Eurot poikimaan - miljonääriksi seitsemässä vuodessa

31.3.2020 - 12:54 #36125

Farseer

OP
+1992
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1566

Salkku vähän nousee markkinan mukana, ihan kivaa mutta nyt meni ostopaikat / fiilikset noista noin puolesta tusinasta osakkeesta (yksi on vielä tähtäimessä, mutta usko ei ole kauhean vahva ja näkyvyys heikko sekä likviditeetti olematon joten voi käydä tosi alhaalla) mitkä olivat tähtäimessä. Tein tässä kohtaa taktiset Koivistot eli jahkailin liikaa.

No, eipä tässä hätiä mitiä. Pistin tänään vikat Suomen superrahastot lunastukseen (3 kilon edestä, suurin osa oli jo aiemmin laitettu lihoiksi ennen koronaa) ja istuskellaan tässä nyt sitten katsellen ja nuuskien minne suunta menee. Fiilis on että nykyisten toimien purressakin alas tullaan vielä, mutta kuinka paljon ja missä kohtaa nähdään ne pitävät pohjat tulevat silloin vastaan on ihan kysymysmerkki. Ekan vuosineljänneksen tuloksia kun alkaa tulla pihalle niin ostopaikkoja joidenkin firmojen kohdalla varmasti tulee.

Muuten meh. Herkku-holi-dieetti on saanut painoa takaisin niin paljon että vaaka näytti taas 90 kg, stressit meni uuteen maksimiin: juuri kun aloin saada omaa päätä ja omia hommia vähän paremmalle tolalle niin porukka alkoi heittämään kapuloita rattaisiin eli liekkejä stressiin vkl (mm. sairasteleva äärimmäisen itsekeskeinen sukulainen päätti tehdä muidenkin olon kurjaksi). Parit kävelylenkit on heitetty, mikä ok.

Pokereissa pakka ollut kylmä ja itellä osin sen takia tosi ohut motivaatio pelata kun niin montaa rautaa tulessa vaikka onkin tosi hyvät pelit, kun pelaajia turnauksissa keskimäärin ainakin kaksi kertaa normaalia enemmän ja uudet pelaajat ovat vielä huonommasta päästä. Kassut sentään menee ihan jees. MTG-kortteja mennyt vähän lisää, aion tänään vetää vikat listalle mitä aion ja sen jälkeen tehdä vain ylläpitohommia. Ja opinnot. Niin mitkä opinnot? Pahalle näyttää se korttitalo. Huomenna Zoomin kautta seminaari, ja sitten olisi vajaat 3 viikkoa aikaa säveltää jotain omaan esitykseen jos nyt ainakin sen saisi alta pois.

Katsotaanpa mitä huhtikuu tuo. Lämpenevät kelit ainakin helpottavat itellä uloslähtöä. Olen itse sellainen vilukissa että alle 10 asteen kelit eivät nappaa ulkoiluun.

0
0
1.4.2020 - 10:05 #36224

Farseer

OP
+1992
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1566

Ei aina kaikkea huomaa, vaikka hyvä tarjoushaukka olenkin.

Spotify Premium on mennyt normaalihinnalla hyvän aikaa, mutta opiskelija-alennuksella sen saa näköjään puoleen hintaan. Ainakin tulee 60 euroa säästöä seuraavan 12 kuukauden aikana.

0
0
1.4.2020 - 11:07 #36232

mattis

+49
Liittynyt:
6.2.2018
Viestejä:
63

Tosi sniiduilija (minä) vaihtaa striimauspalveluja kuin sukkia. TIDALin sai ainakin viime viikolla 4 kuukaudeksi 4:llä eurolla. Amazon musicin tarjous joulun ajoilta olikin juuri päättynyt. Spotify:lla on viime vuosina ollut tarjouskampanjat pari kertaa vuodessa vanhoillekin asiakkaille: 3kk 9,90 euroa. Google music:llakin on joskus tarjouksia ollut. Parasta on että tilaukset voi peruuttaa heti, niin ei jää vahingossa päälle tarjousajan jälkeen.

TechBBS:n puolella tulee kaikenlaisia tarjouksia kytättyä: https://bbs.io-tech.fi/threads/hyvaet-tarjoukset-ei-keskustelua.151/

0
0
1.4.2020 - 11:54 #36245

Farseer

OP
+1992
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1566

Joo, itekin videopalveluissa teen tuota, tilaan (tarjouksella jos mahdollista) ja perun heti jos mahdollista. Viimeksi Ruudun kohdalla oli joku 2kk 1kk hinnalla minkä otin koska nyt on tylsää ja tosiaan pidän yleensä yhtä videopalvelua (+ Amazonia) vain maksullisesti käytössä. Nyt vähän poikkeustilanne koska niin tylsää, joten on jopa kaksi maksullista videopalvelua käytössä.

Spotifyn ja Amazon Primen tapaukset ovat poikkeuksia: ensimmäistä käytän paljon (myös mobiililla) enkä halua vaihtaa musiikkisoftaa ja Amazon Primen kyljessä tulee Twitch Prime jota käytän myös paljon. Siellä ilmaistilaus jolla saa mainokset pois joka maksaisi joka tapauksessa saman verran. Aiemmin oli joku vuoden paketti edullisemmin Spotifyyn, mutta se ei ollut läheskään noin halpa ja aikoinaan Unlimited joka oli tuon 5€/kk.

Opiskelijaeduista tärkein itelle HSL:n alennus kausikortista. Mutta kun joukossa on 5% alennus K-kaupoista ja sitten näitä Spotify puoleen hintaan niin jo pelkästään noista "pakollisista" tulee lähes 50€/kk, muista alennuksista puhumattakaan. Jos ei mitään muuta hyötyä myöhemmin AMK opiskeluoikeuden palauttamisesta niin ainakin noi aidon hyödyntää vielä useamman vuoden ajan.

0
0
2.4.2020 - 13:13 #36375

Farseer

OP
+1992
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1566

Lisäsin 900 kpl Cityconia á 5,59 nyt on 3500 kpl.. Pääperusteet pääomistajan lisäostot enkä usko että firma on mitenkään menossa nurin, potentiaalista upsidea on hinnassa paljon kun P/B on 0,42: https://www.sijoitustieto.fi/sijoituskeskustelu/osakkeet/citycon?page=9#comment-36363

Mainittakoon vielä että veronpalautusta on tulossa. Ennen vähennyksiä jo melkein 1,5 kiloa, eli kun koitetaan puolittaista työhuonevähennystä ja läppäristä puolikasta vähentää niin elokuussa on tulossa siitä vähän takaisin. Viime vuosihan oli hyvä, mutta Lehto-tunkin realisoiminen ja ekojen kalliiden Nordeoiden myyminen fi-fo-periaatteella tuossa on takana.

0
0
19.4.2020 - 16:07 #37867

Farseer

OP
+1992
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1566

Puihin on menty ja pahasti.

Opinnot mätänevät käsiin, ei vain saa mitenkään keskityttyä luku- ja kirjoitushommiin etenkin tuon kandin suhteen. Kans koko ajan huono omatunto siitä ettei tuu panostettua näihin aikoihin pokeriin ja sijoituksiin.

Oon kans ollut enemmän tai vähemmän kipeänä, mutta osin sen takia että alkaa hajota pää himassa ja ulkona olleet pääosin viime viikkoina aika kauheat kelit. Pää alkaa vähitellen hajota kun kavereita ei pääse näkemään ja himassa nollaus ei pidemmän päälle onnistu.

Fiiliksistä ehkä kertoo että viihdepuolesta ovat pääosin laatusarjojen katsomisen jälkeen vastanneet aivojenmädättäjät Temptation Island, Ex on the Beach, Farmi ja muu alemman luokan tosi-tv. Nekin biittaa tuon kandin tekemisen. Kasino- ja pokeritwitchejä kans on tullut katsottua, mut ne on laadukkaampaa matskua.

Viimeiset pari viikkoa on vituttaneet markkinat ja sijoitukset jatkuvasti, joten en ole paljoa niitä miettinyt. Result-wise meno aika karmeata, päätökset pääosin olleet imo. parempia mutta katsotaan miten tämä maraton menee. Pohjilta on toki noustu, mutta vain 10 pinnaa. Toisaalta on varmaan ihan hyvä line mennä kilpparia, eli olla tekemättä päätöksiä kun fiilikset ja markkinoiden seuranta on retuperällä.

Bright side of life: kassut oon pelannut ja sieltä elinkustannukset, pokereita pari päivää koska myin osuuksia liveturnausten nettiversioista enkä kuopannut menemään (en kyllä voittanutkaan, vaikka aika lähelle päästiin hyviä osumia) ja vähän livetaaloja muuttui euroiksi. MTG:t on jääneet, mut tänään katsoin viestit ja sovin puolentoista kilon kaupat. Heräteostokset kun ovat toistaiseksi jääneet rahallisesti vähälle niin ei menot ole ihan kauheat. 

0
0
19.4.2020 - 22:43 #37885

Laskupäivä

-34
Liittynyt:
8.3.2016
Viestejä:
110

Moro, pidä nyt vaan lippu korkeella ja nokka kohti tutkintoa. Gradusi aihe on mielenkiintoinen, ja varmasti kiinnostaa montaa Pokerifoorumeilla. Jätä nyt noi teevee-sarjat, ei mitään valoa :D

0
0
20.4.2020 - 07:18 #37892

Jack Torrance

-64
Liittynyt:
14.4.2015
Viestejä:
256

Tsemppiä! Listaat kauheasti muka ulkoisia syitä miksi hommat eivät etene, korkki kiinni, lisää liikuntaa ja ruokavalio parempaan kuntoon. Ei ihminen oikeasti tarvitse alkoholilla nollaamista, siinä nollataan vaan   todellisuudessa testosteronitasot, unenlaatu ja keskittymiskyky pitkäksi aikaa. Mitä tulee opintoihin, pokeriin yms. aikaa vaativiin juttuihin on vaan, että nälkä kasvaa syödessä, ota vastuu ja jatka töitä. 

Usein kannattaa tehdä yksi asia kerrallaan kunnolla loppuun asti, ennemmin kuin koittaa kaikkea samaan aikaan. 

0
0
20.4.2020 - 09:03 #37895

Arthur

+66
Liittynyt:
14.10.2019
Viestejä:
106

Tsemppiä täältäkin. Ja laita tutkinto kaikessa nyt ykkössijalle.

En tiedä miten harrastat liikuntaa, mutta itselle antaa virtaa töihin kävelylenkki kesken työpäivän. Eli jos vaan mahdollista, niin kokeilepä käydä puolisen tuntia ennen lounasta kesken työ- / koulupäivän kävelemässä. Tästä saa virtaa iltapäivään töihin kummasti ja illalla voi tehdä kovemman treenin tai toisen kävelylenkin. 

0
0
20.4.2020 - 21:52 #37948

Farseer

OP
+1992
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1566

Kiitoksia kaikille tsempeistä.

Kävin just 10 000 askeleen kävelylenkillä rantaraitilla. Huono puoli että tuli sen verran kova hiki, että pakko mennä poreammeeseen (en ole suihku-uskovainen) eikä taida tänäänkään enää edetä kandi. Nyt lopultakin alkavat lämpötilat olla sitä luokkaa että kävelylenkille jaksaa mennä: pieni ongelma on tosi rantaraitin ruuhkaisuus päiväaikaan ja yöt ovat edelleen aivan liian kylmiä ulkona liikkumiseen. Toinen ongelma se, että ihan lähistöllä kävelymaisemat on ihan helvetin tylsiä joten lyhyt lenkki yksin on tylsä.

Lenkin alussa mietin et jos jättäisi lyhyeksi ja painaisi 21-01-pokerisetin, mutta sekin jää tekemättömien hommien listaan. Päivällä kyl sai juoksevia hommia tehtyä, ne sujuu ihan kohtuullisesti. 

Kaivan tuon lukossa olevan kirjan kuitenkin tohon ja koitan sen sijaan että vain lueskelen sitä ja merkkaan kirjanmerkeillä olennaiset kohdat pistää ne kirjoittaen suoraan (jo 35 sivun mittaiseen) muistioon sivunumeroiden kanssa että voi ehkä (niin vissiin) saada huomenna kirjattua kandinraakileeseen ja heittää ohjaajalle kommentoitavaksi. Keskiviikkona on gradusemma (missä piti esittää, mutta siirsin sitä viikolla), ja ke-la pitäisi jotenkin saada väännettyä esimerkkikappale ja johdanto porukalle kommentoitavaksi.

Itse gradun aihe on mielenkiintoinen. Sekä ei toki takaa että siitä tulisi valmista, mutta siihen on paremmin materiaalia tarjolla ja koskee tuoreempaa ajanjaksoa kuin kandi jonka suurin ongelma on ollut lähdemateriaalin hajanaisuus (pöytäkirjoista puuttuu iso osa eikä perfektionisti tykkää).

Herkku- ja alkoholiosastoon: olen tuosta alkoholilla nollaamisesta aika pitkälle eri mieltä. Ongelma on lähinnä että nollaukseen pelkkä alkoholi sopii huonosti. Iso osa nollausta on hyvä (tai sopivan hullu) seura, kuten opiskelijabileet tai illanvietto kaveriporukalla tai edes baarissa käyminen. Himassa tissuttelu yksin ei aja samaa asiaa ja jää helposti päälle.

Ostin tuollaisen Kitchen Safe-lukittavan boksin herkkuja varten: https://www.thekitchensafe.com/pages/products . Näin tuon Shark Tankissa jo vuosia sitten, mutta liian kallis hinta ja jätin sit ostamatta. Hankinnassa nyt ideana että saisi vähän rajoitettua överimättöjä. Kokonaan en aio makeasta luopua, mutta kun ottaa boksista vähän kerrallaan ja sit pistää päiväksi tai pariksi lukkoon. Nyt kun kaupassa tulee käytyä 1-2 kertaa viikossa niin houkutus ostaa enemmän herkkuja kerralla (tai tilata kotiin) on iso. Toki tota boksia voi myöhemmin käyttää muuhunkin: esimerkiksi kaukosäädin tai kännykkä saattaa lentää sinne jossain kohtaa.

0
0
21.4.2020 - 20:16 #38046

Farseer

OP
+1992
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1566

Salkun tuloskausi alkaa kylmästi, heikko / heikohko Wärtsilän Q1 ja yleinen markkinan alastulo puri salkkua. Saa nähdä meneekö koska markkina alas Q1-kaudella (vai jatkuuko optimismi) vai alkaako selkeätä eriytymistä tulla jossa toivottavasti omat isommat hepat pärjäävät markkinaa paremmin.

Ei etene oikein se pääpihvi vieläkään. Toisella sektorilla tänään sai taas vähän kämppään tilaa ja juoksevat asiat menevät oikein hyvin. Kans koko ajan halunnut tavallaan lenkille, mutta huono omatunto siitä kun siihen menee aikaa. Suo siellä, vetelä täällä. Ke-su ei olisi mitään, mutta pokerisuonta kovasti kutkuttaisi jokin 3-4 tunnin sessio.

E: Mainittakoon muuten että päivärytmi on tällä hetkellä 12-03. Koitan holdata tuossa, koska mahdollistaa sekä päivähommat että pokerigrindit.

0
0
25.4.2020 - 01:39 #38321

Farseer

OP
+1992
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1566

Katselin äsken nopeasti tärkeimmät osavuosikatsaukset. Elisa jatkaa vahvaa tulosta, muuten vähän heikohkoa menoa. Cityconin tulos ihan ok, Telian menettelee. Salkun osalta eniten jännätään ehkä Nordeaa jonka osavuosikatsaus tulee ensi viikolla. Salkku pysyttelee -20% YTD mikä on rehellisesti sanoen aika syvältä.

Melkoista myrkynjuontia on meno, mutta sain tänään lopultakin ekan version tosta kandista laitettua kommentoitavaksi. Huomenna ja sunnuntaina satuillaan jotain gradusemmaan. Ensi viikolla jos saisi kandin lopulliseen muotoonsa niin sitten toukokuu onkin mielenkiintoisempi. Koska pokerit on parhaimmillaan toukokuussa, MPN-verkko on menossa kiinni 19.5 ja joka tapauksessa tuo gradun valmistuminen menee syksylle niin houkuttaisi painaa pelejä. Fieldit on tosi pehmeitä ja on iso todennäköisyys että pelit hiljenevät kesäkuussa roimasti eivätkä palaa enää tässä minibuumissa vastaavalle tasolle.

Jos siinä kyljessä saa luettua materiaalit ja tehtyä vähän runkoa, niin kesäkuun alkuun mennessä voisi saada raakaversion gradusta kommenteille ja jatkaa kun motivaatiota löytyy, kuitenkin viimeistään elokuussa.

0
0
26.4.2020 - 02:29 #38372

Farseer

OP
+1992
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1566

Mitali ja lisää töitä

Yläasteella historian tunnilla kun opettaja kysyi mitä Neuvostoliitossa 1930-luvun työläinen joka saavutti kaikki tuotantotavoitteet sai, vastasin että "Lisää töitä". Opettaja lisäsi tuohon vielä mitalin.

Vähän sama fiilis on itellä kuin tuolla työläisellä, vaikka hommia ei ole viime aikoina hirveästi paiskittu. Silloin kun paiskittiin, niin ei oikein mikään riittänyt. Ehkä poikkeuksena 2016 / 2017 lopun grindit, silloin kyllä annettiin kaikki pokerille.

Listataan tähän nyt lauantaimaistissa kaikki hommat, ja miten ne on mahdollisesti tarkoitus hoitaa (facepalmin jälkeen itselle myös muistiin):

1) Yliopisto-opinnot. Takkuamisesta huolimatta sunnuntaina pro gradu-seminaariesitelmä kasaan, ja kun lehtori kommentoi kandia niin sen pohjalta ensi viikolla (tai vähintään sitä seuraavalla) lopullinen versio kasaan -> enää gradu jäljellä. Lisäaikaa pitää hakea toukokuussa, mutta koronan takia pitäisi olla läpihuutojuttu. Gradun aikataulu: eka versio kasaan ennen juhannusta ja lopullinen gradu elo-syyskuussa, arvosanatavoitteena M. Sit tämä 10+ vuoden projekti olisi done (kunnialla).

2) AMK-opinnot. Osa varmasti tietää että ennen yliopistolle pääsyä ehdin olla 1,5 vuotta ammattikorkeassa, ja "parhaimmillaan" oli kasassa 180 noppaa 210:sta (puuttuvana puolet työharjoittelusta ja oppari). Hain viime keväänä sieltä uudestaan opinto-oikeuden, ja nyt se on taas maksit voimassa. Valitettavasti osa opinnoista ehti vanhenemaan: 129 OP on hyväksiluettu, lisäksi gradu pitäisi pystyä hyväksilukemaan opparina sinne ja osa vapaavalintaisista on vielä hyväksilukematta. Veikkaan että noin 25-30 noppaa ja syventävä työharjoittelu puuttuu, ja nopat pyrin suorittamaan intensiiviviikoilla 2021-2023 (viikon pikakursseilla; 2 viikkoa per vuosi). Syventävä työharjoittelu saattaa taas olla Akilleen kantapää, mutta katsotaan mitä keksitään. Positiivisina puolena, opiskelija-alennukset juoksevat, YTHS tulee ammattikorkeisiin 2021 alusta ja jos innostusta löytyy niin kieliopintoja voisi käydä vetämässä muuten vain. 2023 loppuun mennessä koko roska kasassa eikä liikaa aikaa tähän.

3) Pokeri. Pääasiallinen toimeentulo (ei tosin nyt hetkeen). Nyt on kyllä kova pokerikuume, mitä ei auta minibuumi ja toukokuun pelitarjonta. Aion painaa toukokuun pelejä, vaikka kaikki sanovat että kannattaisi keskittyä opintoihin. Kesäkuukausina pelit eivät kuitenkaan keskimäärin ole kovin hyvät, joten silloin on parempi koittaa keskittyä niihin ja painaa pelejä silloin kun niitä on hyvin tarjolla. Pitkällä tähtäimellä tarkoitus taas panostaa kunhan gradu on kasassa, 450 tuntia pelejä 1,5 vuodessa ei ehkä ole ihan hardcore-ammattilaisen tasoa. 

4) Kassut ja vedonlyönti aka. promot. Viimeiset kuukaudet on mennyt ehkä keskimäärin tunti päivässä, nyt vähän vähemmän koska vedonlyönnit jäissä. Menee keskittymistä, mutta +25k€ 16 kuukaudessa ehkä 400 tunnin panostuksella on ihan hyvä tuki talouteen. Lisäksi +EV-vedonlyöntibonarien vetäminen pitää minun pelihimoni slottien osalta hyvin kurissä (junnuna olin melkoisen peliongelmainen, pokerin ja +EV-pelien löytämisen jälkeen ongelmat ovat reippaasti vähentyneet koska on kivempi voittaa kuin hävitä).

5) MTG. Kiva peli, mutta helvetisti vievät laput tilaa. Rahallisesti on kevään aikana jonkin verran muutettu pahvia masseiksi ja ihan kohtuullisesti produkti säilyttää arvonsa, mutta ei jumalauta miten paljon (etenkin vähän arvottomampi kama) vie tilaa. Tavoite päästä tilasyöpöistä eroon ja muuttaa vielä vähän lisää rahaksi, että voidaan polttaa nekin pörssiin. Mutta ehdottomasti pitää löytää lisää aikaa draftailla!

6) Terveyteen liityvät asiat, kuten painonpudotus. Tämä alue on itse asiassa tosi laaja, ja ajattelin tämän hajoittamista osiin. Itsellä on esimerkiksi kaukonäkö huonontunut siinä määrin vuosien saatossa, että laserleikkaus on itsellä ollut vakavassa harkinnassa. Hommia eteenpäin ja toisin kuin aiemmin: ei jätetä kaikkea tutkimatta koska kroppa ei välttämättä selviä nyt yhtä hyvin ~10 vuoden täystauosta terveydenhuollossa. Painonpudotuksen osalta keskipitkän aikavälin tavoite päästä normaaliin painoindeksiin, painonpudotus projekteina sopivissa väleissä (paino nyt 88 kg, 75 kg olisi normaalipainon raja).

7) Sijoittaminen. Pistin tänne loppuun, tämähän on Sijoitustiedon ydintä. 2020 loppuun mennessä tuskin pystyy täysillä keskittymään, mutta peruslähtökohdat ovat ihan kohtuullisessa jamassa. Salkku 7-figs niin nopeasti kuin mahdollista 2020-luvun aikana. 

Optiot / lisät:

*) Twitch. Tästä videopalvelustahan muutama suomalainenkin saa elantonsa. Korona-kriisin alussa elvytin vähän omaa striimiäni, mutta kaiken kiireen keskellä on jäänyt vähemmälle enkä pysty panostamaan siihen samalla tavalla kuin monet uudet ja vanhat striimaajat. Muutenkin kiva itse katsella, jos on peleillä tai tekemässä muuta mikä ei vaadi liikaa keskittymistä. Joskus tulevaisuudessa kuitenkin mahdollinen optio lisätuloihin.

*) Yrittäjyys, ehkä jonkinlaisten konsulttihommien muodossa. Voisi kokeilla siltä osin jotain uutta, tähän mennessä en ole osaamistani osannut / halunnut / jaksanut monetisoida oikein mitenkään. Tähän voisi yhdistää syventävän työharjoittelun. Jos firman pistää pystyyn, sitä voisi käyttää myös (myöhemmin) mahdollisesti sijoitusyhtiönä.

Jatkossa on tarkoitus myöskin koittaa välttää erilaista kilpailuhalukkuutta jossain triviaaleissa asioissa. Vihaan häviämistä, joten junnuna esimerkiksi lautapeleissä pyrin aina tekemään parhaat ratkaisut ja välillä tuli otettua pelit liian tosissaan. Winrate on todella hyvä, mutta mitä sillä oikeasti on väliä noissa asioissa (paitsi isoveljille pitää aina näyttää heidän paikkansa). On myös ihan ok ottaa jotain semivaluekkaita hommia lungisti, jos niistä pääsee eroon panostamalla vähän euroja tiskiin.

Viime vuosina huoleton vapaa-aika on jäänyt ihan liian vähälle. Kunhan tämä helvetin korona painuu muualle, niin sitten pitää hyödyntää kämpän ominaisuuksia ja järjestää illanviettoja ja osallistua itsekin niihin enemmän. Poliittisesta nuorisotoiminnasta ja harvenevista poliittisen historian opiskelijatapahtumista olen kovasti jäänyt kaipaamaan sitä hyvää seuraa mitä sieltä on löytynyt. Uskokaa tai älkää, mutta sieltä löytyy jopa asiallisia vihreiden ja vasemmistoliiton aktiivitoimijoita (vaikea uskoa, kun katsoo twitter-feedejä). Nautin oikeasti hyvistä keskusteluista jotka liittyvät politiikkaan, yhteiskuntaan tai vaikka talouteen. Somessa keskustelut noista aiheista keskivertoäänestäjien tai ay-jyrien kanssa saavat lähinnä pään hajoamaan.

Voin ihan rehellisesti todeta, että viimeisistä neljästä vuodesta on mennyt aivan liikaa duuneihin ja niistä murehtimisiin. 2020 lokakuusta eteenpäin: vähemmän hommia, parempaa jälkeä ja enemmän vapaa-aikaa ystävien ja tuttujen kanssa.

0
0
30.4.2020 - 22:49 #38735

Farseer

OP
+1992
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1566

Salkku on elpynyt, mutta vähemmän kuin markkina. Edelleen -15% vuoden alusta. Nordean ja Cityconin kurssin puolesta heikko suoritus kohtuullisen hyvistä osavuosikatsauksista huolimatta pääsyynä, muodostavathan ne merkittävän osan salkusta. Salkkuun ei ole tullut muutoksia, eikä näillä näkymin hetkeen ole tulossa.

Vähän sama opinnoissa, sinänsä nyt menty oikeaan suuntaan mutta ihan liian hitaasti. Sain sunnuntaina tehtyä nopeasti kasaan kohtuullisen tekstin ja grapulaan nähden ihan hyvin meni etänä vedetty keskiviikon graduseminaari, mutta muut hommat eivät ole edenneet.

Huomenna alkaisi turnaussarja, joka kestäisi 24.5 asti. Koitan aloittaa - jos käy liian raskaaksi niin jätän sitten kesken. Proffan ohjeiden mukaan kandiin korjaukset ja toinen versio kommenteille tällä viikolla ja vikat korjaukset ensi viikolla, että saa sen alta pois, suoritusmerkinnän, opintokokonaisuudet sisään ja VTK ulos ennen kesää ja sitten kesäkuussa kuun alusta jussiin tarkoitus painaa gradun eka versio kasaan. Toukokuun vika viikko + heinäkuu on nyt tarkoitus pyhittää lomalle.

Huhtikuun kulut olivat runsaat 1000 euroa, missä on mukana asuntolainan korot (lyhennykset tauolla), vastikkeet ja harvemmin maksettavat laskut jaksotettuna. Eikä ole hirveästi vyötä kiristetty, tuossa on mm. satasella ostettu kuivalihaa, strutsit ja kengurut popsittu + juomia ostettu Saksasta kotiinkuljetuksella. Se on vain iso ero kun ravintolaruokaa ei syö paljon, Foodoraa käytin vain pari kertaa, baareissa ei käy ja reissailuun ei mene rahaa. Tuo vähän tasapainottaa heikkoa menoa sijoitus- ja pelipuolella.

Berliininmunkit ja sima haettu äsken. Puolet jo kulutettu. Hyvää vappua!

0
0
5.5.2020 - 01:25 #38901

Farseer

OP
+1992
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1566

Ilkalta heikko tulos, mutta salkku rytisi markkinaliikkeestä paljon enemmän (Ilkka jopa vähän vähemmän kuin muu markkina). Ilmeisesti hallituksen viimeisimmät sekoilut korona-kriisissä ovat myrkkyä markkinoille. 

Pelit menneet huonosti, mutta on pelattu. Tappiot toki muutama prosentti tämän päivän salkun miinuksista ja peli on hyvää. Muuten menneet hommat vähän puihin, nyt työn alle verovähennysten hakeminen kun deadline tiistaina. Itseluottamus kirjallisissa hommissa nolla ja pokerissakin tulosten takia koetuksella mutta Unibetin sarjaa pelataan vielä.

Passivoituminen on oikea riski ja uniongelmat ovat alkaneet vaivata. Nukahtaminen ja ylös nouseminen lähinnä, kumpikaan ei oikein toimi. Saispa tällä viikolla hommat ja rästissä olevat hommat hoidettua, niin paine varmasti helpottaisi. Eilen kun kävin yökolmelta ulkolenkillä niin eipä näkynyt ristin sielua missään, autoja tai ihmisiä. Yökävelyitä siis lisää, vaikka eivät olisikaan kovin pitkiä.

Lupasin kaverin gradun lukea ja antaa omat kommenttini, joten laitanpa sen tulille. Aihe on mielenkiintoinen, kaverilla sana hallussa (poliittinen toimittaja) ja gradu käsittelee Irak-gatea. Koitan sitä kautta löytää hyvän fiiliksen ja tekemisen ja samaan syssyyn puristaa tuon oman kandin kakkosversion (käytännössä muotoseikkoja / tarkennuksia vaille valmiin).

0
0
5.5.2020 - 04:53 #38907

Farseer

OP
+1992
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1566

Veroilmoitus tehty. Saa nähdä meneekö vähennykset lävitse, kun Lehto-turskan ja ensimmäisten Nordea-positioiden myynnin takia luovutustappioita tuli sen verran ettei verotettavaa pääomatuloa jäänyt kuin muutama hassu tonni.

Uskoisin kuitenkin että kuusinumeroinen sijoitusomaisuus oikeuttaisi 1250€ vähennykset tuosta, kun suurimmat vähennykset ovat puolikas työhuonevähennys, puolet aivan kohtuullisista kannettavan tietokoneen ja puhelimen hankintakustannuksista sekä internet- ja puhelinkuluista. Jäsenmaksuja ja sijoituskirjallisuutta hankittu tuohon päällealle satasella, eli ei ole vedetty vähennyksiin mitään virkistysmatkoja yhtiökokouksen varjolla. 

Jos menevät läpi, niin palautuksia tulisi melkein kaksi tonnia. Kelpaisi oikein hyvin, vaikka päiväswingit ovat tänä vuonna olleet usein paljon isompia.

Olisi hauska ja opettavaista kuulla verotuksen puisevuudesta huolimatta, että millaisia vähennyksiä ihmiset ovat saaneet läpi ja millaisilla pääomatuloilla.

0
0
5.5.2020 - 09:48 #38921

Arsi

+126
Liittynyt:
23.3.2015
Viestejä:
88

Mulla on mennyt joka vuosi heittämällä nuo perus pienin työhuone, puolet netistä, säilytyskulut ja sitten pari kertaa puolet normi läppärin hankinnasta. Puhelinta en ole yrittänyt kun se on tullut työsuhde-etuna. Ja sijoitustoiminnan laajuus lienee aika samaa luokkaa.

0
0
5.5.2020 - 10:47 #38932

Iku-Turso

+30
Liittynyt:
7.6.2018
Viestejä:
60

Pieni varoituksen sana. "Mennyt heittämällä läpi" ei ole sama asia kuin verottaja olisi hyväksynyt vähennykset. En tiedä, mutta uskoisin että koneellisesti nuo pääasissa käsitellään. Poikkeukset ja otannat käsitellään sitten virkailijjan silmin ja aivoin.

 

Tarkoitus ei ollut sanoa, että älkää hakeko vähennyksiä vaan käyttäkää maalaisjärkeä vähennysten kanssa.

 

nimimerkillä:sijoitusuran alkutaipaleella lähinnä holdaajana ei mennyt verotuksenoikaisuyritys ihan toivomallani tavalla

 

*typo korjattu

0
0
5.5.2020 - 11:51 #38940

Longrun

+231
Liittynyt:
16.10.2018
Viestejä:
258

Käsitykseni mukaan (ja jossain niin myös lukeekin) vähennyskelpoisuus korreloi aktiivisuuden, eikä niinkään omaisuuden kanssa. Eli jos on esim. Paljon pientä kauppaa vähennykset hyväksytään todennäköisemmin kuin ison salkun päällä istuvalta.

0
0
13.5.2020 - 20:46 #39540

Farseer

OP
+1992
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1566

Katsoin just sijoituksia, ja fiilis on sama kuin mitä on niiden osalta on ollut viimeinen kuukausi: vituttaa ihan perkeleesti jokaisen kerran kun sinne vilkaisee. Haluaisi myydä, mutta omat hepat liian halvoissa hinnoissa ja toisaalta uudet arvat juosseet liian korkealle. Joten katsellaan salkkua harvemmin (vipu ei ole suuri) niin ei vituta niin usein. 

Kaikki ihan syväjäässä. Oon painanut pokeria tuon leaderboardin takia, tulokset result-wise karmeita (rahoille mennyt 30% turnauksista, mutta poikkeuksetta kaikkein pienimmät ja kuopassa melkein tonnin). Tilttasin ihan täysin perjantaina softabugin takia (ei pystynyt reissaamaan, koska softalle yhdeksän merkkiä oli maksimi), joka tuhosi valueta noin tonnin arvosta(pääosin leaderboardista) ja hyvitykset perinteiseen pokeritapaan nolla vaikka bugi todettiin aidoksi. Perisuomalaiseen tapaan kunnon kännirännit sitten siitä, mutta lauantaina päällä ei ollut krapula vaan aivan jäätävä uupumus. Lauantai sitten taisteltiin stallauksella ja lyhyellä ohjelmalla parempaan torjuntavoittoon kuin demarit 2011 ja maanantain välipäivä koomailtiin oloa pois.

No, leaderboard on yhä elossa. 8. sija missä nyt ollaan ei maksa mitään, mutta voitto on edelleen ihan mahdollinen ja siitä tulisi noin kolme kiloa. Parin kilon kolmas sija joka maksaisi about pari kiloa on tyyliin yhden pienehkön rahastuksen päässä. Eli luovuttaa ei sovi. Sarjassa iso ongelma, että noin 6 isointa turnausta maksaa yhtä paljon kuin 78 pienempää, eli kun niistä isoista kaivetaan kuoppaa niin on iso työ taistella itsensä edes breikkiin.

Kolme kiloa lisää polttoainetta pelitileille niin ei tarvitse pelien lomassa tallettaa ja peleinä UOS, kuolevan verkkon lisätyn rahan turnauksiin ohessa keskittyminen nyt 6 päivää. Ensi viikolla sitten kylkeen enemmän kahden muun verkon pelejä. 25.5 (tai 26.5 jos kahden päivän turnaukset menevät kakkospäivälle) alkaa LOMA. Kun akuutista uupumuksesta selvitään niin helvettiin eristyksestä ja kavereiden näkemistä.

Opinnot. Niin mitkä opinnot. Koitan jotain selitystä räpsiä kasaan miksi ei etene ja kandikin on vielä palauttamatta. Kesäkuu näillä näkymin menee kyl lomaksi, mutta sadepäivinä voi tapahtua ihmeellisiä asioita kuten pokerigradun etenemistä. Just nyt pää on ihan liian hajalla järkevän tekstin tuottamiseen, pokeri sujuu mutta olenkin aina ollut paljon parempi numeroiden kanssa.

Muut hommat oon aika pitkälle tajunnut jättää nyt sivuun. Paitsi päivittäiset ~puolen tunnin kassut. Ne sentään vuoden alusta +6,5k€.

Blaa. Seuraavaan isompaan päivitykseen jotain ehkä tästä avautumisen sijasta:

0
0
14.5.2020 - 06:54 #39548

Jack Torrance

-64
Liittynyt:
14.4.2015
Viestejä:
256

Sinulle näyttää kehittyneen alkoholiongelma. Juot blogin perusteella kännit vähintäänkin aina kun on pahamieli. Siihen saa Suomessa apua, kun käy pyytämässä. Moni kuvittelee, että alkoholi on ongelma vasta sitten, kun on rapajuoppo ja kieltää ongelman viimeiseen asti.

Jos keskittyisit enemmän pokeriin ja vähemmän salkun murehtimiseen ja juomiseen tienaisit todennäköisesti opintojen ohessa sen 30-40k/vuosi turtseja 3-4 iltaa viikossa pelaamalla. Eihän näistä tiedä miten ne oikeasti menee, mutta ev.  

Tein viime vuonna pokeriammattilaisena nolla tuloksen, koska dokasin jatkuvasti ja asenne oli jatkuvasti sellainen, että ansaitsen voittaa ja miks en voita jatkuvaa tilttailua milloin mistäkin syystä.. Ihmettelen vähän miten kavereiden kanssa hengailu ja dokaaminen on sulle niin tärkeitä asioita, jokainen tietysti tyylillään, mutta uskoisin että jos kävisit itsesi kanssa rehellisempiä kehityskeskusteluita voisit merkittävästi paremmin, saavuttaisit enemmän ja elämääsi tulisi myös muutakin sisältöä. 

Mukavaa kevättä!

 

0
0
15.5.2020 - 09:41 #39642

Farseer

OP
+1992
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1566

Alkoholin tai esimerkiksi roskaviihteen himo on enemmänkin nyt oire tästä koronan aiheuttamasta poikkeustilasta. Ikävä kyllä yksi monista, lieveilmiöt alkaa tässä yli kahden kuukauden kohdalla iskeä voimalla kun ollut vain himassa, satunnaisia kaupassakäyntejä ja liian vähäistä ulkona liikkumista lukuun ottamatta. Kun parhaat kaverit on joko perheellisiä, riskiryhmää tai autottomia ja yli 10 kilometrin matkan päässä niin ikävä kyllä sosiaaliset IRL-kontaktit ovat jääneet nollaan.

Kyllä ne kaverit on tosi tärkeitä etenkin kun nyt ja jatkossa ei ihmisiä tule nähtyä esimerkiksi luennoilla tai normiduuneissa. Eikä se ole pelkkää ryyppäystä, vaan esimerkiksi rafloissa käymistä ja reissailua. Tai esimerkiksi sijoitustapahtumissa käymistä. En ole erityisen sosiaalinen ihminen ja viihdyn hyvin yksin sekä pienissä ryhmissä, mutta rajansa kaikella. 

Laskin tuossa varsinaisen alkoholin kulutuksen, 4kk vajaat 200 alkoholiannosta. Helppo laskea kun juo pääosin nyt himassa ja juon lähinnä laivalta ostettuja mietoja lootina. Ei nyt oikesti kovin paljoa jyvitettynä viikoille, suurin ongelma on toistaiseksi noihin sisältyvät kalorit. On tuohon suvun historian perusteella riskiä, mutta toistaiseksi suhteellisen vähälle on kulutus jäänyt pahoinakin aikoina. Sitä paitsi suvun ongelmakäyttäjät juovat liukuhihnalta joko raakaa viinaa tai halpaa olutta, itselleni ei mene kumpikaan.

Jos jotain positiivista haetaan, niin nyt 1,5 kuukautta paino on pysynyt ennallaan. Kohtuullisen iso ihme, kun mässyä ja holia on mennyt noinkin paljon ja keskimääräinen päivittäinen askelmäärä on ollut luokkaa 1000. Stressi ja tylsyys on se mikä tässä tappaa. Kun käytännössä kaikki relevantit mittarit näyttävät jyrkästi kaakkoon, ei paineita pysty välttämään. Kyllä sitä taas eilen vitutti vilkaista salkkuun, mutta niin varmasti monella muullakin. Ja vitutti pokerien tuloskin. Eikä ole oikeastaan mitään mielekästä tekemistä nyt ollut vastapainoksi.

Sitä olen tässä kovasti koittanut ajatella että kun turnaussarjat on ohitse ja kandi paketissa (oikeastikin 80% tehty) ja paperityöt tehty niin loppuvuosi olisi ns. gradulomaa ja kesäkuussa aletaan normalisoida esimerkiksi kaverien näkemistä sekä viettää pieniä (kosteita) illanviettoja. Saa nähdä miten se nyt taas todellisuudessa onnistuisi, tuskinpa helpolla päästää irti esimerkiksi noista päivittäisistä sloteista (ja se on ihan ok niin pitkään kun se on vähintään jossain määrin mielekästä hommaa).

Vuosina 2010-2015 ehkä keskimäärin 500-600 tunnin peleillä tuli opintojen ohessa tienattua se 25k-30k vuodessa kun reissut huomioidaan (lomakuluihin ei tarvinut muuta budjetoida), ja se on ihan potentiaalinen optio etenkin jos siihen saa jotain tienestiä sivuun. Noina vuosina tuli suoritettua myös jotain 300 opintopistettä ja aikaa riitti kaikenlaisille harrastuksillekin. Ja menot oli pienet kun edullinen yksiö, opiskelijabileiden hintataso eikä tapana tilata niin paljon roinaa kuin nykyään. Iso ongelma tuon suunnitelman tiellä on toki hallituksen blokkikaavailut, toivottavasti korona pistää edes ne pönttöön.

Mutta mukavaa kevättä sinne myös. En sinänsä ota tuosta mitään itseeni, juttujeni perusteella voisi varmasti hyvin kuvitella alkoholin kulutuksen olevan tuplat. Sokerihumala korvaa vissiin nyt korona-aikana sen toisen puolen.

0
0
15.5.2020 - 10:13 #39647

swzz

+4
Liittynyt:
19.5.2015
Viestejä:
38

Jos saan myöskin ex-uus-juoppona sanoa et sulla on paketti kunnossa, mut mainitset sanan alkoholi eli tossa saattaa olla joku pilari, jota kannattais karsia. Tai ainakin funtsia sitä. Mut se on kyllä Via Dolo. Muuten silti tsemppiä niin kuin kaikille muillekin. Mennään eteenpäin omalla tyylilämme.Ja kyllä me tästä selvitään, elämästä tosin ei.

0
0
15.5.2020 - 12:15 #39665

Farseer

OP
+1992
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1566

Nyt oli nopeata toimintaa. Hain tuossa lisäaikaa opintoihin tunti pari sitten (tämä päivä ilmoitettiin deadlineksi että ehditään käsitellä ennen heinäkuun kesälomia) ja nyt jo tuli vastaus että myönnetty tsemppien kera. Viimeksi kesti yli kuukauden, nyt taisi olla siellä jo aiemmilta kerroilta tuttu henkilö valmiina myöntämässä.

22.9 on tavoite palauttaa gradu, 10.11 on viimeinen deadline palautukseen että pääsee vanhojen opintokokonaisuuksien (ja näiden lisäaikojen) puitteissa maisteriksi. Ja kandi kasaan ASAP. Kaikki muut opinnot on siis kasassa, paatti on opintojen saralla edennyt hitaasti mut yliopistossa sentään oikeaan suuntaan (AMK:ssa tuli takapakkia kun ehti osa mennä vanhaksi).

Opiskelijaelämässä on myös alkoholilla paikkansa. Mutta toisin kuin himassa tissutellessa, silloin on 99+% ajasta hauskaa!

Salkkukin pinnan plussalla. Nyt unille ja ylös klo 20 peleille.

 

0
0
15.5.2020 - 12:48 #39667

Jack Torrance

-64
Liittynyt:
14.4.2015
Viestejä:
256

Alkoholi on aivo ja hermomyrkky. Vasta sitten kun suurkuluttajana saa pidettyä pari tipatonta kuukautta putkeen huomaa, miten ahdistus vähenee, ajatus kirkastuu uni paranee ja ennen kaikkea lopettaa aina ulkoisten syiden etsimisen sille miksi mikäkin tuntuu miltäkin ja mitenkä voisi tuntua vähän vähemmän kurjalta kun taas vähän juo jne. kierteen.

Tarve juoda (riippuvuus) on useimmiten oire käsittelemättömistä asioista henkisellä tasolla jotka tuovat ahdistusta, lisäksi siihen tulee vahva kemiallinen riippuvuus alkoholista itsestään. Ihminen ehdollistuu valittavaksi ja surumieliseksi juopoksi joka löytää syyn ongelmiinsa kaikkialta muualta paitsi juomisestaan.  

 

 

0
0
15.5.2020 - 13:18 #39671

Turmiolan Tommi

+1532
Liittynyt:
6.8.2014
Viestejä:
599
Farseer kirjoitti:

Laskin tuossa varsinaisen alkoholin kulutuksen, 4kk vajaat 200 alkoholiannosta. Helppo laskea kun juo pääosin nyt himassa ja juon lähinnä laivalta ostettuja mietoja lootina. Ei nyt oikesti kovin paljoa jyvitettynä viikoille, suurin ongelma on toistaiseksi noihin sisältyvät kalorit.

Omaan korvaan lähes kaksi annosta joka päivä kuullostaa melko paljolta.

0
0
15.5.2020 - 15:11 #39676

Aki Pyysing

+11689
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6540
Turmiolan Tommi kirjoitti:

 

Farseer kirjoitti:

Laskin tuossa varsinaisen alkoholin kulutuksen, 4kk vajaat 200 alkoholiannosta. Helppo laskea kun juo pääosin nyt himassa ja juon lähinnä laivalta ostettuja mietoja lootina. Ei nyt oikesti kovin paljoa jyvitettynä viikoille, suurin ongelma on toistaiseksi noihin sisältyvät kalorit.

 

Omaan korvaan lähes kaksi annosta joka päivä kuullostaa melko paljolta.

Jos joskus siirtyisin juomaan vain kaksi annosta päivässä tahtia, kuihtuisin olemattomiin. T. Turmiolan Aki.

0
0
15.5.2020 - 15:33 #39679

FinnishDGI

+264
Liittynyt:
6.4.2017
Viestejä:
322
Aki Pyysing kirjoitti:

 

Turmiolan Tommi kirjoitti:

 

Farseer kirjoitti:

Laskin tuossa varsinaisen alkoholin kulutuksen, 4kk vajaat 200 alkoholiannosta. Helppo laskea kun juo pääosin nyt himassa ja juon lähinnä laivalta ostettuja mietoja lootina. Ei nyt oikesti kovin paljoa jyvitettynä viikoille, suurin ongelma on toistaiseksi noihin sisältyvät kalorit.

 

Omaan korvaan lähes kaksi annosta joka päivä kuullostaa melko paljolta.

 

Jos joskus siirtyisin juomaan vain kaksi annosta päivässä tahtia, kuihtuisin olemattomiin. T. Turmiolan Aki.

Huh. Tämä on jo melko paljon riippumatta siitä ottaako mukia joka päivä vai vain viikonloppuisin.

0
0
15.5.2020 - 21:09 #39689

swzz

+4
Liittynyt:
19.5.2015
Viestejä:
38

Vain "truumukimiehet" tietää ja liiankin hyvin. Joka päivä pää märkänä treidiä ja kaljaa tai jotain maljaa. Ei ole tervettä nuoremmille eikä varsinkaan vanhoile gubeill!! Ja kai ne tytötki voi olla juoppoja. Sori off-topic mut onhan tää vähän alkopitonen ja ei kenellekään pahaa. Se sama puskutraktori in the end jokaisella. Farseerill vaan tsemppiä lisää ja paina vaan - älä pelkää. Tai pelkää sit vasta, jos oot poikki. Sillon hyytyy hymy.

0
0