2
forum
|

RiverD

+7
Liittynyt:
31.3.2015
Viestejä:
14

Rakas sijoituspäiväkirjani,

Oma kiinnostus sijoittamista kohtaan alkoi keväällä 2009 kun olin suorittamassa asevelvollisuutta pois alta. Pokeria tuli pelattua siihen aikaan päivittäin ja pelit meni myös suht hyvin ja oli kertynyt ylimääräistä rahaa sen verran tilille, että niille piti keksiä jotain muutakin käyttöä kun ainoastaan makuuttaa pankkitilillä. Todella perusteista lähettiin liikkeelle ja kävin ostamassa Seppo Saarion sijoituskirjan (minkäs muunkaan). Homma tuntu varsin simppeliltä sen jälkeen: "Ostaa vaan halvalla ja holdaa". Oli muuten aika loistava timing tän sijoittamisen suhteen ja kun siinä katselin niitä pörssikursseja ni mietin vaan, että ompas kaikki nyt aivan helvetin halpaa. Ostot tein todella fiilis pohjalta. Strategy oli tässä, että vähän joka toimialalta kaikkea sen perusteella minkä kurssi oli dyykannu syvimmälle. Tuli sitten ostettua mm. Metsoa sen perusteella, että kuvittelin sen olevan jokin puu- ja metsätalouden firma (Metso = Metsä). Toi kuvastaa hyvin sitä lopullisen panostuksen määrää, mitä jaksoin tehdä noita osakkeita valitessa salkkuun. Mutta hyvinhän siinä kävi, kun osteli melkein pohjahinnoista. Paljon kaikkia virheitäkin on tullu tehtyä, joista suurimpana mainittakoon Kauppalehden keskustelupalstan "osakevinkkejen" peesauksen. Tästä surullisin esimerkkin suht isosti Biotiehen sijottaminen. Nokian kanssa on tullut myös aika isot turskat. Noh, tästä ehkä ottanut opikseni sen, että en ala muiden sijotuksia sokeasti peesailemaan.

Nyt reilut 6 vuotta myöhemmin on tuo pokeriharrastus loppunut ja olen tässä välissä suorittanut rahoituksen KTM tutkinnon. Alkuun kuvittelin, että markkinoiden biittaaminen voisi onnistua "helposti" teknisellä analyysillä tai jollain arvoperusteisilla mittareilla kuten piotroskilla. Tutkimusten perusteella toi TA on ainakin turha työkalu, kun huomioidaan kulut, spreadit jne. Lisäksi siihen pitäs panostaa paljon aikaa, niin olen siitä luopunut. Tällä hetkellä myös työn puolesta rajoituksia kaupankäynnissä. Tällä hetkellä en usko biittaavani markkinoita. En kuitenkaan halua luopua suorista osakesijoituksista ja ostaa indeksejä salkkuun, kun se veisi kaiken jännityksen tästä touhusta. Kulunäkökulmasta se olisi kuitenkin järkevämpää.

Tämän hetkinen projektini tuohon edelliseen viitaten onkin, hyödyntää tuo ainoa ilmainen lounas, minkä markkinoilta voi saada eli allokaatio. Tämän hetkinen allokaationi on päin helvettiä (95%> suomi osakkeita). Tarkoituksena on nyt alkuun muuttaa tota allokaatiota tässä 1-2v tähtäimellä siten, että Suomi osakkeiden paino tippuisi salkusta jonnekin 70% tietämille. Tähän on tarkoitus päästä tuolla Nordnetin kuluttomalla kuukausisäästämisellä. Tällä hetkellä ostan salkkuun kehittyvien markkinoiden ETF (IS3N, 0,25% TER) ja Norjan superrahastoa (0,25% valuutanvaihto kulut). Tuun myöhemmin ottamaan tähän muitakin ETF/rahastoja mukaan, mutta juuri nyt nämä kaksi tuntuivat parhailta vaihtoehdoilta. Helpottaa myös omaa elämää kun sijoittaa kiltisti joka kuukausi saman määrän.

Salkku on tämän näköinen tällä hetkellä:

Eli tollasta aika perus tavaraa. Kaikkia osakkeita holdattu useampi vuosi ja ei ole nytkään tarkoituksena myydä. "Muut" pitää sisällään noita kehittyviä markkinoita, Norjan superrahastoa ja Konetta. Kurssilaskuun olen varautunut sillä, että salkku on velaton ja muilla tileillä jonkin verran käteistä mahdollisia ostoja varten. Nyt on esim DAX tullut alas 15% huhtikuun huipusta ja harkitsen pienien lisäostojen tekemistä jos tästä vielä lasketellaan. Tähän liittyen tavoitteena on laskea myös jokaisen yksittäisen osakkeen paino alle 20%, että saan nostettua tuota Nordnetin lainaa isomman dipin sattuessa tuolla 1% korolla.

 

 

 

0
0
23.8.2015 - 09:29 #4873

bullero

Liittynyt:
11.6.2015
Viestejä:
47

 

Mielenkiintoinen aloitus! Ootko huomannut sijoituskäyttäytymisessä muutosta opiskelujen edetessä? Yleensähän tuntuu että esim.KTM-tutkinnon tehtyään jengi asettaa realistisempi tavoitteita kun on parempi kokonaiskuva taloudesta. Itse aloitan omat opinnot viikon päästä ja hajautus on aika pielessä, <5 yhtiötä salkussa ja ylituotto mielessä. Ennen dippiä oltiin vielä kohtuullisissa y/y %-lukemissa, sen jälkeen tultu kovempaa alas kuin indeksi ja jääty jälkeen siitä.

Pari vuotta olen tätä harrastellut ja onkin mielenkiintoista nähdä miten filosofia muuttuu vaikkapa kandin tehtyä. Tällä hetkellä mm.osinkojen metsästys tuntuu hölmöltä kun small capit vie kaiken mielenkiinnon. Ja onhan se vähän tylsää, kuten indeksin ostaminen. 

 

0
0
2.9.2015 - 14:17 #5009

RiverD

OP
+7
Liittynyt:
31.3.2015
Viestejä:
14
bullero kirjoitti:

 

Mielenkiintoinen aloitus! Ootko huomannut sijoituskäyttäytymisessä muutosta opiskelujen edetessä? Yleensähän tuntuu että esim.KTM-tutkinnon tehtyään jengi asettaa realistisempi tavoitteita kun on parempi kokonaiskuva taloudesta. Itse aloitan omat opinnot viikon päästä ja hajautus on aika pielessä, <5 yhtiötä salkussa ja ylituotto mielessä. Ennen dippiä oltiin vielä kohtuullisissa y/y %-lukemissa, sen jälkeen tultu kovempaa alas kuin indeksi ja jääty jälkeen siitä. Pari vuotta olen tätä harrastellut ja onkin mielenkiintoista nähdä miten filosofia muuttuu vaikkapa kandin tehtyä. Tällä hetkellä mm.osinkojen metsästys tuntuu hölmöltä kun small capit vie kaiken mielenkiinnon. Ja onhan se vähän tylsää, kuten indeksin ostaminen. 

 

Kiitoksia! Ja mielenkiintonen kysymys toi, että miten on oma ajatusmaailma muokkaantu tossa opiskeluaikoina. Tietty siihen on vaikuttanu myös se, että alotti samoihin aikoihin ylipäätään seuraamaan markkinoita aktiivisemmin. Edelleenkin tää menee aika harrastuspohjalta ja mutulla enkä itse viitsi tehdä mitään tiukkoja yhtiöanalyysejä, vaan luen mielummin muiden pohdintoja ja suhtaudun niihinki aika skeptisesti. Ehkä tärkeimpänä asiana tässä oppinu just sen, että toi "hyvien" lappujen metästys ja kerääminen salkkuun on kuitenkin vaan yksi osa kokonaisuudesta, mitkä vois olla noi 5 pointtia tossa alhaalla.

1. Tavoitteiden määrittäminen 2. Minkälaista tuottoa tavoitellaan 3. Riskinsietokyky 4. 1+2+3 = Sijoitusstrategian valinta 5. Suunnitelmassa pysyminen

Ihan perus settiä, mutta veikkaisin, että nää asiat unohtuu todella monella sijottajalla tossa matkan varrella, tai sitten niitä ei ole alkuunkaan mietitty. Jokasen noista kohdista oon itekki onnistunut ryssimään. Esim. jo ihan ton ykköskohdan onnistunut tekemään väärin sijoittamalla liian ison osan varallisuudesta kiinni osakkeisiin ja joutunut tilanteeseen, että ollut pakko tehdä myyntejä että pankkitili ei olis tyhjänä. Tai entä sitten, kun löydetään se aliarvostettu osake ja kurssi lähtee nousuun, ni milloin se pistetään myyntiin? jne jne.

Salkkuun en oo tehnyt mitään muita muutoksia tässä, ku että ostin tota Norge superrahastoa vähän lisää etuajassa kun oli toi mustamaanantai. Huomenna vois kuitenkin olla taas oston paikka, kun Nordnetillä toimarit 1€/kpl. Ehkä Nordeaa tai Sampoa lisää salkkuun. Ehkä myös vähä lisää Saagaa.

0
0