Eläköityneen optiospekulantin portfoliosijoitukset

14.4.2020 - 15:55 #37503

Aki Pyysing

OP
+11679
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6535
Trolli kirjoitti:

Pitkäjänteisen indeksisijoittajanhan pitäisi olla vain tyytyväinen, ettei yritykset anna tulosohjeistusta. Koska näkymä epäselvempi, riskilisä laskee hintaa ja saa halvemmalla x)

Tämä on totta. Tosin mie ajattelin ryhtyä pitkäjänteiseksi indeksisijoittajaksi vasta kun 1.) onnistun vakuuttamaan itselleni, etten missään olosuhteissa pysty indeksiä parempaan. 2.) en saa mitään kicksejä silloin tällöin kuitenkin tulevista spekulaatio-onnistumisista.

Kauppalehti julkaisi tänään Talouselämä-haastikseni, jonka kuittasin 29.3.

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/aki-pyysing-kertoo-siirtyneensa-ostolaidalle-liian-aikaisin-takkiin-on-tullut-ihan-iloisesti/fa928637-3dca-4c2c-9e8b-33b0a5d918f4

Tuon perusteella voisi päätellä miulla menneen paljon paremmin, kuin on oikeasti mennyt. Tarkoitukseni ei kyllä ollut antaa väärää mielikuvaa, vaan kerroin kuten asiat olivat kaksi viikkoa sitten.

Ajoitus tällä hetkellä siedettävä, mutta laput huonoja ja ostot viimeisimmältä pohjalta liian pieniä. Muutama onnistunut nappikauppa ja sen seurauksena pääsalkku tältä vuodelta -22%, mikä häviää indeksillekinblush. Tosin jos laskisi käteiseksi laskemani mukaan, olisin kai pärjännyt. Harmillisesti löysin indeksivertailut Nordnetistä ja painelen niitä aika ajoin. Edelleenkään tarkoitukseni ei ole biitata indeksiä, vaan tehdä absoluuttista tuottoa.

0
0
17.4.2020 - 02:54 #37698

Aki Pyysing

OP
+11679
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6535

Ostelin tänään vastapalloon vähän myytyjä Nordeoita ja Sampoja takaisin ja vähän lisäsin Cityconiakin. En kyllä ollut mitenkään härkänä, kunhan pelailin tavanomaista vastakarvaani. Nyt Remdesivirin Chicagossa kerrottin kotiuttaneen potilaita hyvällä prosentilla, ja huomenna näyttäisi tsägällä olevan tulossa nousupäivä. Ainakin jenkkifutuurit ovat kolme pinnaa plussalla.

Toisaalta olisi pitänyt ottaa isommin, koska olin perillä erittäin luotettavasta indikaattorista: Mikael Junger kertoi torstaina myyneensä salkkunsa tyhjäksi.

Näitä molempia twiittejä seurasi kauhea ralli. Pitäisiköhän huomenna riipaista kaikki käsissä olevat likvidit kiinnicool? Aikaisemmilla kerroilla nousu nimittäin jatkui pitkään. Kyllä näin vahvaa indikaattoria pitäisi ymmärtää vain noudattaa, vaikka pahalta tuntuisikin.

Vakavasti ottaen nuo Chicagon tulokset näyttivät tavallista vähemmän "antakaa lisää rahaa tutkimuksiimme" -tuloksilta. Mutta en tässä vielä tosiaankaan uskalla sokkona ampua kaikkea mikä liikkuu.

https://www.statnews.com/2020/04/16/early-peek-at-data-on-gilead-coronavirus-drug-suggests-patients-are-responding-to-treatment/ 

0
0
17.4.2020 - 14:17 #37751

tomjar

+4
Liittynyt:
30.1.2017
Viestejä:
114

Jungner taitaa oikeasti uskoa kaikkivoipaisuuteensa. Hänhän on selvännäkemisen lisäksi pörssianalyytikko, pandemiaekspertti yms. kaiken asiantuntija. Millainen fiilis se mahtaisi olla, kun oikeasti luulisi tietävänsä kaikesta kaiken? Huomaakohan tuollaiset, että ei tiennytkään vai voiko ne vaan sulkea sen pois mielestään?

0
0
17.4.2020 - 14:37 #37756

sojo

+11
Liittynyt:
23.7.2017
Viestejä:
12
Aki Pyysing kirjoitti:

..Toisaalta olisi pitänyt ottaa isommin, koska olin perillä erittäin luotettavasta indikaattorista: Mikael Junger kertoi torstaina myyneensä salkkunsa tyhjäksi.

Myin kaikki osakkeet pois. Nyt odotan kesän perinteistä pörssiromahdusta. Jotta voin ostaa osakkeeni takaisin halvemmalla. Ahneus ❤️

— Mikael Jungner (@MikaelJungner) May 30, 2016

Sijoittamisesta puhutaan nyt paljon. Hyvä niin, samalla on kuitenkin syytä varovaisuuteen, sillä pitkän laskun merkkejä on ilmassa, lähivuodet voivat syödä aimo palan pääomista, siis jopa 20-50%. Nyt on harvinaisen huono hetki aloittaa sijoittaminen. Tai no, huonoin 10 vuoteen.

— Mikael Jungner (@MikaelJungner) December 31, 2018

Näitä molempia twiittejä seurasi kauhea ralli. Pitäisiköhän huomenna riipaista kaikki käsissä olevat likvidit kiinnicool? Aikaisemmilla kerroilla nousu nimittäin jatkui pitkään. Kyllä näin vahvaa indikaattoria pitäisi ymmärtää vain noudattaa, vaikka pahalta tuntuisikin...

Mikael Jungner -indikaattori xD Tää oli päivän paras! Hyvä Aki :)

Psst. ja kurssit luonnollisesti vahvasti vihreällä.

0
0
17.4.2020 - 15:35 #37762

eke

-788
Liittynyt:
30.11.2014
Viestejä:
504

Hyvä pointti, Jungneria voi tulkita käänteisesti , muutenhan tämän höpinät on kuin sadetta kuuntelisi.

0
0
17.4.2020 - 16:05 #37766

Luuseri

+85
Liittynyt:
5.7.2014
Viestejä:
41

Onneksi Jungner pääsi Yleen töihin, ettei hänestä tullut ärsyttävää. 

Näin kertoi Hesarille:

Jungner kertoo, että mikäli ei olisi tullut Yleen töihin, hän olisi "rikas ja todennäköisesti aika ärsyttävä". "Ärsyttävyys olisi tullut siitä, että kun olen jatkuvasti onnistunut lähes kaikessa, niin sellainen voittokulku tuppaa tekemään ihmisestä aika ärsyttävän." Jungner tietää rahan kirot. "Pelasin jossain vaiheessa myös nettipokeria, mutta kun voitin niin paljon, oli pakko lopettaa. Ajattelin, jos jatkan näin, liiallinen raha tekee minusta pinnallisen materialistin."

0
0
17.4.2020 - 16:08 #37768

tomjar

+4
Liittynyt:
30.1.2017
Viestejä:
114
Luuseri kirjoitti:

Onneksi Jungner pääsi Yleen töihin, ettei hänestä tullut ärsyttävää. 

Näin kertoi Hesarille:

Jungner kertoo, että mikäli ei olisi tullut Yleen töihin, hän olisi "rikas ja todennäköisesti aika ärsyttävä". "Ärsyttävyys olisi tullut siitä, että kun olen jatkuvasti onnistunut lähes kaikessa, niin sellainen voittokulku tuppaa tekemään ihmisestä aika ärsyttävän." Jungner tietää rahan kirot. "Pelasin jossain vaiheessa myös nettipokeria, mutta kun voitin niin paljon, oli pakko lopettaa. Ajattelin, jos jatkan näin, liiallinen raha tekee minusta pinnallisen materialistin."

Onko tää ihan oikeasti tuon kaverin suusta??? Onnistuu lähes kaikessa...voitin niin paljon, että oli pakko lopettaa...

No, onneks se ei oo ärsyttävä.frown

0
0
19.4.2020 - 23:54 #37889

Kiinteistöpro

+148
Liittynyt:
5.11.2018
Viestejä:
109
Aki Pyysing kirjoitti:

Mikael Junger kertoi torstaina myyneensä salkkunsa tyhjäksi.

Nyt se on varmaa:

Kovin kaukana pohjista ei enää olla.

0
0
20.4.2020 - 15:07 #37927

Teknokraatti

+1195
Liittynyt:
29.1.2020
Viestejä:
558

Aki kirjoitti viikonlopun kolumnissaan "katsoin OMXH25 kurssikäyrän viimeiseltä vuodelta. Yllätyin itsekin, miten pieneltä viimeisen kuukauden rekyyli näyttää."

Niinhän se näyttää ja samalla nyt tehtävän sijoituksen tuotto-odotus pitkällä aikavälillä on selkeästi parempi kuin helmikuussa. 

Lyhyemmällä tähtäimellä vasta kuluvan vuoden ensimmäisen vuosipuolikkaan osavuosikatsauksista aletaan nähdä millaisen arvostustason alentunut hintataso antaa tämän hetken tuotoille. En hämmästyisi, vaikka tuotot olisivat laskeneet vielä enemmän ja siten arvostustasot saattavat olla jopa nousseet entisestään, syistä jotka toki samassa kolumnissa selitetään.

0
0
21.4.2020 - 03:11 #37975

Aki Pyysing

OP
+11679
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6535

Opin uuden asian. Kirjoitan sen ylös, etten unohtaisi. Muistan kyllä kuka voitti miesten kiekonheiton Rooman EM-kisoissa 1974, mutta hiljan opittu jää nykyisin hitaasti kaljun alle. Eli erisuuri kuin voi kirjoittaa =/=.  Jos olen käyttänyt merkkiä, olen copypastennut netistä. Varmaan sen näppikseltäkin saisi jotenkin kaivettua, mutta toistaiseksi ei ole löytynyt. Ymmärtävätköhän suomalaiset yleensä, jonkun ulkkarin twiitistä bongasin? Ehkä muuten ei.

ATK:ssa olen kuitenkin edistynyt. Tarvitsin vain vähän apua kuvan snippaamiseen viime kolumniin. Ehkä joku päivä joku kuva onnistuu ihan omin käsin onneen -metodillakin.

Henkilökohtaisen hyvinvointini puolesta korona voisi jatkua pitkään. Ties vaikka opin vielä ottamaan kuvakaappauksia ja lähettämään niitä eteenpäin puhelimellakin.

Joka tapauksessa tällä viikolla viimeistään perjantaina painan enää 111,7 kiloa. Ellen, joudun olemaan koko viikon absolutistina, ja valitsen kyllä näistä vaihtoehdoista puolen kilon viikkopudotustahdin jatkamisen. Toistaiseksi ei ole tarvinnut tehdä kertaakaan aamulenkkiä ennen aamiaista tavoitteeseen pääsemiseksi. Melko varmasti sellainenkin päivä vielä koittaa.

0
0
21.4.2020 - 09:48 #37986

hauturi

+3078
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
2260

Sellainen hajahuomio, että "ATK"ssa on kaksi melko standardia tapaa erisuuruuden ilmaisemiseksi ilman erikoismerkkejä:

!=

<>

Nämä saa mainiosti myös puhelimen, padin, ei-windows-koneiden jne näppäimistöiltä.

Macissä tuon ≠ -merkin saa kun painaa option ja = yhtaikaa (eli suomalaisella näppiksellä option+shift+0)

edit: muita, harvemmin nykyään käytettyjä notaatioita erisuuruudelle ovat mm. /= '= ~= =/= .NE. ja -ne

0
0
21.4.2020 - 13:01 #38004

JR

+5054
Liittynyt:
30.6.2014
Viestejä:
1485
hauturi kirjoitti:

Sellainen hajahuomio, että "ATK"ssa on kaksi melko standardia tapaa erisuuruuden ilmaisemiseksi ilman erikoismerkkejä:

!=

<>

Naureskelin päässäni kun refleksinomaisesti Akin postaukseen mietin, että eikös erisuuri ATK:ssa kirjoiteta "!="? Tajusin perään että se varmaan aukeaa vain tuurilla osalle lukijakunnasta, ja myös että olen varmasti käyttänyt sitä yhteyksissä, joissa kaikki lukijat eivät ole nörttejä. Nyt kun näen "=/=", pidän sitä paljon parempana - mun mielestä peruskoulun matematiikka on kohtuullisempi yleissivistysvaatimus kuin nörttiys.

0
0
22.4.2020 - 11:25 #38087

Aki Pyysing

OP
+11679
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6535

Kun olen tehnyt tässä kevään mittaan tavallista enemmän kauppaa, olen törmännyt algoritmimarkkinan murheisiin. Toimeksiannot pitää silputa tosi pieniksi tai markkina heilahtaa merkittävästi ja ilman viivettä. Tässä siis tosi pieniksi on tuhansiksi euroiksi ja heilahdukset senttejä kahdenkympin lapussa, mutta kuitenkin. Jos painaa joka kerta kauppaa tehdessään laidat puhki osto/myyntilaidan takaakin, ottaa pataan pitkällä aikavälillä ihan jo paperirahaakin.

En siis valita tilannetta muuten, kuin että joutuu askartelemaan enemmän -> tekemään enemmän töitä. Vapaiten taiteilijoiden kuvitellaan tekevän vähemmän töitä, kuin palkkasotureiden. Totuus apurahattomilla on vähän toisenlainen.

Totta kai likvidillä markkinalla, jossa alkot häärivät seassa, on jonkun verran helpompi tehdä kauppaa kuin epälikvidillä pelkällä ihmismarkkinalla.

0
0
30.4.2020 - 01:35 #38670

Aki Pyysing

OP
+11679
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6535

Nordea-ketjusta:

Aki Pyysing kirjoitti:

Pankeista vielä yksi asia, jota en ole ehkä aiemmin kirjoittanut, mutta valitettavasti ajatellut jo helmikuussa. Kun EKP joutuu pitämään pankkeja pystyssä, se yrittää tehdä sen tyrkyttämällä niille positiivisen koron rahaa, mutta samalla pitämään talletuskorkonsa sellaisina, etteivät italialaiset pankit kaadu. Se ei mitenkään voi suunnata korkoja johonkin euromaahan erikseen. Italialaiset työntävät EKP:n rahat rahoittamiensa zombiyritysten luottojen rullaamiseen ja paisuttamiseen. Terveet pankit printtaavat.

Tämän takia en painanut 3.2. loppuja Nordeoitani laitaan ja aloin myytyjäkin ostamaan takaisin etuajassa kuin eläkeläiset ilmaisia ämpäreitä hakemassa. Tämä oli miun mileagellani törkeän heikko suoritus. Käännän veistä persikassani ja muistutan ainakin itseäni 2.2.2020 kolumnistani: https://www.sijoitustieto.fi/sijoitusartikkelit/osakkeita-syyta-ostaa-silloin-kun-koronaepailtyja-pyortyy-kadulla

"Eli luultavasti ostelen dropin tullen jotain melko koronasuojattua eli tyyliin pankkeja ja kiinteistösijoitusyhtiöitä."

Näin muuten teinkin. En ole ihan varma, mutta tämänpäiväisen nuoren miehen noususta huolimatta luulen olevani näistä pankki- ja kiinteistösijoitusyhtiöostoista kokonaisuutena tappiolla. Otin liian aikaisin koppia ja sitten pallit eivät riittäneet toistaiseksi pohjaksi jääneellä tasolla ostaa kunnolla määrää. Limiitit eivät missään vaiheessa olleet lähelläkään pohjassa.

Tämänkin pelin olisi voinut pelata jälkikäteen paljon paremmin.

P.S. Nordea-keskustelu Nordea-ketjuun, jos sellaista tulee mieleen, plz. Miksi olen tuollainen tunari -pähkäilyt tähän🤯.

0
0
30.4.2020 - 09:03 #38682

Arthur

+66
Liittynyt:
14.10.2019
Viestejä:
106

Hyvää torjuntataisteluahan siulla on Nordealla ollut. yes

Ja Jungerin liikkeitä pitää kyllä alkaa seuraamaan tarkasti.

Mitä sinä arvioit inflaatiosta lähivuosina? Hyvinkin erilaisia ennustuksia on ilmoilla.

0
0
3.5.2020 - 20:11 #38832

Aki Pyysing

OP
+11679
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6535
Arthur kirjoitti:

Mitä sinä arvioit inflaatiosta lähivuosina? Hyvinkin erilaisia ennustuksia on ilmoilla.

Ei tule kunnon inflaatiota, on arvaukseni. Jos tulee, niin asiat ovat menneet tosi hyvin.

0
0
3.5.2020 - 20:12 #38833

Aki Pyysing

OP
+11679
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6535

Kaikkia ihmisiä ei voi pelastaa. Niinpä en yleensä yritä puhua vassareille vastuullisen talouspolitiikan siunauksista tai osakesijoittamisen ihanuudesta. Jos joku ei ymmärrä markkinataloutta alkuunkaan, en jaksa yrittää rautatiekiskosta vääntää. Tällaisessa seurassa on parempi ehdottaa maljaa Che Guevaralle ja sen päälle yhteislauluna Bella Ciao.

Sonja ja Lauri Finériä esimerkiksi en aio edes yrittää sivistää, vaikka kyseessä saattaa olla Suomen hyvinvointivaltion säilymisen kannalta vaarallisin pariskunta. Sonja on Finnwatchin toiminnanjohtaja ja pääsi vappupäivän Hesarissa taas kunnolla hehkuttamaan, https://www.hs.fi/mielipide/art-2000006493274.html?ref=rss , miten kaksinkertaisen verotuksen kevennykset ovat verotukea, joka ruokkii haitallista individualismia ja itsekkyyttä.

Sama kaiku on askelten miehellään Laurilla, joka nykyisin toimii sisäministeri Sirpa Paateron (SDP) avustajana vastuualueenaan verotuksen seuranta ja osinkoverotuksen kiristysten lobbaaminen. Olisi hupaisaa olla kärpäsenä Finéreillä katossa kuuntelemassa, kun siellä vaaditaan vapaakauppaa alas ja verotusta ylös. Mahtavat pitää aika äreät bileet, kun varmistuu, että korona hoiti kummatkin pitkäaikaistavoitteet kuntoon. Tämä on nähdäkseni jopa todennäköinen kehityskulku😒.

Kun Timo Harakka selittää samaa, kaikki vähänkin sivistyneet ymmärtävät, että siinä nyt taas demari jauhaa pitkäaikaisagendaansa minkä tahansa verotuksen kiristämiseksi. Finnwatch ja ”verotusasiantuntija” ovat paljon paremmin kantavia äänitorvia.

0
0
3.5.2020 - 22:24 #38839

Splinter_Cell

-40
Liittynyt:
12.4.2020
Viestejä:
113

Hyvin sanottu ja tärkeä avaus. Tänne pitäisi varmaan avata ihan oma ketju chinese viruksen jälkimainingeissa tulevalle taloudellisen liikkumatilan down gradelle, eli jopa entistä tasa-arvoisemman verotuksen lanseeraamiselle lähitulevaisuudessa. Kohta on Ranskankin kokonaisveroaste ihan paperia, kun nämä tytöt pääsee tekemään muutakin kuin corona-päätöksiä. Samasta syystä Hexissä etenkin viennistä riippuvaisiin yrityksiin alkaa kohdistua melkoinen poliittinen riski sijoituskohteena imo.

0
0
4.5.2020 - 16:28 #38871

pasi0070

+15
Liittynyt:
12.10.2015
Viestejä:
19
Aki Pyysing kirjoitti:

Kaikkia ihmisiä ei voi pelastaa. Niinpä en yleensä yritä puhua vassareille vastuullisen talouspolitiikan siunauksista tai osakesijoittamisen ihanuudesta. Jos joku ei ymmärrä markkinataloutta alkuunkaan, en jaksa yrittää rautatiekiskosta vääntää. Tällaisessa seurassa on parempi ehdottaa maljaa Che Guevaralle ja sen päälle yhteislauluna Bella Ciao.

Sonja ja Lauri Finériä esimerkiksi en aio edes yrittää sivistää, vaikka kyseessä saattaa olla Suomen hyvinvointivaltion säilymisen kannalta vaarallisin pariskunta. Sonja on Finnwatchin toiminnanjohtaja ja pääsi vappupäivän Hesarissa taas kunnolla hehkuttamaan, https://www.hs.fi/mielipide/art-2000006493274.html?ref=rss , miten kaksinkertaisen verotuksen kevennykset ovat verotukea, joka ruokkii haitallista individualismia ja itsekkyyttä.

Sama kaiku on askelten miehellään Laurilla, joka nykyisin toimii sisäministeri Sirpa Paateron (SDP) avustajana vastuualueenaan verotuksen seuranta ja osinkoverotuksen kiristysten lobbaaminen. Olisi hupaisaa olla kärpäsenä Finéreillä katossa kuuntelemassa, kun siellä vaaditaan vapaakauppaa alas ja verotusta ylös. Mahtavat pitää aika äreät bileet, kun varmistuu, että korona hoiti kummatkin pitkäaikaistavoitteet kuntoon. Tämä on nähdäkseni jopa todennäköinen kehityskulku😒.

Kun Timo Harakka selittää samaa, kaikki vähänkin sivistyneet ymmärtävät, että siinä nyt taas demari jauhaa pitkäaikaisagendaansa minkä tahansa verotuksen kiristämiseksi. Finnwatch ja ”verotusasiantuntija” ovat paljon paremmin kantavia äänitorvia.

Luin saman jutun ja yllättävän paljon alkoi vituttaa. 

0
0
7.5.2020 - 13:32 #39119

Aki Pyysing

OP
+11679
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6535

Antti Rinne siityy sivuun vanhemman valtiomiehen arvokkuudella:

Jep. kun tarpeeksi kauan nostaa pysyviä menoja, tulee sieltä lama vastaan.

Eduskunnan perustuslakivaliokunnan puheenjohtajan Johanna Ojala-Niemelän (SDP) kertoi Sdp:n puheenjohtajan ja eduskunnan varapuhemiehen Antti Rinteen puhuneen taas kerran pashaa. Tästähän tuli jo kenkää pääministerin paikalta.

Rinne viittasi haastattelussa perustuslakivaliokunnan aloittamaan selvitykseen, joka koskee eduskunnan tiedonsaantioikeuden toteutumista. Selvitykseen liittyy viime vaalikauden yritykseksi jäänyt sote- ja maakuntauudistus, jossa Nergillä oli merkittävä rooli. Rinteen ansiostahan Nergin nimitys valtiovarainministeriön kansliapäälliköksi on nyt hyllyllä.

Ojala-Niemelän mukaan yhdenkään yksittäisen virkamiehen osalta ei ole menossa selvitystä.

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/suomen-ykkosvirkamiehen-outo-nimityssotku-nyt-perustuslakivaliokunnan-puheenjohtaja-tyrmaa-antti-rinteen-vaitteen/0f2259cd-c65f-4f17-87cd-425e9b58bf6e

Koska siirryn vahingonilosta myötähäpeän kautta tuntemaan sääliä on vielä epäselvää. Tämä on ihan relevantti kehitys, ei läppä.

Päivän voi jo nyt tuomita hyväksi, sillä lisäksi sen enempää Ovaro kuin Inissionkaan ei ilmoittanut konkurssista. Kohta voisi voisi mennä päiväunille, koska 07.30 tulevat tiedotteet harättävät epäinhimillisen varhain.

0
0
8.5.2020 - 12:35 #39203

Aki Pyysing

OP
+11679
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6535

25 vuotta sitten olin tähän aikaan Simpanssitoimistolla tuijottamassa ruutua onnellisessa kankkusessa. Suomen talouskin lähti siitä maanantaista sitten nousuun. Pörssikurssit olivat muuten kääntyneet jo kolme vuotta aiemmin. Tämä muistutuksena siitä, että järjettömästi käyttäytyviltä vaikuttavat pörssikurssit pitkällä aikavälillä toimivat hyvinkin fiksusti. "Väärin noustu" tai "väärin laskettu" -huutamisen lopetin viimeistään 2000. Silloin olin kyllä pari vuotta huutanut "väärin noustu" ja 1986-90 otin kaikki osakkeitteni dropit henkilökohtaisina loukkauksina. Onneksi ei ollut somea, josta poimia silloisia avautumisiani. 

Pohdiskelin päissäni sijoitusastettani osakkeisiin. En ollut sitä koskaan laskeskellut, ennen kuin joku lehtimies sitä kysyi. Enkä kyllä exceliä ole tehnyt, vaan kutitustuntumalla heittelen. Jotenkin se tuntui kasvaneen, vaikka olen nettomyynyt tässä karhumarkkinarallissa tai veen oikeassa reunassa, mikä se nyt sitten tuleekaan olemaan. Sitten tajusin: Jos sijoitusaste on alle sata, kurssinousu nostaa sijoitusastetta, vaikkei tekisi mitään. Siis oikeasti tämän oivaltamiseen meni ihan jonkun verran aikaa. Vähemmän aikaa kuitenkin kuin maaliskuussa, kun ihmettelin miten sitä ostaa ja ostaa, eikä sijoitusaste nouse.

Mie suhteutan sijoitusastetta koko varallisuuteen, mikä on mielestäni selkein indikaattori. Useimmat jättävät jaettavasta pois esim. oman asunnon, joskin tätä pohdintaa miulla ei ole. Asuntovelkaa on vielä hiukan, mutta ei omistusasuntoa.

Oivaltamista hidasti viimeaikainen huonosti nukkumiseni. Miinuskaloreilla vaatii tosi hyvät olosuhteet, että nukun kunnolla. Tai kevyen aterian normaaleilla ruokajuomilla. Jälkimmäisiä ei voi kovin usein ottaa, tai ei pysy miinuksella, joten arkisin heräilen tyyliin viiden tunnin unien jälkeen. Osarikausikin turbulentteina aikoina on puolille päivin nukkumiseen vähän huono. Yhteenkään TOP10 lappun osariin en ole laittanut kelloa soimaan ja varmaan kaikkiin olen herännyt.

Mutta paino luiskahti tänä aamuna ensimmisen kerran tänä vuonna alle 110:n. Puolen kilon viikkopudotustahdissa olen ollut nyt kahdeksan viikkoa, ilman muita kuin unimurheita. Lihasta en salitulosten perusteella ole menettänyt yhtään. Teoreettisesti on mahdollista, että häivähdys rasvaa 185 sentissä on vielä kuitenkin jäljellä.

Koronasta on ollut paljon iloa, koska en ole saanut vuosittaista kevätflunssaani, jolloin yleensä lihon lääkkeenä käyttämämieni rommitotien ansiosta kilon viikossa.

Den glider in😎.

https://www.youtube.com/watch?v=9PeQc1ZVWCQ

0
0
11.5.2020 - 14:11 #39394

Aki Pyysing

OP
+11679
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6535

Lapinlahden historialliselle sairaala-alueelle kaavailtu korjaussuunnitelma on kaatumassa: SDP tyrmää rakennusten myynnin sijoittajille

https://yle.fi/uutiset/3-11341075

Sain tästä jonkun verran vesikauhua. Käyn usein kävelemässä (varsin upealla) Lapinlahdella, ja olen katsonut voittaneen ehdotuksen. Mitään ei pureta ja puistonkulmaan, jossa ei juuri koskaan ole ketään, rakennettaisiin hotelli ja pari muuta rakennusta. Stadi saisi vähän rahaa ja sijoittaja maksaisi viulut. Tämä ei kelpaa demareille. Pitäisi perustaa kaupungin oma kiinteistöyhtiö, joka työntäisi rahaa Lapinlahdelle täältä ikuisuuteen.

Tässä on yleisempikin perspektiivi: Nyt kun on ilmoitettu, että velkahillopurkin kansi on auki, painetaan rahaa kaikkeen, mitä on aina haluttu, mutta ei budjettirajoitusten takia ole saatu läpi. Jonkun verran muuten vastuuttomampaa, kuin esimerkiksi suositella suoria osakesijoituksia.

Olin ihan lähellä kirjoittaa aiheesta kolumnin, mutta tulin viime metreillä (=sunnuntaina klo 14) järkiini. 1.) Kirjoituksellani ei olisi yhtään mitään vaikutusta asiaan. 2.) Vasemmisto inhoaisi miuta entistä enemmän, vaikka ei hyvinvointivaltion tuotosta ja kannattajaa kannattaisikaan. Mutta mikä kannattaa ja mikä ei, valitettavan harvoin riittyy vallassa olevien vasemmistopoliitikkojen pohdintoihin. 3.) Osa oikeistolaisistakin lukijoista vastustaa Lapinlahdelle mitään rakentamista. Nimbyismi ei ole mikään vasemmiston privilegio.

Lisäksi olisin kirjoittanut intohimomurhaajan katseellani, kuten vierestä seurannut on joskus tunnepitoista kirjoittamistani kuvannut. Yhteiskunnan polarisoiminen ei ole hyvä eikä tuettava asia.

Korona-aikana varsin monien aiemmin arvostamieni tahojen harkintakyky on näyttänyt pettäneen aika pahasti. Teen parhaani ollakseni liittymättä joukkoon. Jos on avautumisella vain hävittävää, eikä mikään missään tapauksessa muutu, on usein hyvä hetki vaieta. Vaikka olisi omasta mielestään oikeassakin 

Niinpä sitten kirjoitin Sammosta. https://www.sijoitustieto.fi/sijoitusartikkelit/paluu-sammon-taontaan

Ei hätää, kirjoitan vielä kolumneissani hillopurkkihallituksesta ja Helsingin demareistakin. Kunhan koronapaniikki vähän laantuu.

0
0
11.5.2020 - 15:02 #39398

LongJohn

+73
Liittynyt:
21.1.2015
Viestejä:
124
Aki Pyysing kirjoitti:

...

Tämä ei kelpaa demareille. Pitäisi perustaa kaupungin oma kiinteistöyhtiö, joka työntäisi rahaa Lapinlahdelle täältä ikuisuuteen.

....

Kyllähän kaupungin kiinteistöyhtiöön saisi näppärästi ujutettua pari toveria hyväpalkkaiseen duuniin.

0
0
13.5.2020 - 11:21 #39511

Aki Pyysing

OP
+11679
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6535

Oon miekin tavan pälli. Myin perjantaina vähän Cityconia ja aloin ostella niitä eilen ja tänään aavistuksen halvemmalla takaisin. Sitten huomasin Cityconin eilisen 15.45. tiedotteen. Siellähän olisi voinut vaikka olla, että suljemme kaikki kauppakeskukset ja vapautamme vuokralaiset vuokranmaksusta. Ei ollut, mutta olisi voinut olla. Ihme homma, että miulla on mitään rahaa jäljellä. Tehokkaat markkinat my ass.

Rankaisen itseäni Nordnetin Infrontin testaamisella. Vihaan uusien ohjelmistojen opettelua enemmän kuin kihtiä. En sentään kuitenkaan niin paljon kuin alkoholin sisältämiä kaloreita. 

0
0
13.5.2020 - 19:13 #39537

Pugilisti

+23
Liittynyt:
9.2.2020
Viestejä:
94

Hyvä pointti Aki! Minulle myös yllätys, ettei todennäköisesti mitään isoa niiausta tulopuoleen olekaan tulossa ainakaan heti.

Q2 kertonee enemmän.

0
0
14.5.2020 - 14:54 #39589

Aki Pyysing

OP
+11679
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6535

Mie löysin viime yönä uuden uutislähteen. Se on CNBC:n nettisivut. Olen katsellut telkkarista melko säännöllisesti CNBC:tä niin kauan kuin on näkynyt. Nykyäänkin, jos en kuuntele Radio Rockia, laitan CNBC:n taustalle.

Nyt asunnossa on paikalla myös yksi etätyöntekijä, joka ei vaikuta kovin ilahtuneelta, jos kanavaa pitää taustalla päällä. Niinpä päädyin kurkkaamaan nettisivujaan. Jotka ovat ilmeisesti ilmaiset ja päivittyvät ahkerasti. Itse asiassa tarkoituksiini luultavasti paremmat kuin tv-lähetys, josta katsotaan sitä mitä tulee.

Tämän uutislähteen löytämiseen ei siis mennyt kovinkaan monta vuosikymmentä. Jostain 90-luvulta olen katsellut. Nettisivut tuollaisenaan lienevät tuoreemmat.

0
0
15.5.2020 - 12:01 #39663

Aki Pyysing

OP
+11679
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6535

Ilahduin kovasti Aspire Globalin tytäryhtiön tekemästä Meksikon diilistä. Sitten aloin tutkimaan, miten olin missannut sen Infrontin salkku-uutisvirrasta. Opettelen siis käyttämään Nordnetin Infrontia, raskas projekti, mutta missaan niin paljon kaikkea, että pakko on pienyrittäjän painaa pitkää päivää hyvin vastenmielisenkin puuhastelun parissa.

Ei näkynyt. Sitten kokeilin vanhalla metodilla googlaa Aspire Global 24h ja löysin 18h vanhan uutisen. Tuli siis eilen tradingaikaan, ja olisin ollut ruudullakin.

Mutta en vetele tästä ranteita auki, koska nyt opin Infrontissa filtteröimään myös eiliset uutiset mukaan. Rahaa voi hävitä, mutta oppi osittain pysyy. Tosin päivä päivältä entistä pienempi osa ja entistä lyhyemmän aikaa.

Tässä kehityksessä on huolestuttavaa, että saatan koukkuuntua uutisseurantaan/osaketreidaamiseen ja jää vielä pokerit pelaamatta koronan hälvettyäkin.

P.S. Tapasin kerran yksillä 60-vuotispäivillä Raimo "Höyry" Häyrisen ja juteltiin mukavia pitkät pätkät. Juttu luisti hyvin, koska tein lähtemättömän vaikutuksen kutsumalla sitä heti kättelyssä Hannekseksi (jo silloin edesmennyt näyttelijä). Alkoholilla oli osuutta asiaan.

Tätä ei pääse enää mitenkään paikkaamaan, koska se kuoli toissapäivänä. Teoreettisesti on mahdollista, että kaikki sijoitustietolaiset eivät muistele yhtä lämmöllä kuin mie Höyryn legendaarisia nyrkkeilyselostuksia - radiossa.

0
0
15.5.2020 - 14:17 #39674

hauturi

+3078
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
2260
Aki Pyysing kirjoitti:

Teoreettisesti on mahdollista, että kaikki sijoitustietolaiset eivät muistele yhtä lämmöllä kuin mie Höyryn legendaarisia nyrkkeilyselostuksia - radiossa.

Nyrkkeilyselostuksia en koskaan kuunnellut, mutta yhtä legendaarisia lätkäselostuksia kyllä. Edelleen muistan elävästi kuinka jotain pelaajaa taklattiin niin, että "vesi tuli silmistä ja vaahto suusta, parranajo voi alkaa"

0
0