Lehtopöllö

+299
Liittynyt:
17.9.2014
Viestejä:
383

Lueskelin eilen Jukka Oksaharjun kirjoittamaa kirjaa hyvästä yhtiöstä hyvään sijoitukseen. Suoraan sanoen olen lähinnä pettynyt kirjan antiin, muutamaa kohtaa lukuunottamatta. Yksi kohta pisti vähän miettimään ja ajattelin kysyä muiden mielipiteitä ja menetelmiä aiheeseen liittyen.

Yritysjohdolla on suuri merkitys yrityksen menestykseen. Huonokin johto pystyy varmasti pitämään hyvin öljyttyä konetta käynnissä jonkin aikaa tai karsimaan kuluja huonona aikana. Yrityksen liiketoiminnan voimakas kehittäminen pidemmän päälle ja huonoissa taloudellisissa oloissa vaatii osaavaa johtoa.

Kaikki sijoittajat pääsevät lukemaan yrityksen tiedotteita esimerkiksi markkinatilanteesta ja strategiasta. Juhlapuheet ja muutaman kerran vuodessa julkaistavat tiedotteet ovat kuitenkin vain jäävuoren huippu, eivätkä kerro koko totuutta tekemisestä ja tekemisen laadusta. Töissä käyvän piensijoittajan on hankala osallistua yhtiökokouksiin tai muihin tiedotustilaisuuksiin ja päästä näin seuraamaan lähempää johdon toimintaa.

Yleensä johdon vaihtuessa ainakin uudesta toimitusjohtajasta kerrotaan hieman ja näistä on yleensä googlettamalla mahdollista löytää hieman tietoa. Vanhoista työtehtävistä ja koulutuksesta yms on vain hankala yrittää arvioida henkilön kykyä johtaa jotain yritystä. Samaa yritystä johtanutta toimitusjohtajaa voi jossain määrin arvostella aikaisemmilla näytöillä, mutta toisesta yrityksestä siirtyvä toimitusjohtaja saattaa omata hyvän tai huonon track recordin ns tuurilla, eli firma menestynyt ilman TJ ansiota tai kärsinyt ilman TJ syytä. Erityisen hankalaa uusi TJ on arvioida, jos kyseinen henkilö ei ole ikinä toiminut toimitusjohtajana.

Kysymykseni siis lyhyemmin:

- Miten paljon painoarvoa ja ajatusta laitatte yrityksen johdon laadulle?

- Miten arvioitte yrityksen johdon laatua?

0
0
13.3.2015 - 15:15 #3470

Ilkka

+91
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
57

Samaa mieltä tuosta, että track recordia arvioida vaikea arvioida tuon tuuriefektin takia, eli onko urakehitys ollut surffailua noususuhdanteesta toiseen jolloin saman tai paremman tuloksen olisi tehnyt positiivarin lautasia yhteen takova apina. Numerot näyttävät hyvältä -> hyvästä pestistä parempaan jne. Kun boomi ja juhlat ohi niin päitä putoilee mutta todella monessa tapauksessa pitkällä viiveellä, sillä nousukauden CV:t ovat näennäisesti kunnossa.

Mielenkiintoinen aihe ja vastauksia odotellaan tietävämmiltä, täälläkin.

0
0
14.3.2015 - 15:55 #3480

Aki Pyysing

+11705
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6544

Meinasin vastata, mutta sitten keksin, että kirjoitan aiheesta huomisen kolumnincool. Valitettavasti Viisasten Kiveä ei löydy siitäkään, mutta yritän valottaa omaa filosofiaani.

0
0
23.6.2015 - 11:51 #4234

JokapäiväinenL…

Liittynyt:
23.6.2015
Viestejä:
1

On johdon koulutuksella merkitystä myös verkostojen luojana. Onneksi listautumisanneissa kaikki saavat järjestävien pankkien asiantuntemuksen ja välillisesti myös verkostot käyttöönsä. Järjestävän pankin tulisi siis huolehtia myös siitä, että yrityksissä, joissa ei vielä ole sijoittajasuhdevastaavaa, henkilöstö koulutetaan asioimaan asiakkaiden kanssa, jotka etsivät sijoittajatietoa. Pankin tulisi myös seurata, että yrityksestä kirjoitetaan sijoitusalan lehdissä ja, että kaikki valtakunnallisesti tärkeät sijoittajaforumit tulevat informoiduiksi listauksista. Onko mielestänne vastuu pankilla vai yrityksen tj.:llä ja hallituksella?

0
0
26.6.2015 - 11:10 #4280

Aki Pyysing

+11705
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6544
JokapäiväinenLeipämme kirjoitti:

On johdon koulutuksella merkitystä myös verkostojen luojana. Onneksi listautumisanneissa kaikki saavat järjestävien pankkien asiantuntemuksen ja välillisesti myös verkostot käyttöönsä. Järjestävän pankin tulisi siis huolehtia myös siitä, että yrityksissä, joissa ei vielä ole sijoittajasuhdevastaavaa, henkilöstö koulutetaan asioimaan asiakkaiden kanssa, jotka etsivät sijoittajatietoa. Pankin tulisi myös seurata, että yrityksestä kirjoitetaan sijoitusalan lehdissä ja, että kaikki valtakunnallisesti tärkeät sijoittajaforumit tulevat informoiduiksi listauksista. Onko mielestänne vastuu pankilla vai yrityksen tj.:llä ja hallituksella?

Vastuu on aina hallituksella, joka delegoi sen sitten tj:lle ja tämä eteenpäin. Pankille vastuun siirtäminen on osa tätä delegointia, mutta ei investointipankkiireille voi koko sijoittajaviestintää ulkoistaa.

Käytännössä järjestävä pankki tuskin koskaan huolehtii listattavan henkilöstön koulutuksesta ja sijoitusviestinnnästäkin lähinnä listauksen yhteydessä. Toki kertovat, mitä listattavalta yhtiöltä vaaditaan, mutta yrityksen vastuulle tämä jää. Toki listautumisprosessin yhteydessä  pankit näyytävät punaista valoa monille yrityksille, joilla asiat eivät ole kunnossa.

0
0
17.9.2023 - 20:32 #101177

Sijoitustieto

+1800
Liittynyt:
9.6.2014
Viestejä:
1212

 

1
0