29
forum
|

Lehtopöllö

+299
Liittynyt:
17.9.2014
Viestejä:
383

Raision busineksesta n neljännes tulee Britanniasta ja yhtiö on ottanut jonkin verran alamäkeä brexitin jälkimainingeissa. Suurin osa busineksesta tulee kuitenkin Suomesta tai Suomen lähialueilta. Voiden, jauhojen, välipalojen ja eläinrehun pitäisi olla aika vakaata toimintaa, vaikka katteet eivät päätä huimaa. Arvostuskertoimet riippuvat ihan siitä kenen ennusteisiin haluaa uskoa, vaihteluväli on melkoinen.

Olen katsellut osaketta vähän sillä silmällä jonkin aikaa tekemättä mitään peliliikkeitä. Tänään tuli uutinen että pitkäaikainen TJ lähtee vaihtoon.

Onko sijoitustietolaisilla näkemyksiä, kokemuksia, omistuksia tms yhtiöstä?

Onko arvauksia onko Matti Rihko ollut yhtiön koossa ja pystyssä pitävä voima vai onko hän ollut kasvun esteenä ja uudella TJ:llä korvaaminen nostaa yhtiön kiitoon?

0
0
10.1.2017 - 17:54 #10867

hömelö

+44
Liittynyt:
12.6.2016
Viestejä:
78

Raisio ollut mielessä minullakin, aina välillä ollut salkussakin.

 Raision liikevaihto ja tulos ovat junnanneet pitkään paikoillaan. Taseeltaan yhtiö on terve ja tekee kuitenkin jonkinlaista kassavirtaakin. En laske paljoa elintarvikkeiden ja välipalojen varaan, ovat kovin kilpailtu ala. Olen seurannut pitkään Benemilkin ihmeellisiä siekailuja , nyt alkaa tulla pahasti Benecol etiäisiä. Toki Benemilkissä on lähdetty täysin eri raiteille, mutta Raisiohan jo tunnusti ettei taida vielä bisnestä tuosta rehusta tulla.

Piksun palstoilta sattui silmään J. Vaheen kirjoitus, jossa Lasse Kurkilahden mukaan omistajilla ei ole intressiä kehittää yhtiötä. Rihkon lähtö lienee samaa jatkumoa, tuskin Rihko kasvun este on ollut.

0
0
10.4.2017 - 11:17 #12487

Acumen

+216
Liittynyt:
7.4.2016
Viestejä:
487

Raisiolle muutama huomioitava ajuri. Perjantaina illasta tuli tiedote Southallin tehdaskiinteistön myynnistä. Myyntihinta oli markkinoiden odotuksia korkeampi. 

 

Lisäksi Danske Bank oli nostanut suosituksensa 4.00 € Buy. Aiemmin 3.80 € Hold.

 

"Myynti on odotettu, sillä Raision murotuotanto Southallin tehtaalla loppui keväällä 2016. Olemme huomioineet Southallin kiinteistön arvon osien arvon summaan perustuvassa tavoitehinnassamme (3,8 €) 21 miljoonalla eurolla (0,13 € per osake). Toteutuva kassavirta on noin 22 senttiä. Uutinen jäi markkinoiden vähäiselle huomiolle perjantaina kaupankäynnin viimeisinä minuutteina. Ennakoimme tänään positiivista markkinareaktiota." (OP aamukatsaus)

0
0
2.1.2018 - 13:23 #17289

Lehtopöllö

OP
+299
Liittynyt:
17.9.2014
Viestejä:
383

Raisio aloitti tammirallin jo joulukuussa. Ilmeisesti markkinoilla oltiin kohtuu tyytyväisiä karkkien myyntihintaan, kun kurssi nousi uutisen jälkeen. Tammikuun ensimmäisenä kauppapäivänä kurssi on noussut jo lähes 4 %. Onko tämä vain tammirallia, vai nostaako kurssia joku minulle tuntematon tekijä? Vähän houkuttaisi myydä nämä pois, mutta meneekö neljän euron raja rikki ja katoaako siitä luontainen vastustaso nostaen kurssia vielä pitkin tammikuuta? Onko se nostava tekijä kauppalehden hehkutus Raisiosta yhtenä 2018 ostettavana yhtiönä? 

0
0
12.2.2018 - 14:13 #18102

Lehtopöllö

OP
+299
Liittynyt:
17.9.2014
Viestejä:
383

Muistanko väärin, vai eikö Raisio ollut pisimpään osinkoaan kasvattanut suomalainen pörssiosake? 10 Vuoden kasvu ilmeisesti riitti ja hallitus päätti ehdottaa samaa osinkoa kuin viime vuonna. 

Itse myin Raisiot pois kurssin lähestyessä 4,2 euroa ja aika yllättyneenä katselin kurssin kipuavan yli 4,5 euron vaikka liikevaihdon ja tuloksen kasvusta ei ollut mitään tietoa ja yritys vain myi toimintojaan pois ilman ilmoitettuja investointikohteita. Osarin jälkeen kyyti onkin sitten ollut aika kylmää. 

0
0
8.2.2019 - 21:58 #23896

Larsson

+20
Liittynyt:
8.6.2017
Viestejä:
18

Stockan ovista voitolla yöhön, joten seuraavan hevosen kimppuun. Lähdin viimeksi Raisio positiosta neljän nurkilla ulos kun takana oli epäselvistä syistä johtunutta nousurallia. Ralli toki jatkui tämän jälkeenkin vielä omituisen ylös, mutta alamäki sieltä alas onkin ollut sitäkin vauhdikkaampi. 

Mutta miksi Raisio? No q3 2018 oli monen onnettoman osan summa. Kasvukausi oli miesmuistiin surkein ja lisäksi kannattavat kalanrehut bännättiin itäisen naapurimme ansiosta mikä oli Raisiolle sama kuin Stockalta annettaisiin porttikielto Töölön ja Etelä-Helsingin rouville. 

Tämän jälkeen tapahtunutta: Venäjän portit aukesivat joulukuussa, naudanrehubisnes ja ylimääräinen kiinteistö Moskovassa myyty, nyt focus parhaiten kannattavissa brändeissä. Kauratuotteet trendaa globaalisti, kalanrehubisnes on Raisiolla kasvava ja ulkomaita myöden (myös Norskit) arvostettua laatua, siihen liitettyine softineen. Siellä on kasvava markkina edessä joka tapauksessa. Kasvatetun kalan syönti kasvaa vuosi vuodelta. 

Kurssin lattia näytti olevan 2,40 jossa ulkit alko aina ostaa viimestään. Lisäksi Raisio on nettovelaton firma, jolla kassa antaa mahdollisuudet investoida osingon kasvusta puhumattakaan. Itse tosin suosittelisin investointien puutteessa omien ostoja ennen osingon kasvattamista. 

Lisäksi näen ison downsiden jälleen siinä mielessä epätodennäköiseksi, että Nestlen tyylisille elintarvikejäteille kyllä maistuu tällaiset, jos kurssi liikaa dippaa. Sen sijaan laajentuvilla globaaleilla markkinoilla on mahdollisuus isoon kysynnän lisäykseen joka Raisiolla on vielä hyvässä lykyssä edessään. Pelkästään kysynnän kasvu jossain väkirikkaassa (esim.Saksa) maassa voi tuoda nättiä muutosta sille kuuluisalle alariville.

Huonot fibat:

Miinusta antaisin omistajakunnan rakenteesta (isojen omistajien bisnesvainu?), ylimmän johdon näyttöjen puuttesta sekä melko huonoista nettisivuista jotka bränditaloilla pitäisi olla paremmassa jamassa. Kuitenkin kokonaisuudessaan näen tässä paljon potentiaalia. Keskipitkään salkkuun. 

0
0
10.3.2020 - 19:40 #33276

Pugilisti

+23
Liittynyt:
9.2.2020
Viestejä:
94

Mitä mieltä tästä lapusta? Nyt kun hinta putosi alle 2,8 €:n aloin funtsimaan kiinni tarttumista. Tuskin mikään kurssiraketti koskaan, mutta ei varmaan turskakaan?

Olisiko kaurassa buumin aineksia muuallakin kuin Suomessa?

 

0
0
12.3.2020 - 17:52 #33535

Teknokraatti

+1195
Liittynyt:
29.1.2020
Viestejä:
558

Olkaas pojat ja tytöt varovaisia Raision kanssa, minäkin olen nimittäin entisenä pitkäaikaisena omistajana harkitsemassa paluuta uuden johdon selkeyttämälle pelikentälle. Elovena vaikuttaa sopivan defensiiviselle tuotteelle, jota voisi ostaa tässäkin tilanteessa. 

Varoitus johtuu siitä, että minulla on huono track record suomalaisten 10 vuoden pikaosinkoaristokraattien tuhoamisessa. Raisio ehti korottaa osinkoaan salkussani kymmenesti peräkkäin, kunnes kyykkäsi. Sampo toinen samanlainen. 

Mutta mihinkäs tässä kiire, valmiissa maailmassa? 

0
0
12.3.2020 - 18:09 #33541

Pugilisti

+23
Liittynyt:
9.2.2020
Viestejä:
94

Yritän miettiä, miten Korona vaikuttaisi tähän negatiivisesti. Äkkiä tuli mieleeni vain monien työntekijöiden äkillisempi sairastuminen.

Kuulin jo tänään erään Citymarketin kauppiaan suusta, että hiutaleita jauhoja ja säilykkeitä menee kaupaksi moninkertaisesti normaaliin nähden. Olisiko tämä ruokafirmojen etu edes jossain määrin?

0
0
12.3.2020 - 20:28 #33565

Tuulipuku

+130
Liittynyt:
27.9.2017
Viestejä:
66
Pugilisti kirjoitti:

Yritän miettiä, miten Korona vaikuttaisi tähän negatiivisesti. Äkkiä tuli mieleeni vain monien työntekijöiden äkillisempi sairastuminen.

Kuulin jo tänään erään Citymarketin kauppiaan suusta, että hiutaleita jauhoja ja säilykkeitä menee kaupaksi moninkertaisesti normaaliin nähden. Olisiko tämä ruokafirmojen etu edes jossain määrin?

Lidlistä samanlaista kommenttia: myyjä kertoi tänään, että ennätysmyyntiä tekevät ja toimitukset jatkuvat aivan normaalisti. 

0
0
12.3.2020 - 20:31 #33566

Teknokraatti

+1195
Liittynyt:
29.1.2020
Viestejä:
558

Koe-erä hankittu, mutta nyt ovat liikkeet niin rajuja, että maltetaas vähän tämän kolmannen -10% ostoerän kanssa...

0
0
14.3.2020 - 08:36 #33788

Pugilisti

+23
Liittynyt:
9.2.2020
Viestejä:
94

15 p/e luvulla alkaa olla houkutusta jo tarttua. Päätin kuitenkin olla seuraavan viikon ostamatta ja myymättä mitään.

0
0
15.3.2020 - 21:14 #33987

Koria

Liittynyt:
26.2.2019
Viestejä:
1

Puhdaskaura, eli gluteeniton kaura saattaa olla hyvä vientituote. Tuotantomenetelmä on paljon tarkempi kuin normaalissa viljantuotannossa. Tämä vois olla kilpailuvaltti Raisiolle. Kaupasta löytyi gluteenitonta lakritsia joka oli tehty puhdaskaurasta. Uskoisin että Raisiolta tulee uusia puhdaskauraan liittyviä tuotteita, joista jotkut voisi breikata isomminki kansainvälisesti läpi.
Itse mietin koronaa ehkä ennemminkin positiivisena Raisiolle. Myynti on hetkellisesti parantunut reilusti, jos myyntimäärä on kuitenkin rajallinen johtuen varastoista, niin hetkellisessä myyntipiikissä voi saada paremman hinnan. 

0
0
29.7.2020 - 17:39 #45098

Juha

+1231
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
1395

https://news.cision.com/fi/raisio-oyj/r/raisio-poistaa-ohjeistuksensa-vuodelta-2020--antaa-uuden-ohjeistuksen-nakyvyyden-parannuttua,c3161297

 

Raisio Oyj : Raisio poistaa ohjeistuksensa vuodelta 2020, antaa uuden ohjeistuksen näkyvyyden parannuttua
Raisio Oyj Pörssitiedote 29.7.2020

COVID-19-pandemian mahdollisen toisen aallon ja yleisen pandemiatilanteen pitkittymisen vuoksi Raisio poistaa vuodelle 2020 aiemmin annetun ohjeistuksen.
Pandemian aiheuttamat, odottamattomat vaikutukset kuluttajakäyttäytymisessä tuovat edelleen merkittävää epävarmuutta eri markkinoillemme toisella
vuosipuoliskolla.

Raision aikaisempi ohjeistus 12.2.2020:

Vuonna 2020 Raisio arvioi jatkuvien toimintojen liikevaihdon kasvavan (2019: 236,3 miljoonaa euroa) ja vertailukelpoisen liiketuloksen olevan yli 10 prosenttia
liikevaihdosta.

Raisio antaa uuden ohjeistuksen, mikäli näkyvyys parantuu ja yleinen epävarmuus hälvenee.

-

Omat lähti laitaan. Toivottavasti (omalta kantiltani) tämä ei nyt ollut huono vitsi ja varmuuden vuoksi annettu, kun tänne asti on sätkitty ohjeistuksen kanssa...

0
0
29.7.2020 - 22:18 #45117

Lehtopöllö

OP
+299
Liittynyt:
17.9.2014
Viestejä:
383

" Pandemian aiheuttamat, odottamattomat vaikutukset kuluttajakäyttäytymisessä tuovat edelleen merkittävää epävarmuutta eri markkinoillemme toisella
vuosipuoliskolla." Tämä kuulostaa melkoiselta selitykseltä. Kaurapuuro, pasta ja benecolit eivät ole menneet kaupaksi koska korona?

Antaa kyllä erittäin asiantuntemattoman kuvan yrityksen johdosta, jos heinä-elokuun vaihteessa otetaan ohjeistus pois, eikä anneta mitään uutta ohjeistusta. Kuinka vaikea on laskea 5 kk nalle-puurojen ja torino-makaronien menekki, kun on myynyt samaa tavaraa suomalaisille jo monta kymmentä vuotta?

Maaliskuun jälkeen on ollut kyllä suurimmalla osalla suomalaisista yhtiöistä aivan ala-arvoista ohjeistusta tulevaisuuden näkymistä. Pikku hiljaa jotkin yritykset ovat sentään rohkaistuneet antamaan ainakin jotain signaaleja tulevasta.

0
0
29.7.2020 - 22:40 #45119

Marraskuu

+787
Liittynyt:
26.11.2018
Viestejä:
873
Lehtopöllö kirjoitti:

" Pandemian aiheuttamat, odottamattomat vaikutukset kuluttajakäyttäytymisessä tuovat edelleen merkittävää epävarmuutta eri markkinoillemme toisella
vuosipuoliskolla." Tämä kuulostaa melkoiselta selitykseltä. Kaurapuuro, pasta ja benecolit eivät ole menneet kaupaksi koska korona?

Antaa kyllä erittäin asiantuntemattoman kuvan yrityksen johdosta, jos heinä-elokuun vaihteessa otetaan ohjeistus pois, eikä anneta mitään uutta ohjeistusta. Kuinka vaikea on laskea 5 kk nalle-puurojen ja torino-makaronien menekki, kun on myynyt samaa tavaraa suomalaisille jo monta kymmentä vuotta?

Maaliskuun jälkeen on ollut kyllä suurimmalla osalla suomalaisista yhtiöistä aivan ala-arvoista ohjeistusta tulevaisuuden näkymistä. Pikku hiljaa jotkin yritykset ovat sentään rohkaistuneet antamaan ainakin jotain signaaleja tulevasta.

Tämä on seurausta siitä, että virheellisistä arvioista on nostettu kanteita, kun toteuma on jäänyt alle arvion

0
0
30.7.2020 - 09:50 #45137

Kekkoslovakki

+511
Liittynyt:
2.4.2018
Viestejä:
332

Mikä ihmeen idea on poistaa ennuste viikkoa ennen H1-osaria? Alkaa olla kotiseuturakkaus koetuksella tämän kanssa.

0
0
30.7.2020 - 11:22 #45146

Pugilisti

+23
Liittynyt:
9.2.2020
Viestejä:
94
Marraskuu kirjoitti:

 

Lehtopöllö kirjoitti:

" Pandemian aiheuttamat, odottamattomat vaikutukset kuluttajakäyttäytymisessä tuovat edelleen merkittävää epävarmuutta eri markkinoillemme toisella
vuosipuoliskolla." Tämä kuulostaa melkoiselta selitykseltä. Kaurapuuro, pasta ja benecolit eivät ole menneet kaupaksi koska korona?

Antaa kyllä erittäin asiantuntemattoman kuvan yrityksen johdosta, jos heinä-elokuun vaihteessa otetaan ohjeistus pois, eikä anneta mitään uutta ohjeistusta. Kuinka vaikea on laskea 5 kk nalle-puurojen ja torino-makaronien menekki, kun on myynyt samaa tavaraa suomalaisille jo monta kymmentä vuotta?

Maaliskuun jälkeen on ollut kyllä suurimmalla osalla suomalaisista yhtiöistä aivan ala-arvoista ohjeistusta tulevaisuuden näkymistä. Pikku hiljaa jotkin yritykset ovat sentään rohkaistuneet antamaan ainakin jotain signaaleja tulevasta.

 

Tämä on seurausta siitä, että virheellisistä arvioista on nostettu kanteita, kun toteuma on jäänyt alle arvion

Tämä. 
0
0
17.12.2020 - 20:46 #61961

J. C.

+60
Liittynyt:
2.9.2019
Viestejä:
42

Raisio sai myönteisen päätöksen välimiesoikeudelta liittyen tavarantoimittajan GMO-sekoilun aiheuttamiin tulonmenetyksiin vuonna 2018. Korvausta tästä pitäisi saada kolme miljoonaa euroa tavarantoimittajalta: https://newsclient.omxgroup.com/cdsPublic/viewDisclosure.action?disclos…

Kurssi reagoi aika vaisusti, päivällä selvästi plussalla, mutta loppuhuutarista takaisin melkein nollille. Syy varmasti osin tämä: "Saamiseen liittyvän epävarmuuden vuoksi Raisio ei kuitenkaan toistaiseksi kirjaa korvattavaksi määrättyä summaa kokonaan tai osittain tuloslaskelmaansa".

Vuodelta 2019 liiketulos oli 27,3 miljoonan euron luokkaa ja Inderesin ennusteilla pitkälti sama tänä vuonna, joten toteutuessaan tuo olisi ihan merkittävä tulo, vaikkei varmasti ehdi vuoden 2020 lukuihin. Itse arvioin kuitenkin positiivisemmaksi uutiseksi kuin mitä päivän 0,63 % kurssinousu indikoi.

0
0
20.12.2020 - 19:28 #62158

OPOnentti

+4
Liittynyt:
20.12.2020
Viestejä:
7
J. C. kirjoitti:

Raisio sai myönteisen päätöksen välimiesoikeudelta liittyen tavarantoimittajan GMO-sekoilun aiheuttamiin tulonmenetyksiin vuonna 2018. Korvausta tästä pitäisi saada kolme miljoonaa euroa tavarantoimittajalta

Vuodelta 2019 liiketulos oli 27,3 miljoonan euron luokkaa ja Inderesin ennusteilla pitkälti sama tänä vuonna, joten toteutuessaan tuo olisi ihan merkittävä tulo, vaikkei varmasti ehdi vuoden 2020 lukuihin. Itse arvioin kuitenkin positiivisemmaksi uutiseksi kuin mitä päivän 0,63 % kurssinousu indikoi.

Raision markkina-arvo on vähän yli 500 miljoonaa, joten 0,63 prosentin nousu tarkoittaa, että yhtiön arvo nousi lähes täsmälleen kolme miljoonaa. Olettaen, ettei päivän aikana ollut muita yhtiön arvoon vaikuttaneita tekijöitä, oli nousun suuruus perusteltu - tulo on kertaluontoinen, sillä sama korvaus ei toistu tulevina vuosina. Näin ollen sitä ei tulisi ottaa huomioon tulevien vuosien tuloja laskettaessa.

Erikseen on sitten se, että usein tällaiset uutiset heilauttavat markkina-arvoa selvästi liikaa - esim. yhtiö tiedottaa joutuvansa maksamaan kertaluontoisen 10 miljoonan korvauksen ja markkina-arvo laskee 50 miljoonaa.

0
0
20.12.2020 - 20:36 #62163

TL

+1089
Liittynyt:
31.7.2020
Viestejä:
847

Lisäksi kolmen miljoonan saatavaan liittyy merkittävä epävarmuus, joten oikea markkinareaktio siihen olisi vastaavasti selvästi vähemmän kuin tuo 0,63%.

0
0
22.12.2020 - 10:07 #62262

J. C.

+60
Liittynyt:
2.9.2019
Viestejä:
42
TL kirjoitti:

Lisäksi kolmen miljoonan saatavaan liittyy merkittävä epävarmuus, joten oikea markkinareaktio siihen olisi vastaavasti selvästi vähemmän kuin tuo 0,63%.

Juu, tämä epävarmuus on tuotu tiedotteessa hyvin esiin ja varsinainen pihvi asiassa olisi tehdä oma arvio siitä, kuinka merkittävä epävarmuus on.

Osakkeen nousu päivän päätteeksi vastasi kutakuinkin korvaussummaa (sattumaa tai ei), mutta toteutuessaan tämä korvaussumma on yhtiön käyttöön lähitulevaisuudessa tulevaa rahaa ja siten kertaluonteisenakin kokoaan olennaisempi erä, minkä lisäksi pidän sitä laadukkaampana tietona kuin vaikkapa analyytikoiden kassavirtaennusteita (mitkä ovat paljon enemmän kuin merkittävää epävarmuutta sisältäviä oletuksia, mutta silti merkittävimpiä arvonmääritykseen vaikuttavia lukuja). Siksi näkemykseni tuohon uutiseen on positiivisempi kuin yleinen mielipide.

Tuohon OPOnentin kommenttiin markkinaa heiluttavista uutisista on helppo yhtyä; uutisista saadaan monesti kokoaan suurempia hintaheilahduksia aikaan. Raisio lienee yksi tylsimpiä firmoja Helsingin pörssissä - suorastaan tappavan tylsä verrattuna siihen, mitä lätäkön toisella puolen on tarjolla - mikä selittänee maltillista kaupitteluintoa tähän uutiseen.

0
0
1.4.2021 - 19:36 #68276

Pugilisti

+23
Liittynyt:
9.2.2020
Viestejä:
94

Kovaa nousua tänään Härkiksen brändikaupasta. Varmasti järkevä kauppa, jonka kautta Raisio saa kassaeurot tuottamaan (toivottavasti).

0
0
7.12.2023 - 10:14 #103258

Juha

+1231
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
1395

Antti Leinonen kirjoitti Raisiosta. Tämä on jäänyt aika kaukaiseksi yhtiöksi vaikka lähes kaikilla on tullut jotain sohittua. Ehkä tämä kirjoitus saa innostumaan.

1
0
12.2.2024 - 18:20 #105340

Almanakka

+426
Liittynyt:
16.11.2023
Viestejä:
221

Raisio luopui kasvu- ja kannattavuustavoitteistaan koskien kautta 2022-2025 ja kertoo kuluttajakäytöksen muuttuneen merkittävästi.

Strateginen tavoite oli 9% vuotuinen liikevaihdon kasvu kun konsensus on odottanut noin 5% kasvua. Aika iso markkinareaktio saatiin silti aikaiseksi, vaikka konsensus ei tavoitteisiin uskonutkaan.

Olisin arvellut, että kuluttajasentimentistä riippuvaisilla firmoilla odotukset eivät olisi olleet kamalan korkealla muutenkaan, mutta en ole yhtiötä juuri seurannut.

https://www.raisio.com/uutishuone/?article-id=788F6A463F46216E#feed

1
0