Markkina tänään: Seuranta- ja kommentointiketju

2.5.2020 - 21:09 #38789

Marraskuu

+793
Liittynyt:
26.11.2018
Viestejä:
880
Trolli kirjoitti:

 

Marraskuu kirjoitti:

Mielenkiintoista nähdä miten talous mukautuu tähän kaikkeen. Välittömät tulojen menettäjät ovat matkailu, henkilöliikenne, ravintolat, tapahtumajärjestäjät, urheilu ja kaikki edelliseen liittyvä mainonta. Kaiken tuon menetetyn liikevaihdon kuluttajat samalla säästävät ja heillä on mahdollista kanavoida tuo raha muuhun kulutukseen sekä säästää tulevaa kulutusta varten.

 

Ei se ihan noin yksinkertasta ole. Nyt kun irtisanotaan ja lomautetaan porukkaa, niin sitä on monella paljon vähemmän rahaa käytettävissä. Samalla yritykset säästää ja porukkaa ei nyt rekrytä eikä eläköityvien tilalle uusia heti palkata vaan mennään pienemmällä porukalla. Monet alkaa säästäväisemmäksi nykysessä ympäristössä ja se ruokkii entisestään laskua. Kun raha ei kierrä taloudessa, niin erityisesti pienyrittäjien elämiseen käytettävissä varoissa tuo aiheuttaa huomattavan vähenemisen. Vähitelleen se alkaa heijastumaan laajemminkin talouteen. 

Tuntuu, että ajattelet nyt vähän liikaa palkansaajan näkökulmasta tätä asiaa. Jos oot turvatussa työssä (esim. valtiolla x), niin taatumalla ei ole paljoakaan vaikutusta sun käyttäytymiseen ja tuo sun logiikkaa toimii melko hyvin. Jos oot markkinatalouden armoilla, niin taantuman aikana sun käytettävissä olevat tulot pienenee. Tähän oikeestaan liittyy melko vahvasti aiemmassa viestissäni mainitsema talouden jäykkyydet. Markkinataloudessa hintojen ja palkkojen pitäisi sopeutua, mutta koska se ei välittömisti ole mahdollista, niin tuotettu määrä pienenee. Jäykkyydet siis ruokkii laskua. Jotta talous palautuisi ennalleen, kuluttjien pitäisi kuluttaa aiempi määrä ja tulojen laskusta johtuen se pitäisi tehdä velkarahalla. Se tuskin on monellakaan tässä tilanteessa järkevänolonen vaihtoehto. Valtio voi yrittää tätä kulutuksen vähentämistä kaventaa, mutta senhän tietää, mitä pidemmällä aikavälillä tapahtuu, kun valtio kasvattaa vain menojaan.

Tässä on edessä ihan normaali talouden laskusuhdanne. Se ei ole mitenkään hetkellinen, vaikka johtuukin koronasta. Eriasia on sitten kuinka pitkä ja syvä laskusuhdanne on. Se voi olla myös lyhyt, mutta se ei olisi lyhyt koska aiheuttaja on korona vaan siksi, että talous vain onnistuisi sopeutumaan nopeasti. Tuskin tää kuitenkaan ihan heti ohi menee vaan koetaan vähintään "normaali" laskusuhdanne. Monet tuntuu kuvittelevan talouden toipumisen olevan kiinni koronasta, mutta sitähän se ei ole. Laskusuhdanne siis tuli koronan laikaisemana ja tästä eteenpäin koronalla on vaikutuksia laskusuhdanteen kestoon ja syvynteen vain yhtenä osatekijänä.

Ja mainittakoon nyt muodikkaasti, ettei kukaan voi olla varma tulevasta. Tota mantraa tuntuu hokevan nyt kaikki. Jokainen valistuneen henkilön nyt luulisi sisäistäneen tuon yksinkertaisen tosiasian. Sitä ei siis luulisi tarvitsevan kylvää jokasen näkemyksen jälkeen. Jos mulla on jonkinlainen näkemys tulevasta ja esitän asian, niin oletan jokaisen käsittävän, että se on vain mun oletus tulevasta ilman, että pidän sitä satavarmana. Koska aiemmin piti keskuspankkien elvytys ottaa annettuna, niin otetaan nyt epävarmuus annettuna ja pelataan sen mukaan eikä mennä kaikessa tulevaisuusarvioissa epävarmuuden taakse. 

Isossa kuvassa kuitenkin luonnollista elämän kiertokulkua. Yksilötasolla paljon vaikeita tilanteita ja kohtaloita. Elämä kuitenkin mukautuu ja etsii tilansa muutoksessa. 

Meillä ihmisillä on psykologisesti hankala ominaisuus, kun koemme jonkin saavuttamamme menettämisestä monin verroin enemmän surua ja pahaa oloa kuin olemme kokeneet iloa saman asian saavuttamisesta.

0
0
4.5.2020 - 16:11 #38867

Splinter_Cell

-40
Liittynyt:
12.4.2020
Viestejä:
113
Longrun kirjoitti:

Tekisi mieli myydä jotakin, esim. Cargoteciä, mutta aiemmat myynnit ja halvemmalla takaisinostot ei oikein onnistuneet, että taitaa jäädä myymättä. Shell -6% osingonleikkausuutiseen, oletin tämän olevan jo hinnoissa ja aika selvä asia mutta ei näköjään. 

Ostitko Shelliä vappuna? Ihan ok hinnoissa oli taas. Itse ostin takaisin osan +50% tuotolla jokin aika sitten myydyistä. Keskihinta nousi nyt @26$, joten yhtään enempää ei enää kärsi ostaa ennen seuraavaa kunnon dippiä. Jos sitä ei enää tule (mitä epäilen), niin sitten täytyy tyytyä näihin mitä on. Kerran kerrasta nämä veivaamiset ovat toki kostautuneet, mutta silti näitä aina tekee.

0
0
4.5.2020 - 16:03 #38869

Longrun

+231
Liittynyt:
16.10.2018
Viestejä:
258

Ostin aiemmin huhtikuussa 15€ kurssiin Amsterdamin pörssistä, eli noin 33$ kurssiin. En tehnyt vappuna toimeksiantoja, enkä varmaan ihan lähipäivinä tule tekemäänkään. Jos tarpeeksi suuria liikkeitä tapahtuu niin sitten reagoidaan. Välillä kun tekee mieli ostaa ja myydä yhtäaikaa niin olen päättänyt olla tekemättä mitään.

PS. Aspire näyttää ottavan hyvää etukenoa huomista varten.

0
0
5.5.2020 - 17:32 #38979

Heikin Ashi

+2389
Liittynyt:
9.2.2019
Viestejä:
835

Koronavirus  aiheuttaa monenmoista hypeä sijoittajien pääkopissa. Huonekalu- ja kodinkrääsäfirman (ei siis koronarokotekehittäjän) osake nousi 685 %  reilussa kuukaudessa. Tänäänkin nostetta + 26 %. Ja luonnollisesti  taudinkuvaan kuuluu, että firma tekee tappiota minkä ehtii.laugh

Wayfair Inc. (W)  is an American  company that sells furniture and home-goods.

Taitaa olla mööbeleistä jo kova pula Ameriikoissa, että niistä ihan tapellaan. God bless America.

 

0
0
11.5.2020 - 10:54 #39374

ScatterBrain

-308
Liittynyt:
11.2.2017
Viestejä:
176

Haluan perustaa uuden sijoitussalkun jossa peesaan vain jotain fiksumpaa sijoittajaa.

Kysymys kuuluukin mistä näen fiksumpien sijoittajien treidit ja joita voin vaan helposti kopioida? Ei tarvitse olla daytreideri vaan mieluummin vähemmän treidejä kuin enemmän.

Parempaakaan ketjua löytänyt. Mode voi siirtää.

0
0
11.5.2020 - 12:21 #39384

Heikin Ashi

+2389
Liittynyt:
9.2.2019
Viestejä:
835
ScatterBrain kirjoitti:

Haluan perustaa uuden sijoitussalkun jossa peesaan vain jotain fiksumpaa sijoittajaa.

Kysymys kuuluukin mistä näen fiksumpien sijoittajien treidit ja joita voin vaan helposti kopioida? Ei tarvitse olla daytreideri vaan mieluummin vähemmän treidejä kuin enemmän.

Parempaakaan ketjua löytänyt. Mode voi siirtää.

No mistähän sulle löydettäisiiin jokin tarpeeksi fiksu sijoittaja, jolla on hyvä track-recordi, ei pelkkiä puheita, ja joka myös tekee kohtalaisen vähän treidejä.  No otetaan vaikka rapakon takaa Warren-setä. Vuodesta 1964 vuoteen  2019 sedän salkku on tuottanut ihan kohtalaisesti eli 2.744.062 % . Jos joku fiksunoloinen vanhempasi tai isovanhempasi olisi älynnyt pistää tähän salkkuosakkeeseen vuonna 1964 esimerkiksi 1000 taalaa, olisi perintönä nyt tulossa 27,4 miljoonaa USD. Siinä olisi sulle nyt sitten pikkaisen lisää päänvaivaa ja Hota-pulverin tarvetta, että mitä niillä tekee?

Samalla jaksolla S & P 500 indeksi muuten  tuotti vain vaivaiset 19.784 %.  Koko salkkuun voit sijoittaa ostamalla  osaketta  Berkshire Hathaway Inc. New (BRK.B). Yhtiö ei jaa osinkoa. Tosin en ole ihan varma onko juuri nyt oikea hetki ostaa (ainakaan isommilla panoksilla), mutta vähitellen, vähitellen,  dipeistä.

Warren-sedän yksittäiset treidit näet esim. tästä.   Tammi-maaliskuun treidit tulevat näkyviin tuossa  toukokuun puolipaikkeilla. Viime aikoinahan setä on ollut myyntilaidalla, kun ostettavaa ei ole kuulemma vielä löytynyt.

https://www.gurufocus.com/guru/warren+buffett/stock-picks

 

 

0
0
11.5.2020 - 12:40 #39386

ScatterBrain

-308
Liittynyt:
11.2.2017
Viestejä:
176
Heikin Ashi kirjoitti:

 

ScatterBrain kirjoitti:

Haluan perustaa uuden sijoitussalkun jossa peesaan vain jotain fiksumpaa sijoittajaa.

Kysymys kuuluukin mistä näen fiksumpien sijoittajien treidit ja joita voin vaan helposti kopioida? Ei tarvitse olla daytreideri vaan mieluummin vähemmän treidejä kuin enemmän.

Parempaakaan ketjua löytänyt. Mode voi siirtää.

 

No mistähän sulle löydettäisiiin jokin tarpeeksi fiksu sijoittaja, jolla on hyvä track-recordi, ei pelkkiä puheita, ja joka myös tekee kohtalaisen vähän treidejä.  No otetaan vaikka rapakon takaa Warren-setä. Vuodesta 1964 vuoteen  2019 sedän salkku on tuottanut ihan kohtalaisesti eli 2.744.062 % . Jos joku fiksunoloinen vanhempasi tai isovanhempasi olisi älynnyt pistää tähän salkkuosakkeeseen vuonna 1964 esimerkiksi 1000 taalaa, olisi perintönä nyt tulossa 27,4 miljoonaa USD. Siinä olisi sulle nyt sitten pikkaisen lisää päänvaivaa ja Hota-pulverin tarvetta, että mitä niillä tekee?

Samalla jaksolla S & P 500 indeksi muuten  tuotti vain vaivaiset 19.784 %.  Koko salkkuun voit sijoittaa ostamalla  osaketta  Berkshire Hathaway Inc. New (BRK.B). Yhtiö ei jaa osinkoa. Tosin en ole ihan varma onko juuri nyt oikea hetki ostaa (ainakaan isommilla panoksilla), mutta vähitellen, vähitellen,  dipeistä.

Warren-sedän yksittäiset treidit näet esim. tästä.   Tammi-maaliskuun treidit tulevat näkyviin tuossa  toukokuun puolipaikkeilla. Viime aikoinahan setä on ollut myyntilaidalla, kun ostettavaa ei ole kuulemma vielä löytynyt.

https://www.gurufocus.com/guru/warren+buffett/stock-picks

 

 

 

Kiitos. Tuota olen katsonut jo aikaisemmin mutta kuten mainitsikin niin tuo viive syö tuosta sen parhaimman terän.

Eipä auta jos menee pahimmillaan melkein puoli vuotta treidistä - onhan se maailma ja hinnat muuttuneet niin paljon tuossa välissä.

Nordnetin sharevillesta olen koittanut katsella, enkä vielä ole löytänyt sopivaa.

 

Ehdotuksia siis otetaan vielä vastaan.

 

 

 

0
0
11.5.2020 - 12:44 #39387

eke

-788
Liittynyt:
30.11.2014
Viestejä:
504
ScatterBrain kirjoitti:

Kysymys kuuluukin mistä näen fiksumpien sijoittajien treidit ja joita voin vaan helposti kopioida?

Tämä on sarjaa "antakaa minulle kuuma vihje", sekä kertoo että olet tuulipuku. En näkisi tämän olevan tie menestykseen.

0
0
11.5.2020 - 13:07 #39389

Aki Pyysing

+11682
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6536
eke kirjoitti:

 

ScatterBrain kirjoitti:

Kysymys kuuluukin mistä näen fiksumpien sijoittajien treidit ja joita voin vaan helposti kopioida?

 

Tämä on sarjaa "antakaa minulle kuuma vihje", sekä kertoo että olet tuulipuku. En näkisi tämän olevan tie menestykseen.

Tämä on sarjaa "henkilökohtainen hyökkäys", sekä kertoo ilkeilyinnokkuudesta. En näkisi tämän olevan tie menestykseen Sijoitustiedossa.

Keskustelunaiheena "Miten beesata menestyviä  sijoittajia" on yleisesti  mielenkiintoinen. Joskaan ei ehkä tämän otsikon mukainen. Avaankin sille oman ketjunsa. Jätetään "Markkina tänään ketjussa tähän".

EDIT: Ja jatketaan beesailua täällä: https://www.sijoitustieto.fi/sijoituskeskustelu/aloittelevat-sijoittajat/miten-peesata-menestyvia-sijoittajia

0
0
11.5.2020 - 15:16 #39402

eke

-788
Liittynyt:
30.11.2014
Viestejä:
504
Aki Pyysing kirjoitti:

Keskustelunaiheena "Miten beesata menestyviä  sijoittajia" on yleisesti  mielenkiintoinen.

Varmasti näin, mutta eikö olisi parempi että peesatessakin olisi jollain tapaa kartalla mihin on sijoittamassa? JA tämä ihan yleisenä ohjeena. Ymmärsin että nyt halutaan vain suoraan kopioida jostain lähteestä ja menestys on taattu.

0
0
12.5.2020 - 01:01 #39424

Trolli

+474
Liittynyt:
21.10.2018
Viestejä:
425

Mitä enemmän peesaajia, sen paremmin taitaa pörssikehityksen osalta mennä. Ainakin suomessa paljon uutta porukkaa ryntäs ostamaan maaliskuun dipissä ja näistä suurin osa taisi nimenomaan olla niitä peesaajia, jotka keksiny idean sijoittamiseen jostain naistenlehdestä tai blogista. Ei siis tosiaan mikään markkinoiden pohjan tunnusmerkki. 

Monella keskustelupalstalla maalataan kuvaa, että porukka olisi kauheesti karhumaisia ja odottaa vain uutta dippiä, jolloin sulloa rahaa markkinoille. Tätä samaa perustelua käytettiin myös alkuvuodesta ennen koronaa. Siitä huolimatta markkina saatiin kunnon laskuun. Dipistä toipuminenkin oli pääasiassa keskuspankkien elvytyksen seurasta. 

Nyt ei yleisesti olla missään oikeessa pelkotilassa vaan hurmoksessa ja koronadippi nähtiin vielä mahdollisuutena ostaa. Jossain kohti väistämättä tulee se mielialojen lasku markkinoillekkin. Se ei kuitenkaan taaskaan tarkota, että kurssit välttämättä romahtaa, jos keskuspankit toimivat nykyisessä mittakaavassa ja hilaavat inflaation turvin kursseja ylös.

Mitä tulee tuohon varsinaiseen peesaamiseen ja kopioimiseen, niin se ei tarkota, että kaikkea kopioi vaan poimii toisen esille nostamien sijoitusideoiden pohjalta ne itselle sopivat vaihtoehdot. Tuskin kukaan pystyy hallitsemaan kaikkien yhtiöiden tilannetta, joten väkisin tarvii jostain jonkun kimmokkeen siihen, että tutustuu vaihtoehtoon paremmin. Mitä kokeneempi ja tuottaisampis sijoittaja, niin sen suurempi painoarvo kannattaa antaa hänen esillenostamilleen sijoitusideoille. 

Jos mulla ei olisi aikaa perehtyä yksittäisiin yhtiöihin ja täällä Mikko Mäkinen ja Aki Pyysing hehkuttaisi joitain osakkeita, niin voisin olettaa, että odotusarvo sijoitukselle on ihan hyvä. Sen sijaan en minkään pankin sijoitussuositusten perässä lähtisi juoksemaan.

 

0
0
12.5.2020 - 08:18 #39431

Pörssimörssäri

+1187
Liittynyt:
28.3.2020
Viestejä:
819

Nyt kaivataan sapinaa markkinoille etta paasee ostamaan tai myymaan. Varsin odotettuja matalan inflaation uutisia satelee jotka ei varmasti yllata ketaan. Mista vois odottaa hamminkia? Oljysta? Ei varmaan mistaan. Vituttaa kun on tylsaa eika paase painamaan kumpaakaan nappia. Ja kylla. Oon taysin addiktoitunut porssikauppaan vaikka alotin sen aktiivisesti vasta n. 1.5kk sitten. Holdaus - profit and profit only. Traiding - kicks and sweet dreams.

0
0
14.5.2020 - 00:19 #39544

Aki Pyysing

+11682
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6536

Kotimainen taloulehdistö lienee missannut Norjan öljyrahaston isot myynnit. Niin miekin olin tähän asti. Pitäisi seurata ulkomaisia vielä ahkerammin.

https://oilprice.com/Latest-Energy-News/World-News/Norway-Takes-41-Billion-From-Oil-Fund-To-Bolster-Economy.html

41 miljardilla dollarilla laittaa jo vähän markkinoita kyykkyyn. Karhut saavat tukijoukkoja turskista. Yllättävät liittolaiset.

Hiilenkäyttäjiä erityisesti ovat dumpanneet.

https://www.marketwatch.com/story/norway-oil-fund-dumps-anglo-american-glencore-2020-05-13

Myyvät ensin ja sitten kertovat tiputtaneensa yhtiön sijoitettavien kohteitten listalta. Niin miekin tekisin. Hillopurkkihallitus rummuttaisi vastuullisuuttaan ensin ja myisi sitten, pelkään.

En hirveästi ihmettelisi, vaikka tänään olisi mennyt Fortumiakin ja lopulta luopuisivat kokonaan. Oli 0,98% vuoden alussa. Antaa tulla, mie otan viimeistään @14,50 koppia.

Suomesta löytyykin vähän kaikkea ja yhteensä viidellä miljardilla dollarilla. Ovat yhtiöiden sivuilla hallintarekisterissä, mutta vuodenvaihteen tilanne löytyy yhtiön sivuilta.

https://www.nbim.no/en/the-fund/holdings/holdings-as-at-31.12.2019/?fullsize=true

Härkien kannalta on hyvä, että Sveitsin keskuspankin ei tarvitse öljyn hinnan putoamisen takia myydä mitään.

Amerikka (DIA) muuten sulki 1,5% miinuksella. Miksi miekin puhun aina tuosta 30 osakkeen hönöstä indeksistä on vähän arveluttavaa.

0
0
15.5.2020 - 00:40 #39628

Pörssimörssäri

+1187
Liittynyt:
28.3.2020
Viestejä:
819

Aika sairaat pari paivaa. Nyt ollaan niin inessa etta seuraavana rommipaivana ei refreshata ostopaikkoja vaan margin callia. Jannan aarella mutta tykkaan.

0
0
15.5.2020 - 02:25 #39633

Trolli

+474
Liittynyt:
21.10.2018
Viestejä:
425

Tässä tullee käymään siten kuin ennen koronakriisiä oli jo ennakoitavissa: keskuspankit sulloo markkinalle todella paljon lisää rahaa ja valtioiden velkavuoret ratkaistaan lopulta inflaatiolla. Reaalitalous näyttää tässä rytäkässä dyykkaavan melko pahasti ja toipumista ei yhtään auta mielettömät tuet, jotka passivoi vailla töitä olevia. 

Massiiviset elvytykset aiheuttaa talouden luonnollisen tasapainon tilaan niin suuren poikkeaman, että siitä väistämättä syntyy ongelmia. Vaikka akuutti koronakriisi saataisiin vältettyä, niin samat rakenteellisia ongelmia paisutellaan kuin on paisuteltu jo kymmenen vuotta. Jossain vaiheessa tää himmeli lävähtää käsiin. Siinä kriisissä ei rahapoliittinen elvytys auta, koska raha on ihan roskaa. 

Onko täällä muita, joiden mielestä rahapolitiikka on mennyt ihan liian löysäks ja sillä ei ratkasta aisoita, joita sillä yritetään nyt ratkaista? Vai pitääkö tässä kritisoimisen sijasta tyytyä vain pelaamaan mukana niin kauan kuin musiikki soi?

0
0
15.5.2020 - 03:01 #39634

Pörssimörssäri

+1187
Liittynyt:
28.3.2020
Viestejä:
819

Musiikin mukana pelataan ja tanssitaan uppoamiseen asti.

En tieda tulevasta inflaatiosta. Mutta ihmisten dispositiosta tiedan jotain. Sen tiedan, etta suurimmat gamblerit ovat suurimpia haviajia - kaikki menee jossain vaiheessa. Mutta tiedan myos sen, etta nitit menettavat mahdollisuuksia ja paljon. Porssipelissa nitit ostavat paskaa kun ei voi ostaa jos ei saa halvalla - paskaa saa aina halvalla. Ja silloinkin kun mahdollisuus avautuu ei uskalleta menna kunnolla.

Missa on balanssi? En tieda.

Mutta oon aika varma etta suurin osa ihmisista ei osaa suhtautua riskiin rationaalisesti. Mennaan tunteella. Varmistellaan voittoja. Gamblataan kun ollaan tappiola. Tehdaan feel-good tradeja. Ollaan huolissaan maxipaskascenaroista vaikka jos kaikki menee maxivituksi niin kapitaalit lahtee kaikilta anyway. Silloin ei olla huolissaan ostinko citykanit eilen vai tanaan. Tunne ohjaa valintojamme vaikka tunne ei osaa arvioida todennakoisyyksia.

0
0
15.5.2020 - 04:17 #39635

Trolli

+474
Liittynyt:
21.10.2018
Viestejä:
425

Ollaan tilanteessa, jossa täytyy alkaa pienentää riskiä vähentämällä käteispainoa x)

0
0
15.5.2020 - 04:35 #39636

Pörssimörssäri

+1187
Liittynyt:
28.3.2020
Viestejä:
819

Inflaatioriskia? Osakkeisiin sjoittamisella voi olla monta syyta mutta jos paamaarana on inflaatioriskin pienentaminen on syyta miettia seuraavia:

1) Mika on inflaation todennakoisyys
2) Milla todennakoisyydella sijoitus suojaa inflaatiolta

Nama ovat kertautuvia todannakoisyyksia joten yleensa liikun x, y tai z tekemiselle on olemassa suoraviivaisemmat ja siten todennakoisyydeltaan patevammat syyt kuin inflaation pelko.

Nain siis asiaa teoreettisesti miettien, en oikeasti tieda mika inflaatioriski on ja miten osakesijoittaminen sita suojaa.

 

0
0
15.5.2020 - 11:15 #39651

Tinggeli

+3011
Liittynyt:
30.1.2020
Viestejä:
1938

Äkkiseltään ajateltuna inflaatioriskiä pienentäisi parhaiten jos olisi osakemarkkinoilla "all in" ja vielä maksimi velkavivulla. Tämä tietysti sillä edellytyksellä että sijoituskohteet pystyvät siirtämään kohonneet kustannukset omaan laskutukseen eli marginaalit eivät laske. Ja mikseivät pystyisi?

0
0
15.5.2020 - 11:19 #39660

Marraskuu

+793
Liittynyt:
26.11.2018
Viestejä:
880

Nopea inflaatio on iso riski sellaisessa kaupassa, jossa hinta sovitaan tänään ja tuote toteutetaan ja toimitetaan myöhemmin.

Indeksiehdoilla voidaan toki suojata kustannusten nousua vastaan, mutta nopean inflaation kanssa tulee yleensä turpiin ellei siihen ole voinut varautua riittävästi.

Kiinteistöt ovat nopean inflaation aikaan lähtökohtaisesti hyvää suojaa tarjoava, mikäli velan korot eivät laukkaa samalla.

Tämän koronan vaikutus näin pademian ensimetreillä on ollut ennemminkin deflaatio kuin inflaatio, mutta alun deflaatio varmistaa myöhemmän inflaation

0
0
16.5.2020 - 10:00 #39698

Heikin Ashi

+2389
Liittynyt:
9.2.2019
Viestejä:
835

Ystävämme Warren-setä on ollut kovasti myyntinapin kimpussa  alkuvuonna. Yhteensä 17 salkkuyhtiötä on vähennelty, pari myyty kokonaan (Travellers ja Phillips 66).

Jo aiemmin lentofirmojen lisäksi myyntinappi on ollut ahkerasti käytössä myös finanssisektorilla, esim. Goldman Sachsia myytiin  1,7 miljardilla USD,  JP Morgania 155 miljoonalla ja U.S. Bankcorpia 15 miljoonalla.

Jotain on lisättykin:  PNC Financial Groupia ostettiin 880 miljoonalla.Yhtään uutta yhtiötä ei salkkuun ole maailmalta kelpuutettu vaikka fyrkendaalia on kaikki paikat täynnä ja sedän analyytikot ostokohteita  hikipäässä etsivät aamusta iltaan. Setähän syynää ostettavia liiketoimintoja ja firmojen johtoa monasti kolmekin vuotta - toisin kuin me hätäisimmät - ennen kuin ostonappi painuu.  “I feel like an oversexed guy on a desert island. I can’t find anything to buy.”

“I’ll make more mistakes in the future – you can bet on that. A line from Bobby Bare’s country song explains what too often happens with acquisitions: ‘I’ve never gone to bed with an ugly woman, but I’ve sure woke up with a few.’

0
0
16.5.2020 - 19:33 #39726

Trolli

+474
Liittynyt:
21.10.2018
Viestejä:
425
Marraskuu kirjoitti:

Tämän koronan vaikutus näin pademian ensimetreillä on ollut ennemminkin deflaatio kuin inflaatio, mutta alun deflaatio varmistaa myöhemmän inflaation

Poikkeustilanteissa ei kannata verrata tilannetta vakaaseen aikaan. Olennaista on miettiä, mikä olisi taso ilman radikaaleja toimia.  Deflaatio olisi nyt huomattavasti suurempaa, jos markkinoille ei olisi sullottu tällaista rahamäärää. Itessään se rahanmäärän lisäys on pitänyt hinnat edes jokseenkin vakaina. Nyt kun suuren kysynnänlaskun aikana hinnat eivät laskeneet, niin mitähän hinnoille tapahtuu kun kysyntä elpyy ja tuotantoa on kuitenki rajotettu alemmalle kysyntätasolle. Huomioitavaa tässä on kuitenkin se, että perinteinen inflaation laskentakori on vähän huono kuvaamaan todellista hintojen nousua.

 

0
0
16.5.2020 - 20:10 #39729

Marraskuu

+793
Liittynyt:
26.11.2018
Viestejä:
880
Trolli kirjoitti:

 

Marraskuu kirjoitti:

Tämän koronan vaikutus näin pademian ensimetreillä on ollut ennemminkin deflaatio kuin inflaatio, mutta alun deflaatio varmistaa myöhemmän inflaation

 

Poikkeustilanteissa ei kannata verrata tilannetta vakaaseen aikaan. Olennaista on miettiä, mikä olisi taso ilman radikaaleja toimia.  Deflaatio olisi nyt huomattavasti suurempaa, jos markkinoille ei olisi sullottu tällaista rahamäärää. Itessään se rahanmäärän lisäys on pitänyt hinnat edes jokseenkin vakaina. Nyt kun suuren kysynnänlaskun aikana hinnat eivät laskeneet, niin mitähän hinnoille tapahtuu kun kysyntä elpyy ja tuotantoa on kuitenki rajotettu alemmalle kysyntätasolle. Huomioitavaa tässä on kuitenkin se, että perinteinen inflaation laskentakori on vähän huono kuvaamaan todellista hintojen nousua.

 

 

Niinhän se aina menee eli kysynnän lasku alentaa hintoja kunnes tuotanto on korjaantunut alentunutta kysyntää vastavaksi. Kysyntä kuitenkin lähtee nousuun pohjattuaa ellei maailma ole totaalisesti käännepisteessä, joka olisikin melkoisen historiallinen tapahtuma, sillä sellaista ei ole tällä pallolla koskaan tapahtunut.

0
0
17.5.2020 - 07:03 #39738

Trolli

+474
Liittynyt:
21.10.2018
Viestejä:
425

https://wtfhappenedin1971.com/

Löysä rahapolitiikka on rahansiirto työtä tekeviltä rikkaille. Sinällään ihan luonnollienn seuraus, koska palkat ovat kuitenkin luonteeltaan jäykkiä ja muut hinnat ovat paljon enemmän joustavia. Löysän rahapolitiikan tai/ja korkean (nykyisin mitatattavan) inflaation aikana omistava luokka käärii hillot tuottavuuden noususta, kun duunari painaa samalla aiemmin sovitulla palkalla. Pidemmällä aikajaksolla työn tekemisen kannusteet ovat siis jatkuvasti pienentyneet verrattuna tuottavuuteen. Ei siis mikään ihme, ettei talous merkittävästi kasva, kun kannusteet työn tekemiseen ja uuden luomiseen muilta kuin omistavalta luokalta on viety. Enää et saa palkkaa tuottavuuden mukaan.

Kuulostaa melko vasemmistolaiselta, mutta tosiasia on se, että talous toimisi parhaiten, kun hinnat muodostuisi vapaasti markkinoilla. Siis ilman, että työväestön ostovoimaa poljetaan alas löysällä rahapolitiikalla. Talous ei oikeesti pidemmän päälle toimi vain velaksi ellei sitten rahan arvoa lasketa löysällä rahapolitiikalla. Vapaa markkinatalous siis takasin ja ihmisille kannusteet tehdä sitä työtä ja vaurastua työllä. Löysä rahapolitiikka on hyväksi vain rikkaille ja ilman työtä oleville (velkaantuvilla valtioilla kykyä maksaa ylisuuria tukia). Mitä löysempi rahapolitiikka, niin sen kurjempi keskiluokka (ja se halpa asuntolaine menee niihin asuntojen hintoihin. Täsmennyksenä, jos joku tuohon tarttuu x).

 

0
0
17.5.2020 - 08:53 #39740

Marraskuu

+793
Liittynyt:
26.11.2018
Viestejä:
880

Niinpä. Velkaa ottaa valtiot eli veronmaksajat. Velka käytetään talouden tukemiseen ja varallisuusarvojen kasvattamiseen. Varallisuuttaan kerryttävät lainaavat valtioille ja veronmaksajat maksavat korot ja lyhennykset. 

 

 

 

 

0
0
18.5.2020 - 21:42 #39788

Pörssimörssäri

+1187
Liittynyt:
28.3.2020
Viestejä:
819

Haha, DAX paineli vaatimattomat 6 pinnaa tanaan. En pida mahdottomana ajatuksena etta Bundesligan avaaminen viikonloppuna toi tuohon pari lisapinnaa. Ens kerralla pitaa yritaa haistella naita. 

0
0
19.5.2020 - 09:41 #39808

Heikin Ashi

+2389
Liittynyt:
9.2.2019
Viestejä:
835

Moderna - tehokas rokote koronaan tulossa?

Yhdysvaltalaisen Moderna-yrityksen kurssi ampaisi maanantaina yli 20 prosentin nousuun sen jälkeen, kun se tiedotti "onnistuneesta koronavirusrokotekokeesta". Tosin vain ihan alkuvaiheen testistä. Rajusti, todella rajusti ampaisi myös koko osakemarkkina ylös tästä tiedosta.. 

Vaatimaton kysymykseni kuuluu, miksi Modernan johto on myynyt koko kevään railakkaasti yhtiön osakkeita ( noin 70 myyntiä) , esim. toukokuussa  noin 40 miljoonalla USD:llä.? Kukaan johdosta ei ole jostain syystä ostanut lisää. Pari kaveria myi jopa kaikki osakkeensa. Toinen oli Chief Medical Officer siis Chief Medical Officer. Onkohan osakemarkkina yhtään jyvällä siitä,  mitä yhtiössä todella tapahtuu? laugh

Saa nauraa!

Mutta toisaalta, kiittäkäämme hartaudella aina oikeassa olevaa Mr. Markkinaa näistä todella siunauksellisista  kauppapaikoista.

0
0
20.5.2020 - 09:23 #39893

Heikin Ashi

+2389
Liittynyt:
9.2.2019
Viestejä:
835
Heikin Ashi kirjoitti:

Moderna - tehokas rokote koronaan tulossa?

Yhdysvaltalaisen Moderna-yrityksen kurssi ampaisi maanantaina yli 20 prosentin nousuun sen jälkeen, kun se tiedotti "onnistuneesta koronavirusrokotekokeesta". Tosin vain ihan alkuvaiheen testistä. Rajusti, todella rajusti ampaisi myös koko osakemarkkina ylös tästä tiedosta.. 

Vaatimaton kysymykseni kuuluu, miksi Modernan johto on myynyt koko kevään railakkaasti yhtiön osakkeita ( noin 70 myyntiä) , esim. toukokuussa  noin 40 miljoonalla USD:llä.? Kukaan johdosta ei ole jostain syystä ostanut lisää. Pari kaveria myi jopa kaikki osakkeensa. Toinen oli Chief Medical Officer siis Chief Medical Officer. Onkohan osakemarkkina yhtään jyvällä siitä,  mitä yhtiössä todella tapahtuu? laugh

Saa nauraa!

Mutta toisaalta, kiittäkäämme hartaudella aina oikeassa olevaa Mr. Markkinaa näistä todella siunauksellisista  kauppapaikoista.

Ja eilen sitten kävikin näin. "Dow slides 391 points on reports that Moderna's COVID-19 vaccine study lacked key data.Investors were treated to a bleak about-face from Moderna's Monday report outlining positive results from a phase-one trial of its coronavirus vaccine candidate. STAT News reported on Tuesday afternoon that the biotech company's release lacked key data and left medical experts wanting. Moderna shares tumbled as much as 12% on the news after climbing 20% on Monday."

Yksi yhtiö  "tiedotteillaan" heiluttelee koko maailman osakemarkkinaa. Ehkä ennen liian suurta innostusta pitäisi silmätä, mitä ko. firman johto tekee omille fyrkilleen.

Saa nauraa!

 

0
0