2. 

Tajusin, että poikkeuksellisesti tilillä on lojunut reippaammin jo viikkoja. Koitin kattella ostettavaa mutta mitään innostavaa ideaa en löytänyt. Jossain vaiheessa vaikka sitten johonkin ei-innostavaan koska loputtomasti ei 0-korkoa jaksa. Varsinkaan, kun EKP on ehkäpä lähempänä voimistaa QE kuin heikentää/lopettaa. Kun painaa 8h pokkasessioita ja vetoja päälle niin on jäänyt pördehommelit vähemmälle viime aikoina. Juoksevan kulurakenteen oon kuitenkin saanut hallintaan ja koska mökin pohjaporaukset eivät paljastaneet tarvetta paalutukselle niin erilaisia veroja lukuunottamatta isompia laskuja ei pitäisi olla pipeline.

Kuluista puheen ollen. Eilen roudasin Vaimon Stokkan Nordeaan jotta saisimme lapsen tilin poikki. Nordea oli siis ilman ilmoitusta alkanut periä kuukausittaista 4e maksua ja koska tiliä ei voinut puhelimitse katkaista niin asiasta tuli periaatteellinen. Ei mennyt Nordeassa jonotuksineen kuin toista tuntia/kaksi puhelua backoffice. Palkitsin itseni vaihtamalla Vaimolle Personal Shopperin hatun päähän; kaksien farkkujen sovitus tuotti kahdet farkut kotiin. Nyt siis omistan kahdet ehjät farkut - tosin ajattelin käyttää kahdet omistamani semirikkinäiset ensin roskiskuntoon. Talvitakinkin PS löysi vaikka entinen on vasta 7v vanha ja vain hieman rikki: 200e vai 70e ja hieman huonompi... Needles to say kumpi tarttui... (välillä itseasiassa linetän toisinkin mutta tyylikäs pakkastakki on jotenkin imo helmiä sioille - itse ainakaan en alta -10C jaksa toisten ulkopukeutumisen tyylikkyyteen paljon huomiota kiinnnittää).

Väsyttää joten lenkille. ATH.

 

0
0
21.10.2015 - 18:10 #5581

joeplotter

+364
Liittynyt:
2.7.2014
Viestejä:
209

Kirjoittelit joskus pokkatietoon viimeisimmästä Amerikan reissustasi että tarkoituksena on olla taloudellisesti "set for life", kun palaat takas Suomeen. Haluatko valottaa, kuinka onnistuit?

0
0
22.10.2015 - 14:16 #5583

PikkuPro

OP
+5670
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2764
joeplotter kirjoitti:

Kirjoittelit joskus pokkatietoon viimeisimmästä Amerikan reissustasi että tarkoituksena on olla taloudellisesti "set for life", kun palaat takas Suomeen. Haluatko valottaa, kuinka onnistuit?

Joo, muistan mielestäni sanamuodonkin 2013 syksyn kirjoituksessa joka oli tyyliin: "ultimate goal, että palatessa taloudellisesti ei-riippuvainen Mikonkadun yövuorosta". En onnistunut siinä tavoitteessa, varmaankaan. Pelit oli pieniä eikä aivoinfarkti suorastaan auttanut...tai vahinkolapsi. Toki set for life riippuu paljon kuluista mutta tuomitsen, että Mikonkadulla tulee hänen edelleen valvoskella joten päätavoite epäonnistui. Olen sinut ko. epäonnistumisen kanssa ja nyt tähtäimessä vuoden 2015 tavoitteiden täyttö.

It's not about getting there, it's really the journey. Kauaa ei Paakkanenkaan jaksanut Ferrarilla ajella. Tiesin sen 2013 lähtiessäkin mutta asetin tuon tavoitteen koska 2013 Mikonkatu ei maistunut. Ainakin nyt vielä maistuu ja sujuu mutta eiköhän kohti jotain pettymystä taaskin kuljeta.. ;D

 

IN A NUTSHELL: epäonnistuin tuossa tavoitteessa.

EDIT: ATH. Tosin oleellisinta eilen se, että sai lopulta nenän pinnan yläpuolelle vaikka alkuun aliarvioi vihuja ja painui ansaitusti reippaaseen monttuun.

0
0
25.10.2015 - 13:49 #5615

PikkuPro

OP
+5670
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2764

Tuli oksettavan äklö ajatus tässä. Sitä ennen kuitenkin sijoituspuolesta se, että hommat rullaa ok, UPM on taas Ystävä, ja oikeastaan ainut mainittava muutos se, että Tein Pikkusijoittelijan peruslinen eli kannustuksen kohde vaihtoon lennossa. Joskus oon hetken pelännyt, että tuleekohan turpiin kun esim. oon alkanut kotijoukkueen katsomossa yhtäkkiä kannattaa vihuja vaikka minuuttia ennen oon kannattanut kotijoukkuetta. Syynä on ollut esim. under/over veto jolloin joko kannatetaan aina puolustajia tai aina hyökkääjiä - eli johdonmukaisesti team Purppuraa. Nyt line vaihtui siten, että koko kauden oon kannustanut Hamilton > Nico MUTTA kun tuo järjestys jo plakkarissa niin nyt kannustan kausitasolla Nico > Anybody ja erityisesti Vettel koska "Nico on kaudella tasan kakkonen" - betsi on vielä ratkeamatta. 

Oksettava ajatus oli se, että pikkuhiljaa pikkulapsivaihe alkaa kääntyä maalisuoralle. Loputtomasti en poikien väliin 5am kömmi - eilen vanhin olikin jo livahtanut alakertaan loppuyöksi. Oksettavan imelää, kun tuli ajatus, että itseasiassa tätä aikaa voi tulla joskus ikävä. Ei toki koko aikaa mutta esimerkiksi tätä viimeistä kuukautta. Ihmisten parisuhdeterapiarahoista varmaan kannattasi käyttää valtaosa arjen helpottamiseen kotiavun muodossa. Väsyneenä ja stressaantuneena elämä tai parisuhde ei yleensä kukoista, ei sen analysointiin välttämättä tohtoritason psykologikoulutusta tarvita.

Muuten, olisikohan Helsingin kaskusta-alueella laadukasta Aasiasafkan buffettia, mieluiten sunnuntaisin?  Nannyn joululahjaa tässä mietin, 100e käyttöbudjetillaan tuskin on kovin monen tähden ravintoloissa vieraillut joten voisi olla osa lahjaa tuollainen, kaverinsa kanssa.

EDIT: Selitystä miks ex-urheilijat menee niin isolla pinnalla busto... http://www.iltasanomat.fi/viihde/art-1445662587576.html?utm_campaign=tf…  . Hauskinta musta miten Tosi tv ex-vaimo rientää tueksi, luulis, et tollanen ei välttämättä lähentäs exien välejä...mut toisaalta manageri on voinu todeta, et toipumisprosessi on hyvää tosi-TV:tä. U-S-A!

0
0
25.10.2015 - 19:45 #5623

eevilstoo

-1
Liittynyt:
13.7.2014
Viestejä:
10
PikkuPro kirjoitti:

 

Muuten, olisikohan Helsingin kaskusta-alueella laadukasta Aasiasafkan buffettia, mieluiten sunnuntaisin?  Nannyn joululahjaa tässä mietin, 100e käyttöbudjetillaan tuskin on kovin monen tähden ravintoloissa vieraillut joten voisi olla osa lahjaa tuollainen, kaverinsa kanssa.

 

Töölössä on Museokadulla japanilaisten pitämä sushiravintola nimeltään Mizu. Ei taida olla auki sunnuntaisin eikä oo buffaa, mut kannattaa anyway käydä testaamas.

0
0
27.10.2015 - 02:52 #5639

PikkuPro

OP
+5670
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2764
eevilstoo]

[quote=PikkuPro kirjoitti:

Muuten, olisikohan Helsingin kaskusta-alueella laadukasta Aasiasafkan buffettia, mieluiten sunnuntaisin?  Nannyn joululahjaa tässä mietin, 100e käyttöbudjetillaan tuskin on kovin monen tähden ravintoloissa vieraillut joten voisi olla osa lahjaa tuollainen, kaverinsa kanssa.

 

Töölössä on Museokadulla japanilaisten pitämä sushiravintola nimeltään Mizu. Ei taida olla auki sunnuntaisin eikä oo buffaa, mut kannattaa anyway käydä testaamas.

Kiitti, täytyy pistäytyä. Nanny ei tosin tykkää sushista joten vinkkejä otetaan yhä vastaan.

Akille oon romanttisissa merkeissä öisin toistuvasti ihmetellyt, miten oon nyt virkeä ja peli maittaa oudon hyvin. Tänään otin 3dl mehua - sellaista sokeritonta jota vahingossa ostin. Armoton instaväsy, jumituin eteisen sohvalle. Vaimo - joka on muistini - kertoi, miten olin kroonisen väsy aiemmin kun käytin paljon aspartamiinia. Lopetin suurkäytön Jenkeissä seinään kun luin aiheesta artikkelin -> väsy veke muutamassa päivässä. En oo ruokahifistelijä mutta kun oon nyt kuukauteen pelannut innoissani enemmän kuin varmaan koskaan ennen niin korrelaatiot alkaa mietityttää ja kaadoin kaikki 4-5 litraa sokeritonta lavuaarista just alas. Tänään siis kuitenkin pitkästä aikaa lepäilypäivä, väsymyksen johdosta.

Viimeinen kuukausi on kuitenkin ollut tuloksekas joten lomapäivä ok. Pokeri on alkanut paremmin, kuin ainakaan tuloksellisesti olisin voinut kuvitella (otos toki läppäpieni). Pörde on last month upittanut ja jopa oon löytänyt semisti innostavan mikrohepan jota firman koon vuoksi ei valit. voi mainita, ennenkuin omat liikut on tehty. Vedoista tullut pelkästään last 4days varmaankin 5fig, viimeiset neljä sivua tiliotteessa pelkkiä veikkauksen panoja. Väsymyskin tuotti resultwise kilon hyvää kun joku potkupalloläppä osui 2ke edestä. Yksi iso positiivinen myös juoksevan kulurakenteen stabilointi ja lapsiperheen rutiinien max sulavuus Nannyn ja Anopin mahtavalla panostuksella. Maailman paras Nanny ja maailman auttavaisin Anoppi...enkä koe ees liioittelevani vaikka obv ei tuollaista voi objektiivisesti mitata.

Mutta siis fiilis, että pördeenkin tulee loppuvuonna sähköä, mie oon resultwise aika vahvasti mennyt näkemyksien mukaan ja nyt on pördessä historiallisen vähän Networth kiinni eli on bullettia millä gambl...arvo sijoittaa. Liike on tärkeämpää, kun päämäärä?

Anyhow, pääasiaan eli kauden Skertsihahmojen reittaus. Saakohan näistä lyödä jossain vetoa?

1. Angela Bros. Tyrkky puuma menee helposti pitkälle. Läppien rytmitys ihan ok vaikka esittelyt toki super-treenattuja.  Pum-Pum-Pum/"jos mä oon ihan rehelline" /"koska mammakin on luonnontuote" aikaa kestäviä hokemia. Ennuste: Top3   http://www.katsomo.fi/#!/ohjelma/33006172/putous

2. Irma Rönkkö. Hillitty aloitus mutta imo näyttelijällä stand up kykyjä viime vuodenkin perusteella ja tämän hepan uskon olevan pidemmän matkan ruuna. Hokema "ihan hevon humppaa ja höpö höpö juttuja" on sellainen, jota voi luontevasti käyttää haastattelutilanteessa spontaanistikin. Jännä perusidea, polveileva höpöttelijä - eka kerran perusteella toimii koska nojaa näyttelijään joka osaa. Erottuu myös ehkä edukseen "friikkisirkuksen" keskellä, "tavallisuudellaan". Ennuste:Top3  http://www.katsomo.fi/#!/ohjelma/33006172/putous

3. Mari Hakkarainen. Konkari menee uusille leveleille: mies esittää naista...siis "hyvä Jätkä" tyyppistä naista, lol. Näyttää absurdilta ja viikset mustakin menee överiksi mutta muutoin voin sanoa, että mulla oli vuosia yksi hyvin tämän tyyppinen naiskaveri jonka kanssa dokattiin aamusta iltaan ja harjattiin 2004-2005 siinä sivussa merkittäviä pokassa - ennen proaikaa. Kyllä näitä on, heteronaisissakin. En osaa sanoa, ottaako Riku itse kisan tosissaan, jotenkin semisti löysästi näytelty eikä läppähahmoa toki voi näytellä läpällä, se ei toimi. Toisaalta potentiaaliakin on, iso haarukka miten pärjää mutta perustaso riittävä alkuerissä. Paja on varmaan jo katottu etukäteen, vaikea sanoa pääseekö hahmo niin pitkälle, että kuvataan. Toisaalta tää voi voittaakin. Ennuste: top4. http://www.katsomo.fi/#!/ohjelma/33006172/putous

4. Aimo Sonni. Kari Ketolahan on nykyputouksen se Iso nimi jolla on ullut jo hetkensä: https://www.youtube.com/watch?v=KnP2vj2yFgU. Kaksimielisen ja tumman huumorin taitaja. Yllättävän heikosti toimi eka kauden hahmonsa eikä Soini...Sonni ole salettibetsi sekään. "Rytky-Rytky-Rytky-Rytky" on toki ajankohtainen mutta kestääkö aikaa ja onnistuuko luonteva käyttö? Persujen huono tilanne voi olla merkittävää miikkaa hahmolle: lyödyn lyöminen ei tuo irtopisteitä eli vihreiden laitto olisi voinut olla juuri nyt parempi EV...punavihreästä kuplasta  tulevan on vaikea kerätä sympatiapisteitä persuhahmolle. Vitsi oli pikkasen heikko vaikka jopa kuvittelin tajuavani sen. Pokan pettäminen tälle hahmolle oli huonoa, sopii huonosti Persu-fanatismin kanssa. Lopun viittaus rasismikeskusteluun oli nokkela mutta ehkä liiankin nokkela? Aika sama ennuste kuin Marilla: näyttelijän taito klaaraa alkuerät, jatkossa ison volan hahmo. Persuille naureskelu kuitenkin erityinen riski joka vieraannuttaa osan äänestäjistä. Ennuste Top5. http://www.katsomo.fi/#!/ohjelma/33006172/putous

5. Alli Kaattori. Mari on luonnostaan rento likka jota kuvaa ei heikennä Hynynen miesystävänä. Ongelmana on se, että rennon ja hauskan tyypin ei ehkä pitäisi rakentaa kepeän komediallista hahmoa. Ei toiminut viime vuonna eikä näytä vahvalta nytkään - selkeämpää eroa oikeaan habitukseen kaivattaisiin? Olisikohan joku hautausurakoitsija with a twist tyyppinen sopivampi Marille? Ihan hyviä hokemia kylläkin, kirosanojen pelkääminen ei sen sijaan tuolle hahmolle sovi. Bilepassi iskevä kohta mutta ei pelasta kokonaisuutta. Sijaennuste 4-6...http://www.katsomo.fi/#!/ohjelma/33006172/putous

6. Matti PikkuVanhanen. Joonaksella muistaakseni stand up taustaakin - siihen nähden heikko aloitus. Ehkä viime vuoden voitto jäädytti? Tässä vaiheessa voi sanoa vain: heikko aloitus, heikon oloinen hahmo mutta taitava näyttelijä tässä lajissa, sijaennuste 4-6.

7. Jourtu Ylivuotinen. Tämä on Tiihosen laji kuten pöhköpallon analyysi on mun laji. Pommi viimeksi, pommi nyt. "Jöö" ei oo hauska hokema kun sen sanoo 30 kertaa about putkeen. Tiihosella varmaanki tanssitaustaa niin sen pohjalle sitten Jormahahmo. Nopeesti pitää alkaa tulla sisältöäkin tai sitä ei sitten tule lainkaan. Aika tuntematon näyttelijä, paska hahmo, superpaskat hokemat: sijaennuste nähdyn perusteella: 7.

Nää nyt nopeesti sutaistut, jos oikeesti sais betsiä sisään merkittäviä ni olis eka laji mitä omilla näkemyksillä painaisin. Resultwise on kaudet mennyt aika nappiin.

Saa käyttää hei - mut ei oo pakko!  ;D

https://www.youtube.com/watch?v=z13qnzUQwuI

0
0
27.10.2015 - 09:13 #5640

Turms

-8
Liittynyt:
10.1.2015
Viestejä:
669

100€ vetoa että Angela ei yllä kolmen kärkeen. Tartutko?

0
0
27.10.2015 - 09:23 #5641

wunderbra

+66
Liittynyt:
30.6.2014
Viestejä:
130

Nordicbet:

19:30

LiveBet

Putous 2015 : Voittaja

Irma Rönkkö

2.70

Aimo Sonni

4.00

Matti Pikkuvanhanen

4.00

Angela Bros

5.00

Mari Hakkarainen

7.00

Alli Kaattori

9.00

Jorma "Jortsu" Yli-Vuotinen

10.00

 

 

 

 

0
0
27.10.2015 - 10:05 #5644

JR

+5053
Liittynyt:
30.6.2014
Viestejä:
1484

Menisin varmaan äkkiä katki jos yrittäisin lyödä vetoa putouksesta. Mun mielestä Alli Kaattori oli tän vuoden hahmoista ainoo oikeesti hyvä. No Aimo Sonni oli kanssa jossain määrin.

0
0
27.10.2015 - 14:04 #5649

Anssi A

+440
Liittynyt:
29.3.2015
Viestejä:
446

Kampin Mount Everest ja Töölössä sijaitseva Mountain on varmaan Helsingin parhaat intialaiset/nepalilaiset. Ei tosin kumpikaan yllä joidenkin brittipaikkojen tasolle, mut minkäs teet.

0
0
28.10.2015 - 05:07 #5652

PikkuPro

OP
+5670
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2764
Turms kirjoitti:

100€ vetoa että Angela ei yllä kolmen kärkeen. Tartutko?

Tartun eli tämä locked. 

EDIT: ATH.

0
0
27.10.2015 - 16:17 #5656

Turms

-8
Liittynyt:
10.1.2015
Viestejä:
669

Loistavaa, ostan voittorahoilla itselleni jonkin kivan joululahjan.

0
0
27.10.2015 - 18:46 #5659

Skagge

+23
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
140
PikkuPro kirjoitti:

 

Muuten, olisikohan Helsingin kaskusta-alueella laadukasta Aasiasafkan buffettia, mieluiten sunnuntaisin?  Nannyn joululahjaa tässä mietin, 100e käyttöbudjetillaan tuskin on kovin monen tähden ravintoloissa vieraillut joten voisi olla osa lahjaa tuollainen, kaverinsa kanssa.

Jos autenttinen Hot-Pot ruoka maistuu, niin suosittelen Peninsula 1899 Katajanokalla. http://www.peninsula1899.com/

0
0
28.10.2015 - 01:06 #5662

Lucky Luke

+96
Liittynyt:
28.1.2015
Viestejä:
366

Tasokkain Aasialainen, missä oon keskusta-alueella käynyt, on Farang. Sieltä valkkaa vaikka yhdeksän ruokalajin tasting menut. Useamman tähden kokemus. Rafla valittiin taannoin Suomen parhaaksi jossain ravintolarankingissa. Tomi Björckin tekemät menut vissiin. 

0
0
30.10.2015 - 14:41 #5671

Turms

-8
Liittynyt:
10.1.2015
Viestejä:
669

Itse analysoin Putouksen hahmokavalkadin seuraavalla tavalla:

Ainoa varma Top 3 hahmo on Aimo Sonni. Hahmo toimi kerrasta, tarinalla hyvät mahdollisuudet kehittyä kauden aikana, taitava näyttelijä.

Muille Top 3 paikoille ovat tasaväkisesti tyrkyllä Mari Hakkarainen, Matti Pikkuvanhanen ja Irma Rönkkö. 

Alli Kaattori kuuluisi oikeasti Aimon kanssa kärkeen, mutta ei vetoa riittävän hyvin massaan, varsinkaan kun se on lapsipainotteinen. Jää pois Top 3:sta, vaan koska hahmo on samantyylinen kuin Angelan, mutta paremman näyttelijän esittämä ja kekseliäämpi, vie Angelalta ääniä.

Näin ollen Angela hyytyy sijalle 6.  Essi Hellén ei kertakaikkiaan ole hauska, kunhan pörrää puuduttavilla ylikierroksilla.

Jortsulla nyt ei ole mitään toivoa.

 

 

0
0
31.10.2015 - 06:20 #5683

PikkuPro

OP
+5670
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2764

Kiitos Lucky Luke Farang-ideasta! Eipä ollut tullut mieleen mut vois hyvinkin toimia. Itseasiassa se on ravintola, johon itsekin haluisin mennä kunhan ollaan Vaimon kanssa joskus samaan aikaan hereillä jne. Käytännössä kun ollaan semisti työnarkomaaneja molemmat niin EV ehtiä ennen kuin lappu menee luukulle on nihkeä.

Toivottavasti Turms olisin onnekkaampi jos en taitavampi lajitietämyksessä....mutta vaikka tulisi pataankin niin iloisena havainnoin Putous-tietämyksen tason ST! Tippuukohan Jorma jo huomenna vai onko vielä hahmoilla frolli heilua..

-----------------------

Puuhastelut on mennyt perus eli pōrssistä, vedoista ja pokasta kaikista uppia. Tosin äsköinen pokkasessio juuri nyt vituttaa vaikka ATH ja parin kilon plussa. Hyvä pöytä mutta jotenkin...ja tähän sitten pitkät selitykset jotka lopulta tajusin pyyhkiä pois. Mutta siis jotenkin jäi paska maku vetelystäni (tai sen puutteesta) vaikka korttikuollut olinkin. No, ehkä hyvä näin, nälkä säilyy helpommin. Jännä kyllä miten hauras mun pokkaitsetunto on: tänään tulee täyteen 10v pro-aikaa mutta lähinnä ajattelen, että oon vaan ollut 10v onnekas.

Päivä päivältä likviditeetti parantunut kun oon salkkujakin hieman kevennellyt ja ilman mökkiprojektia olisi nyt kyllä painettava jonnekin vaikka puoliväkisin. Overall: parin kuukauden loman jälkeen maittaa tuollainen varmaan ave 70 viikkotuntia - vedot ja pörde siis mukaan lukien. Siihen sitten viitisen tuntia treeniä - ei oo hirveesti vapaa-ajan ongelmia vaikka juoksua voi yhdistää hyötyhommiinkin eli esim. tänään juoksin total 90min kun kävin tsekkaamassa loppusiivouksen statuksen Pikku-Huopalahdessa.

Mutta en todellakaan valita - Fiilispohjalta.

En löytânyt mitään "hyvää" muzaa joten taas tällainen täytebiisi, sry: https://www.youtube.com/watch?v=yzNyZuPEUbk

 

0
0
31.10.2015 - 10:34 #5685

Late

+402
Liittynyt:
26.6.2014
Viestejä:
437

"pörssistä uppia..." ... Miten nämä ajattelet? Otat Sagasta 50k€ tappiot, ostat pikkufirmaa joka nousee parissa päivässä sanotaan vaikka euromääräisesti 5k€ => 5k€ uppia? Kiitos blokista, mukava lukea!​

0
0
31.10.2015 - 22:08 #5686

PikkuPro

OP
+5670
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2764

 

Late kirjoitti:

"pörssistä uppia..." ... Miten nämä ajattelet? Otat Sagasta 50k€ tappiot, ostat pikkufirmaa joka nousee parissa päivässä sanotaan vaikka euromääräisesti 5k€ => 5k€ uppia? Kiitos blokista, mukava lukea!​

 

Kiitti.

Mulla on vuositasolla tavoitteet ja seuranta. "Matkan varrella" taas up/downari kela usein kertoo enemmänkin fiiliksistä enkä siis laske networth kuin kerran vuodessa. Tosiaan Sagasta iso kuoppa so far jota hieman pehmittää tosin se, että tappiot kerrotaan 0,7/0,68 tms. koska saan täyden veroedun muiden voitollisten myyntien takia.

Sen voin sanoa, että 2015 päätavoite on networth ATH vuositasolla joka aika flipissä varmaan, onnistuuko (kuukausi sitten olisin antanut 20-25% onnistumiselle). Ennen on ollut enemmän pokkatavoitteita, nyt siis kaikki puuhastelut samassa laarissa päätavoitteen osalta - samoja Pilttejä niillä ostetaan. Jos päätavoite onnistuu, oon hyvin tyytyväinen johtuen poikkeuksellisen kovasta kulurakenteesta eli Nanny+muutto joka maksoi omasta pussista 5fig. Kahden kuukauden lomailu ei varsinaisesti helpottanut tavoitetta sekään, eikä overall asenne, että fiilis edellä eli jos ei huvita, en puuhastele. Lapsetkin olleet tähän asti hintavia kun tukia ei Jenkkeihin saanut. Ja hintavia ne on toki yhäkin....toisaalta sit samaan syssyyn saa käytännön täyshoidon, tyyliin laitan juoksukamat märkinä kasaan suihkun viereen ja 24h kuluessa ne on kuivina ja puhtaina kaapissa uutta lenkkiä varten. Ja jos on vapaapäivä niin Jess tekee ruokaa etukäteen sen verran ja useampaa laatua, että veitsiin ei tarvitse koskea hänen viikonloppunakaan. 

Sijoittelu on viputoimintaa pörden ja osin vetojenkin osalta. Me pienimun...rolliset saamme tehdä aikas kovin ja aikas laadukkaita liikkuja jos haluamme tässä elämäntavassa pysyä kiinni. Korostan siis sanaa elämäntapa, ei elintaso tms. joka mua ei kauheesti kiinnosta. On jutut mitkä tykkään saada ja sen ulkopuolella ei juurikaan kiinnosta käyttää rahaa vain koska short run voi. Vaimon kanssa on usea hankintakeskustelu käyty samalla kaavalla: V: "hankitaanko toi?" PS: "hankitaan ensin tietoisuus, että sellaiselle on tarvetta - tavarat tykkäävät, että niitä käytetään".

 

EDIT: vatsatauti, NABS. Laatta lentää ja ma pitäisi kiivetä 300 kerrosta portaita. Vedoista plussaa tänäänkin kivasti (n. 2ke) mut kassul ei toki ilkeä mennä levittämään pöpöä. No, voi hyvin olla aamulla jo veke.

EDIT II: Seuratkaapa tuota Joutsenon teinitytön tappoa. Joutsenossa on siis vastaanottokeskus ja tässä on poliisi nyt Aika tulenherkän casen parissa. Ottamatta kantaa/arvuuttelematta surmaajan etnistä taustaa.

0
0
2.11.2015 - 16:08 #5696

PikkuPro

OP
+5670
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2764

Havaintoja Yöstä.

Vatsataudin jälkitautina sain armottomat selkäkivut joten 9am ylös kun panacoditkaan eivät purreet. Päätin liikutella selkää asioiden hoidon sivutuotteena joten - Havaintoja Yöstä:

1. Parin vuoden aikana maahamme on ilmestynyt paljon vain miehille suunnattuja karvanpoistomestoja. Miesten musaa, vain miehille suunnattuja lehtiä (ei kuitenkaan miestenlehtiä) ja vain mallimittaisia neitejä kireissä farkuissaan. Suomessa tais olla joku lakikin, että ulkonäkö ei saa olla peruste rekrylle, muistaakseni. Jälleen hyvä tapa kansalaistottelemattomuudelle - vaikka henkilökohtaisesti en mallimitoista tykkääkään.

2. Ålandsbankenissa sai 1pm jonottaa kassalle...ihan toisenkin minuutin, tuskin kuitenkaan kolmatta. Kun kysyttiin purppuroiden lähdettä niin vastasin perusvastaukseni eli "Helsingin kasinon pokeripöydistä". Sama ruljanssi on käyty läpi lukuisia kertoja Nordeassa ja kassaneidin reaktiokin on aina ollut alkuun about sama eli "Jaa...". Tosin Nordeassa pankkineidin vastauksen tyyli on viitannut ajatukseen "tuskimpa on, huumerahoja, vähintään...no, onhan se pokerikin huijausta" kun taas ABn neiti sanoi "Jaa"nsa niin vaikuttuneen oloisena, että onneksi ei tarvinnut nimmaria raapustella kuin kuittiin. Jumalauta, enää ei tarvitse pankista lähteä rikollisen leima sydämessä? 

3. Metsästin kauppalistan jugurttia, "arkijugurttia". Meillä ei juurikaan syödä jugurttia eikä varsinkaan arkijugurttia koska en siitä pidä eikä Vaimoni usein pidä kategorian halvimmista vaihtoehdoista - kategorisesti. Kotona selvisi, että jugurtti onkin Jess:lle. Figures: kun me maksamme ruoat niin tokikin sitten pyydetään sitä kategorian absoluuttisesti halvinta tuotetta. Kostin maksamalla marraskuun palkkansa vaikka onkin jo kuun toinen päivä. Jess vastasi hihkaisemalla: "I'am rich"...edelleen olisi imo tarvetta kurssille aiheesta "miten puhun työnantajalle etujeni mukaisesti"...

Good night.

0
0
2.11.2015 - 18:02 #5699

Anssi A

+440
Liittynyt:
29.3.2015
Viestejä:
446

Ihan uteliaisuudesta kuinka hyvää englantia Jess ja se aikaisempi nanny puhuu/puhui?

0
0
2.11.2015 - 20:04 #5700

PikkuPro

OP
+5670
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2764
Anssi A]

Ihan uteliaisuudesta kuinka hyvää englantia Jess ja se aikaisempi nanny puhuu/puhui?

[/quote kirjoitti:

Molemmat tosi hyvää. Sona tulee keskiluokkaisesta Nepalilaisperheestä ja käynyt paljon kouluja mm. AMK sairaanhoitaja Suomesta, opetus englanniksi. Jess taas tulee Filippiineiltä jossa Lontoon murre on vahvassa asemassa ja Jess on ollut maailmalla duunissa 5-10v. Molemmilla laajempi sanavarasto arkielämän asioissa kuin mulla ja aksentti mild eli ei mikään standard Intian murteen tasoa. 

Kielitaito oli kielikylpyaspektin takia rekrykriteereistä kriittisimpiä ja nimenomaan se, että aksentti ei supervahva....tosin kun kuopuksella on tyypillinen Nepalilainen nimi niin olisi kai sopivaa, että valkonaama vetäisi ko. murteellakin. (miksei meil oo hymiöitä...vai enkö vain löydä?).

--------

Selkä niin sökö että on liikuttava koko ajan - kevellessä/juostessa sattuu vähemmän. Juoksu-venyttely comboilin 90 min. ja päälle kaksi Hydrocodon:ia - Jenkkien tuliaisia. Sivuvaikutuksena wikin mukaan "euforiaa" ja wikissä onkin pitkä siivu lääkkeen "recrinational use":sta. Kivut vek eka kertaa kolmeen päivään...ja mukavan pitkä tää karuselli, weeeeee https://en.wikipedia.org/wiki/Hydrocodone#Recreational_use

Tää/Vicodin/Norco niittää Jenkeissä jengiä moninverroin laittomiin huumeisiin verrattuna. U-S-A!

0
0