49
forum
|

hauturi

+3078
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
2260

Palstalla keskitytään lähinnä varallisuuden kartuttamiseen. Oletetaan, että se onnistuu (kukin voi itse miettiä mitä pitää onnistumisena), ja omaisuutta karttuu (ja oletetaan lisäksi, että se on kokonaan tai osittain realisoitavissa). Jossain vaiheessa karttuu sitten ikääkin, ja kuolema vääjäämättä lähestyy. Sitähän ei toki useimmiten tiedä mitä vauhtia se lähestyy, mutta esim. ysikymppisenä voi jo melko huoletta olettaa, että kymmeniä vuosia ei ole enää edessä. Mikä on suunnitelma kertyneen omaisuuden suhteen? Useimmat varmaan jättävät sen (suurelta osin) perillisilleen, mutta entäpä ne, joilla ei perillisiä ole? Testamentti hyväntekeväisyyteen? Käyttäminen mahdollisimman pitkälle omaan hyvinvointiin - mutta missä vaiheessa aloittaa ja miten ajoittaa, jotta rahat varmasti riittävät (tämä ei ole tietenkään ongelma niille, joille varallisuutta on kertynyt riittävästi, mutta hieman pienemmillä poteilla tuotakin pitää pohtia)? Mitkä ovat palstalaisten ajatukset aiheesta - erityisesti niiden joilla ei perillisiä ole tai jotka eivät syystä tai toisesta halua omaisuuttaan (merkittävässä määrin) perillisilleen jättää?

0
0
18.2.2020 - 10:27 #31931

Teknokraatti

+1195
Liittynyt:
29.1.2020
Viestejä:
558

En osallistu "se voittaa kellä on kuollessaan eniten" kisaan, mutta koska en tiedä paljonko vuosia on jäljellä, en myöskään lähde syömään kuormasta, vaan ajatuksena on jatkaa eläkkeellä + osingoilla suunnilleen työvuosien tuloilla. 

Siltä varalta, että käy hyvin ja ikää riittää, on salkussa myös osingot takaisin sijoittavia moduleita, joita voi tarvittaessa likvidoida talon tai mökin remppaan tai auton vaihtoon tilille maksettavaa osinkovirtaa rikkomatta.

Keskinäisellä testamentilla on tarkoitus varmistaa todellinen perinnön siirto vasta sekä minun että Rouvan jälkeen, jolloin lapset salkkujen verovelan ja perintöveron maksettuaan tekevät looulla mitä parhaaksi näkevät. Todennäköisesti hankkivat jotain kivaa ja laittavat loput omien ETF- ja rahastosijoitustensa päälle?

Pesän voisi Rouvan osalta jakaa heti ensimmäisen perunkirjoituksen jälkeen, koska minä pärjään työeläkkeelläni ja omalla salkun puolikkaallani kyllä, mutta Rouva on minua nuorempi ja saa merkittävästi huonomman työeläkkeen. Hänen elintasonsa putoaa ilman minua selvästi, joten hänen salkkunsa tarvitsee lisäboostia, jos hän jää yksin. Tällä on muuten parisuhteen kannalta sellainen hyvä sivuvaikutus, että olen puolisolleni arvokkaampi elävänä kuin kuolleena :-)

0
0
18.2.2020 - 10:32 #31933

Erik

+110
Liittynyt:
3.1.2017
Viestejä:
227

En kommentoi perilliskysymystä, joka tapauksessa 99.99% hyväntekeväisyyteen. Perhe/suku jää joka tapauksessa tyhjin käsin. Mun omaisuus on yhteiskunnalta tullut ja takasin menee. Pidempää pohdintaa ehkä myöhemmin. 

0
0
18.2.2020 - 12:20 #31943

Samurai

+46
Liittynyt:
18.11.2014
Viestejä:
34

Erikin kanssa samoilla linjoilla. Tarkoituksena myös laittaa ehkä noin puolet hyväntekeväisyyteen.

Näillä näkymin sen verran on jäämässä että jos kaiken antaisi perillisille niin lisäosasta ei olisi niin isoa iloa lopulta mutta hyväntekeväisyydessä sillä pystytään auttamaan valtavasti esimerkiksi eläimiä.

Turhan monta varoittavaa esimerkkiä nähnyt tuttavissa jossa vanhemmilla on ollut valtavasti rahaa niin varmaan 80% lapsista osalta tämä näkyy motivaatiossa elämää kohtaan. Ei kiinnosta niin paljoa opiskelut, ei ole isompia tavoitteita elämän tai yrittäjyyden suhteen kun on lapsesta saakka aina saanut suunnilleen kaiken. Kaikki tietysti yrittäneet kasvattaa lapsensa parhaan mukaan. Tietysti omalla kasvatuksellakin voi teoriassa paljon vaikuttaa, mutta uskoisin että joku 10% motivaation tippuminen nuorena esimerkiksi koulua kohtaan näkyy aika isona erona sitten aikuisiällä lopputuloksessa. Pientä laiskistumista varmaan luonnostaan helposti tulee jos on lapsesta asti jossain määrin kavereiden ihailuiden kohteena vanhempien varallisuuden tähden.

EDIT: Ja tietysti järkevää lahjoittaa jo oman elämän aikana niin ei tarvitse niin paljoa jännittää että lakimiehet tai lahjoitusvarojen hallitsijat vetävät välistä kun kerralla jysähtää isompi potti eikä ole oikein ketään katsomassa rahojen perään.

0
0
18.2.2020 - 12:30 #31945

Artsipappa

+2036
Liittynyt:
14.7.2016
Viestejä:
1900

Kyllä suku mut joskus perii. En siis testamenttaisi hyväntekeväisyyteen. Se on sitten eri jos joskus vuosikymmenien päästä sattuu olemaan aivan älytön potti jaettavaksi, niin voisin harkita sen hajauttamista. Tuskin on niin isoa pottia jäämässä että kenenkään motivaatio oman elämän aikana menisi siksi että multa tulee joskus ehkä 50v päästä jotain. Kasvatuksesta se on kiinni. 

Jos sattuisi käymään niin että ei ole sukua, niin varmaankin muille läheisille ihmisille testamenttaisin.

0
0
18.2.2020 - 18:45 #31962

Farseer

+1988
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1564

Tilanteet muuttuvat, mutta suunnitelmissa on hajauttaa perintöä ja minimoida turhat perintöverot. Ja antaa enemmän massia nuorille / lapsille suvussa, joillakin ok-pärjäävillä 70+ hyypillä se vain lisäisi kumuloituvaa perintöveroa tai menisi turhuuksiin. Ystäville myös tarkoitus laittaa perintönä osa. Osa rahoista menisi sellaisille yhdistyksille, joiden toimintaa arvostaa ja joissa on ollut mukana. Kasvottomille hyväntekeväisyysjärjestöille en aio jättää senttiäkään, menevät usein vain palkatun henkilöstön pyörittämiseen.

Jos nyt eläisin suhteellisen normaalipituisen elämän ja varallisuus karttuisi hyvin, niin kyllä tarkoitus olisi myös suvun nuoria tukea ihan eläessä. Itse kun on lähtöisin täysin rahattomasta yksinhuoltajaperheestä (konkkaan lamassa ja muutenkin onneton rahankäyttö) ja koko lähisuku oikeastaan tosi köyhää, niin mielellään sitä tukisi itsenäistymisessä ja koulutuksessa. Ja vaikka annetut pari tonnia menisivät osin vaikka opiskelijabilettämiseen nuorena, niin se on minusta aivan oikein eikä haittaisi pienillä summilla tuota tukea. Itsekin sain parilta sukulaiselta jonkin verran tukea nuorena kun pääsi lukioon muuttaa Helsinkiin ja se tuli todella tarpeeseen, vaikka pääosin summat oli tosi pieniä.

Pitäisi oikeastaan tehdä testamentti, koska jos syystä tai toisesta potkaisisin tyhjää nyt niin perinnönjaossa voittajia olisivat 70+ vanhemmat ja välillisesti lähinnä Veikkaus ja yhdistykset joiden rahankeräystapaa halveksin. Samalla voisi tehdä hoitotestamentin. Onko tiedossa jotain kohtuuhintaista ja nopeaa asianajotoimistoa tai vastaavaa missä tuo onnistuisi?

0
0
18.2.2020 - 18:56 #31963

hauturi

OP
+3078
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
2260
Farseer kirjoitti:

Onko tiedossa jotain kohtuuhintaista ja nopeaa asianajotoimistoa tai vastaavaa missä tuo onnistuisi?

OT, mutta tuo nyt onnistuu varmaan missä asianajotoimistossa tahansa, ja luultavasti aika nopeastikin. Ongelmana on lähinnä löytää se kohtuuhintainen. Toisaalta jos mistään ihmeellisestä ei ole kysymys, niin osaavat varmaan kyllä kysyttäessä kertoa hintansakin.

Ainoa mistä minulla on kokemusta on Kai Nortola, mutta "Nortti" lienee ollut eläkkeellä jo pitkään. 

0
0
18.2.2020 - 19:10 #31964

LongJohn

+73
Liittynyt:
21.1.2015
Viestejä:
124

Itse olen lahjoitellut muutaman vuoden täysikäisille lapsilleni 0% lahjaveron rajoissa osakkeita. Tätä ole sunnitellut jatkavani hamaan tulevaisuuteen, jos oma osakesalkku vain antaa myöden.

Tavallaan ennakkoperintöä. Verojahan tuossa säästää ja lisäksi jos kuolen eliajanodotteen mukaan noin 80-vuotiaana, jolloin lapseni ovat jo päälle 50-vuotiaita ja rahan tarve toivottavasti on huomattavasti pienempi kuin perheenperustamisiässä.

Toisaalta oma eläkeiän toimeentulon kannalta jonkin verran olisi syytä sijoitusvarallisuuttakin olla. Työeläkejärjestelmän kautta tulevaan eläkkeeseen ja sen riittävyyteen ei minulla ole kovin suurta luottamusta.

0
0
18.2.2020 - 19:22 #31965

JR

+5054
Liittynyt:
30.6.2014
Viestejä:
1485
Farseer kirjoitti:

Pitäisi oikeastaan tehdä testamentti, koska jos syystä tai toisesta potkaisisin tyhjää nyt niin perinnönjaossa voittajia olisivat 70+ vanhemmat ja välillisesti lähinnä Veikkaus ja yhdistykset joiden rahankeräystapaa halveksin. Samalla voisi tehdä hoitotestamentin. Onko tiedossa jotain kohtuuhintaista ja nopeaa asianajotoimistoa tai vastaavaa missä tuo onnistuisi?

En tiedä hoitotestamentista, mutta miksi edes palkata asianajajatoimistoa perustestamenttiin? Kyseessä on hyvin yksinkertainen dokumentti, varsinkin niin kauan kun sinulla ei ole lapsia (eli kenelläkään ei ole lakiosaa). Katsot muodon jostain googlatusta pohjasta ja naputtelet siihen selkeästi miten haluat jakaa asiat.

Sitten jotain todistajia ja printtaat muutamana kappaleena, joista talteen kappale esim jollekin luotettavalle ihmiselle, ja jollekin testamentin edunsaajalle.

Olen itse toiminut näin.

Korjatkaa fiksummat jos tässä on jotain erityisen riskialtista - omassa tapauksessani on kyllä etuna se, että tiedän että testamentin "häviäjät" eivät missään nimessä lähtisi riitelemään siitä.

0
0
18.2.2020 - 21:17 #31969

eke

-788
Liittynyt:
30.11.2014
Viestejä:
504

Komppaan JR:ää. Koko testamentin tarkoitus on kunnioittaa vainajan tahtoa, näin ollen oleellista on varmaanki laatia testamentista mahdollisimman selkeä ja helposti tulkittava. Ymmärtääkseni mitään "vain näin voit laatia virallisen testamentin"-säädöstä ei ole edes olemassa. Testamentin voi tehdä vaikka ruutupaperille ranskalaisilla viivoilla höystettynä, kunhan siitä välittyy vainajan tahto.

0
0
18.2.2020 - 21:23 #31970

hudson

+3
Liittynyt:
21.4.2015
Viestejä:
5
JR kirjoitti:

Farseer kirjoitti:

Pitäisi oikeastaan tehdä testamentti, koska jos syystä tai toisesta potkaisisin tyhjää nyt niin perinnönjaossa voittajia olisivat 70+ vanhemmat ja välillisesti lähinnä Veikkaus ja yhdistykset joiden rahankeräystapaa halveksin. Samalla voisi tehdä hoitotestamentin. Onko tiedossa jotain kohtuuhintaista ja nopeaa asianajotoimistoa tai vastaavaa missä tuo onnistuisi?

En tiedä hoitotestamentista, mutta miksi edes palkata asianajajatoimistoa perustestamenttiin? Kyseessä on hyvin yksinkertainen dokumentti, varsinkin niin kauan kun sinulla ei ole lapsia (eli kenelläkään ei ole lakiosaa). Katsot muodon jostain googlatusta pohjasta ja naputtelet siihen selkeästi miten haluat jakaa asiat.

Sitten jotain todistajia ja printtaat muutamana kappaleena, joista talteen kappale esim jollekin luotettavalle ihmiselle, ja jollekin testamentin edunsaajalle.

Olen itse toiminut näin.

Korjatkaa fiksummat jos tässä on jotain erityisen riskialtista - omassa tapauksessani on kyllä etuna se, että tiedän että testamentin "häviäjät" eivät missään nimessä lähtisi riitelemään siitä.

Olen ollut mukana kehittämässä https://kukaperii.fi -palvelua.

Testamenttimalleissa ongelma on se, että määräykset ovat usein todella kapeita eivätkä mahdollista verosuunnittelua testamentin edunsaajille. Käytännössä jokainen fiksu juristi on tehnyt KHO 2009:104 ratkaisun jälkeen ns. dynaamisen testamentin, joka jättää päätäntävaltaa testamentisaajalle.(https://kukaperii.fi/paatosvaltaatestamentinsaajalle) Lisäksi pariskuntien osalta lesken suojaamiseksi voidaan tehdä erilaisia järjestelyjä. 

Suosittelen palvelun testaamista. Testamentin maksaa 49 euroa ja sisältää 100% tyytyväisyystakuun. Myös hoitotestamentin ja edunvalvontavaltuutuksen voi tehdä palvelussa.

0
0
18.2.2020 - 21:23 #31971

CassieFin

+154
Liittynyt:
19.1.2018
Viestejä:
128

Aion tehdä vaimoni perinnöttömäksi. Kirjoitan hänelle myös postuumisti kirjeen, joka alkaa sanoilla: "Perkeleen Ämmä..." 

No ei...😂

0
0
18.2.2020 - 21:23 #31972

Velho

+1412
Liittynyt:
26.6.2014
Viestejä:
544
JR kirjoitti:

En tiedä hoitotestamentista, mutta miksi edes palkata asianajajatoimistoa perustestamenttiin? Kyseessä on hyvin yksinkertainen dokumentti, varsinkin niin kauan kun sinulla ei ole lapsia (eli kenelläkään ei ole lakiosaa). Katsot muodon jostain googlatusta pohjasta ja naputtelet siihen selkeästi miten haluat jakaa asiat.

Sitten jotain todistajia ja printtaat muutamana kappaleena, joista talteen kappale esim jollekin luotettavalle ihmiselle, ja jollekin testamentin edunsaajalle.

Olen itse toiminut näin.

Korjatkaa fiksummat jos tässä on jotain erityisen riskialtista - omassa tapauksessani on kyllä etuna se, että tiedän että testamentin "häviäjät" eivät missään nimessä lähtisi riitelemään siitä.

Samaa mieltä muuten, mutta virheiden välttämiseksi käyttäisin googlatun pohjan sijaan lainaisin kirjastosta testamentin laatimisoppaan. Netissä on hyviäkin lähteitä, mutta ihan randomina googlaamalla voi saada heikompiakin ohjeita. Jos on vähän jäämistöoikeudellista ymmärrystä ennestään niin sitten netin pohjakin käy hyvin.

Hoitotestamenttiin eli hoitotahtoon on valmis pohja esim. THL:llä. Siinä on varmaan muotoseikkoja tärkeämpää, että hoitotahto on läheisten tiedossa, jotta sitä oikeassa tilanteessa myös voidaan toteuttaa.

0
0
18.2.2020 - 21:36 #31973

hauturi

OP
+3078
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
2260

Periaatteessa testamentti on yksinkertainen dokumentti, jolta ei edellytetä (pl. hätätilatestamentti joka voi olla suullinenkin) juuri muuta kuin kirjallinen muoto, testamentin jättäjän allekirjoitus, ja kahden esteettömän henkilön oikeaksi todistaminen (todistajien ei tarvitse tietää testamentin sisältöä, mutta heidän tulee tietää, että kyseessä on testamentti).

Monimutkaisemmaksi asian voi tehdä jos testamentti sisältää monimutkaisempia säädöksiä, esim. erityisjälkisäädöksiä, rajoitettuja omistusoikeuksia, käyttöoikeuksia, tuotto-oikeuksia tms. Lisäksi jos testamentin tekijällä on jotain toiveita esim. sijaantulo-olettaman tms. suhteen, voi olla tarpeen muotoilla asiat huolellisemmin. 

Yleensähän testamenteista riidellään silloin, kun testamentilla ohitetaan jonkun muuten perintöön oikeutetun oikeudet. Itse en kyllä koskaan uskaltaisi olettaa mitään kenenkään käyttäytymisestä silloin kun perintö on kyseessä.

0
0
19.2.2020 - 00:35 #31982

peelo

+5
Liittynyt:
5.6.2018
Viestejä:
56

Sitä kun ei tiedä vaan koska lähtee niin parempi että käyttää omaisuuttaan ja elelee mukavaa elämää jatkuvasti. Sanoisin että silloin sitä kannattaa käyttää kun vielä jaksaa ja pystyy. Kun tulee tarpeeksi ikää niin yleensä omaisuudella ei ole enää niin käyttöä. Paitsi tietenkin yksityiset lääkäripalvelut, lääkkeet ym..

0
0
19.2.2020 - 09:43 #31989

Artsipappa

+2036
Liittynyt:
14.7.2016
Viestejä:
1900
peelo kirjoitti:

Sitä kun ei tiedä vaan koska lähtee niin parempi että käyttää omaisuuttaan ja elelee mukavaa elämää jatkuvasti. Sanoisin että silloin sitä kannattaa käyttää kun vielä jaksaa ja pystyy. Kun tulee tarpeeksi ikää niin yleensä omaisuudella ei ole enää niin käyttöä. Paitsi tietenkin yksityiset lääkäripalvelut, lääkkeet ym..

Tämä ei toivottavasti ole vinkki että eläkää kädestä suuhun ja pistäkää kaikki menemään mitä tulee? Toki elämästä on hyvä nauttia eikä säästäminen saa olla pääasia. Mutta aika moni on tässä maassa elänyt kädestä suuhun periaatteella ja eläkkeellä ollaankin ongelmissa ja koitetaan vaan pärjätä. vuonna 2015 tilastokeskuksen mukaan naiset ehti olemaan eläkkeellä ~24v ja miehet ~20v. ja vähän tuntuu että luku kasvaa vaikka eläkkeelle pääseekin jatkossa myöhemmin. Itse lähden siitä että ehdin viettää ainakin ~25v eläkkeellä joista toivottavasti parikymmentä hyvävointisena täysipainoista elämää. Toki on myös mahdollista että koittaa jäädä aikaisemmin eläkkeelle jos varallisuus sen sallii, ja ollaankin viimeiset 35-40 vuotta eläkkeellä vapaaherrana. Eli pyrin säästämään eläkkeelle ja siellä ollessa voi pikkuhiljaa alkaa syömään kuormasta. Toki jos varallisuutta on tarpeeksi ja sijoitukset tarpeeksi hyvät niin ei tarvitse edes syödä kuormasta. Sen näkee sitten.

Toki on myös mahdollista että sitä lähtee huomenna kun meteoriitti kajahtaa kupoliin. Tai lähtee juuri eläkkeen kynnyksellä syystä X, mutta mitäpä siinä sitten. Jää kerätty varallisuus perillisille sentään. Joista toki verottaja nappaa omansa angry

0
0
19.2.2020 - 09:49 #31992

hauturi

OP
+3078
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
2260
Artsipappa kirjoitti:

Eli pyrin säästämään eläkkeelle ja siellä ollessa voi pikkuhiljaa alkaa syömään kuormasta. Toki jos varallisuutta on tarpeeksi ja sijoitukset tarpeeksi hyvät niin ei tarvitse edes syödä kuormasta.

Tässä lähestytään kysymykseni ydintä. Oletetaan että sijoitusten keskimääräinen tuotto on pienempi kuin "hyvään elämään" tarvittava summa. Sitä voi sitten optimoida kuinka hyvää elämää haluaa elää. Kysymys kuuluukin, miten tätä optimoisi?

Ja edelleen tietysti niillä joilla on perillisiä, optimointi saattaa sisältää perintöosuuden vs oman hyvän välisen optimoinnin.

0
0
19.2.2020 - 10:19 #31994

Artsipappa

+2036
Liittynyt:
14.7.2016
Viestejä:
1900
hauturi kirjoitti:

Se on hyvä kysymys. Jos "hyvää elämää" ei pysty elämään pelkillä tuotoilla niin pakko syödä kuormasta tai alentaa vaatimustasoa. Jos nyt saisi tuollaisen 500 000€ potin kerättyä eläkeikään mennessä niin sen tuotoilla, eläkkeellä ja kuormasta syömällä voisi varmaan porskuttaa elämän loppuun asti. Jos summa on pienempi niin ehkä sen voisi jakaa vaikka 20:lla ja toivoa että viikatemies hakee juuri silloin kun rahat loppuu :P

Sitä on itsellä vaan tapana pistää isojakin summia "once in a lifetime" tyyppisiin matkoihin, joita siis näköjään oikeasti tulee enemmän kun once in a lifetime. Mutta ne on valintoja tässä vaiheessa, enkä ole matkoja ikinä katunut vaikka rahaa saa menemään aika komeita summia. Eli jos matkoihin menneet rahat olisi viimeiset ~7 vuotta laittanut rahastoon istumaan korkoa niin potti olisi merkittävästi isompi.. Mutta säästäminen kun ei ole pääasia ja rahaa haluaa käyttääkin niin varallisuus toki karttuu hitaammin. Jos trendi on ylöspäin aina vuoden lopussa niin olen kohtuu tyytyväinen.

En ole ikinä miettinyt mitään summaa mikä pitäisi olla kun eläkkeelle pääsee. Jos olisi niin se voisi tuoda paineita ja stressiä jos näyttäisi että alkaa jäämään jälkeen tavoitteesta. Tässä on kuitenkin vielä melkein 30v eläkeikään niin paljon asioita ehtii tapahtua ennen sitä. 

0
0
19.2.2020 - 12:28 #32009

Teknokraatti

+1195
Liittynyt:
29.1.2020
Viestejä:
558
hauturi kirjoitti:

Artsipappa kirjoitti:

Toki jos varallisuutta on tarpeeksi ja sijoitukset tarpeeksi hyvät niin ei tarvitse edes syödä kuormasta.

Tässä lähestytään kysymykseni ydintä. Oletetaan että sijoitusten keskimääräinen tuotto on pienempi kuin "hyvään elämään" tarvittava summa. Sitä voi sitten optimoida kuinka hyvää elämää haluaa elää. Kysymys kuuluukin, miten tätä optimoisi?

Jos arvaan oikein, että täällä keskusteleville jää edes keskimäärin jotain säästöön vuoden tulosta, silloin nykyinen tulotaso on ainakin hyvä mittari sille, että omassa taloudessaan ei tarvitse muuttaa mitään töiden loppuessa.

Oman eläkearvion näkee itse kukin oman eläkevakuuttajansa kautta ja vuotuisen eläkesumman verotusta keskimääräisillä kunnallisveroilla voi arvioidan karkeasti tuolla:

https://www.veronmaksajat.fi/luvut/Laskelmat/Elakkeensaajan-veroprosentit/

Näiden kahden tietolähteen ja nykyisen nettotulon välinen gap-analyysi kertoo paljonko pitää saada pääomatuloa pysyäkseen eläkeläisenä / koroillaeläjänä samoilla nettotuloilla kuin työvuosina.

Vertailu pitää nimenomaan tehdä tuon verofiltterin läpi, koska pääomatulolla täytettävän gapin suuruus on laskettava nettotuloista. Siksi ei tietenkään ole mitään yhtä kerrointa, joka pitää säästää, koska jokaisella nettopalkan ja nettoeläkkeen välinen gäppi on eri suuruinen ja tulojen väheneminen eläkkeelle siirtyessä vaikuttaa marginaaliveroprosenttien kautta eri tavoin.

0
0
19.2.2020 - 13:05 #32011

Teknokraatti

+1195
Liittynyt:
29.1.2020
Viestejä:
558
Artsipappa kirjoitti:
En ole ikinä miettinyt mitään summaa mikä pitäisi olla kun eläkkeelle pääsee. Jos olisi niin se voisi tuoda paineita ja stressiä jos näyttäisi että alkaa jäämään jälkeen tavoitteesta. Tässä on kuitenkin vielä melkein 30v eläkeikään niin paljon asioita ehtii tapahtua ennen sitä. 

Kysymys siitä, millä potilla uskaltaa jäädä pois työelämästä koroillaeläjäksi sisältää niin paljon muuttujia, etten uskalla edes yrittää neuvoa ketään. Mutta jos tavoittelet lisätuloa normaalin vanhuuseläkkeen vuosille ja olet täällä jo 30 vuotta ennen eläkepäätöstäsi keskustelemassa aiheesta, minä lyön vetoa korillisesta oman panimon olutta sen puolesta (en Olvin, joka on Rouvan salkussa, vaan sen paremman Torniolaisen), että tulet onnistumaan tavoitteessasi. Minun haasteeni on olla paikalla tulosta julistettaessa, tästä myöhemmin lisää.

Motivointimielessä vuosikymmenien päässä oleva tavoite ei yleensä ihmiselle riitä. Se ei ole sinun vikasi, vaan johtuu meidän lyhyemmästä aikajänteestämme, jonka vuoksi tarvitsemme motivoivia välitavoitteita. Hyviä sellaisia tulee salkun hoidosta ja seurannasta eri aikajaksoilla. Jos uskot siihen, että pörssiosakkeet tuottavat pitkällä ajalla, jota yli 30 vuotta tässä mielessä on, ja siihen, että pysyt edes suunnilleen indeksien mukana (voittaa ei tarvi), silloin sinulla todennäköisesti tulee olemaan eläkkeesi palkkasi tasoiseksi nostavaa pääomatuloa kestävällä tavalla tekevä salkku 30 vuodessa ennen eläkeikääsi ja vieläpä palkkaasi verrattuna varsin kohtuullisella kk-erällä.

Oma vetoni jäi vähän crash-actioniksi, kun asuntolainan loputtua nelikymppisenä hoksasin miettiä koko asiaa. Sinun 10 vuoden etumatkasi on ratkaiseva tekijä eduksesi tarvitsemasi kk-erän kokoa määritellessäsi. Me olemme Rouvan kanssa kaataneet puuttuvan asuntolainan lyhennyksen kokoista pottia joka kuukausi viimeiset 20 vuotta. Rouvan osalta olen luottavainen, koska hänellä nuorempana ja myöhemmin eläkkeelle siirtyvänä on 5 vuotta minua enemmän aikaa, joten uskon hänen eläköityvän vähintään työvuosiensa nettotuloilla. Omalta osaltani menee aivan kalkkiviivoille, ehdinkö saavuttaa samaa nettotuloa ennen eläkepäätöstäni? Tähän tulosjulkistukseen on alle 4 vuotta ja lasken kestävällä tavalla edukseni vain osinkotulon. Pääoman mahdollinen kasvu on ikiholdarille lähinnä puolustamassa pääomaa inflaatiota vastaan, mutta arvolla ei sinänsä ole kuin track record merkitys, kun suunnitelmaa myydä ei ole.

Se toinen asia mistä kannattaa alkaa huolehtia juuri sinun iässäsi on, että rappio alkaa aivan pian, ellet tietoisesti tee kehollesi jotain sen hidastamiseksi. 30 ja 40 ikävuoden välillä kehossa tapahtuu ikäviä asioita ja siksi minun keskittymiskohteeni on nyt puolustaa asemiani. Ei niinkään salkun osalta, joka tavoittelee vuosittain kestävällä tavalla kasvavaa osinkopottia olipa ATH ihan mitä tahansa. Vaan pitämään yllä jatkuvaa treeniä, jonka turvin yli kuusikymppinen vetää valmentajan valvomassa testitilanteessa yhä kolmekymppiselle erinomaisen kuntoluokituksen antavan Cooper-testin. Et ehkä huomaa asiaa vielä itse, koska 30+ on itsestään kunnossa, mutta 40+ tulee aika monelle entiselle urheilijalle herätys. Työpaikan ulkoilutapahtumissa ulkopuolinen asiantuntijavalmentaja varoittelee aina ottamaan realistisen käsityksen omasta kunnosta ja myös seuraamaan kaverin vointia. Hän on nähnyt ambulanssikyytiin päätyneitä aivan liian vaarallisia vetoja, joissa yli nelikymppinen entinen kovakuntoinen urheilija 15 vuoden takaa vetää itsensä lähes hengiltä kertarykäisyllä. Edelleen hyvä lajikohtainen taito ja suoritustekniikat antavat ensimmäisellä 100 metrillä väärän kuvan, kunnes seinä tulee vastaan joskus yllättävän kovaa. Vaikka itsellä on koko ajan joku kuntoiluohjelma päällä, on pelkkä lajin vaihto syksyllä epätoivoinen tilanne: näinkö huono minusta on ehtinyt tulla päälajini sijasta kolme kuukautta maastopyöräiltyäni :-(

Sitä väistämättä eteen tulevaa vauhdin pois ottavaa vastamäkeä on helpompi työntää kauemmas, kun aloittaa oman vauhdinoton jo kolmekymppisenä eikä lähellä viittäkymmentä ensimmäisen infarktin jälkeen.

Elämä ei ole lottoa, vaan asiantuntijapeliä. Salettiin ei pääse koskaan, mutta omilla valinnoilla voi parantaa omia mahdollisuuksiaan merkittävästi. Monessakin mielessä.

0
0
19.2.2020 - 13:57 #32016

Artsipappa

+2036
Liittynyt:
14.7.2016
Viestejä:
1900
Teknokraatti kirjoitti:

En edes tiedä omaa tarkkaa eläkeikää, mutta jos ikää on nyt 36v niin kai se jossain 30v päässä siintää. Toivottavasti olet oikeassa ja se onnistuu. Olen toki eläkeikääkin miettinyt, ja koska näen lähipiirissä tapauksia joissa talous on hoidettu järkevästi, ja tapauksia joissa elämää on eletty niin ettei mitään jää sukanvarteen niin tiedän hyvin kummassa porukassa haluan olla sitten kun joskus itse eläköidyn. Eli säästän osittain sitä silmällä pitäen, mutta toinen syy on se etten tarvitse mitään mitä minulla ei jo ole. Eli rahaa jää tavallaan vahingossa säästöön. Toki sitä voisi pistää leveäksi kaikenlaiseen turhaan, mutta itselle materia ei tuo mitään lisäarvoa. Kolmas syy on se että toivon voivani auttaa esim. lapsia taloudellisesti sitten kun heille tulee ajankohtaiseksi oman asunnon osto tms.

Teknokraatti kirjoitti:

Motivointimielessä vuosikymmenien päässä oleva tavoite ei yleensä ihmiselle riitä. Se ei ole sinun vikasi, vaan johtuu meidän lyhyemmästä aikajänteestämme, jonka vuoksi tarvitsemme motivoivia välitavoitteita. Hyviä sellaisia tulee salkun hoidosta ja seurannasta eri aikajaksoilla. Jos uskot siihen, että pörssiosakkeet tuottavat pitkällä ajalla, jota yli 30 vuotta tässä mielessä on, ja siihen, että pysyt edes suunnilleen indeksien mukana (voittaa ei tarvi), silloin sinulla todennäköisesti tulee olemaan eläkkeesi palkkasi tasoiseksi nostavaa pääomatuloa kestävällä tavalla tekevä salkku 30 vuodessa ennen eläkeikääsi ja vieläpä palkkaasi verrattuna varsin kohtuullisella kk-erällä.

Eihän säästäminen pelkästään 30v päähän motivoi. Mutta välitavoite on tavallaan aina vuoden lopussa kun koittaa ynnäillä miten se vuosi menikään. Tavoite on aina voittaa edellinen vuosi, ja jos se onnistuu useimmiten niin luultavasti hätää ei ole kun eläköityy. On myös ihan mahdollista että säästämiselle ja pääoman kasvulle tulee isohko takapakki jos päättää perheenä ottaa irtioton arjesta jonnekin päin maailmaa vaikkapa 6kk.. Tämä on ihan varteenotettava vaihtoehto käyttää eläkerahaa ennen eläkettä. Voi sitten eläkkeellä miettiä kannattiko (luultavasti kannattaisi)

Teknokraatti kirjoitti:

Oma vetoni jäi vähän crash-actioniksi, kun asuntolainan loputtua nelikymppisenä hoksasin miettiä koko asiaa. Sinun 10 vuoden etumatkasi on ratkaiseva tekijä eduksesi tarvitsemasi kk-erän kokoa määritellessäsi. Me olemme Rouvan kanssa kaataneet puuttuvan asuntolainan lyhennyksen kokoista pottia joka kuukausi viimeiset 20 vuotta. Rouvan osalta olen luottavainen, koska hänellä nuorempana ja myöhemmin eläkkeelle siirtyvänä on 5 vuotta minua enemmän aikaa, joten uskon hänen eläköityvän vähintään työvuosiensa nettotuloilla. Omalta osaltani menee aivan kalkkiviivoille, ehdinkö saavuttaa samaa nettotuloa ennen eläkepäätöstäni? Tähän tulosjulkistukseen on alle 4 vuotta ja lasken kestävällä tavalla edukseni vain osinkotulon. Pääoman mahdollinen kasvu on ikiholdarille lähinnä puolustamassa pääomaa inflaatiota vastaan, mutta arvolla ei sinänsä ole kuin track record merkitys, kun suunnitelmaa myydä ei ole.

Se toinen asia mistä kannattaa alkaa huolehtia juuri sinun iässäsi on, että rappio alkaa aivan pian, ellet tietoisesti tee kehollesi jotain sen hidastamiseksi. 30 ja 40 ikävuoden välillä kehossa tapahtuu ikäviä asioita ja siksi minun keskittymiskohteeni on nyt puolustaa asemiani. Ei niinkään salkun osalta, joka tavoittelee vuosittain kestävällä tavalla kasvavaa osinkopottia olipa ATH ihan mitä tahansa. Vaan pitämään yllä jatkuvaa treeniä, jonka turvin yli kuusikymppinen vetää valmentajan valvomassa testitilanteessa yhä kolmekymppiselle erinomaisen kuntoluokituksen antavan Cooper-testin. Et ehkä huomaa asiaa vielä itse, koska 30+ on itsestään kunnossa, mutta 40+ tulee aika monelle entiselle urheilijalle herätys. Työpaikan ulkoilutapahtumissa ulkopuolinen asiantuntijavalmentaja varoittelee aina ottamaan realistisen käsityksen omasta kunnosta ja myös seuraamaan kaverin vointia. Hän on nähnyt ambulanssikyytiin päätyneitä aivan liian vaarallisia vetoja, joissa yli nelikymppinen entinen kovakuntoinen urheilija 15 vuoden takaa vetää itsensä lähes hengiltä kertarykäisyllä. Edelleen hyvä lajikohtainen taito ja suoritustekniikat antavat ensimmäisellä 100 metrillä väärän kuvan, kunnes seinä tulee vastaan joskus yllättävän kovaa. Vaikka itsellä on koko ajan joku kuntoiluohjelma päällä, on pelkkä lajin vaihto syksyllä epätoivoinen tilanne: näinkö huono minusta on ehtinyt tulla päälajini sijasta kolme kuukautta maastopyöräiltyäni :-(

Sitä väistämättä eteen tulevaa vauhdin pois ottavaa vastamäkeä on helpompi työntää kauemmas, kun aloittaa oman vauhdinoton jo kolmekymppisenä eikä lähellä viittäkymmentä ensimmäisen infarktin jälkeen.

Elämä ei ole lottoa, vaan asiantuntijapeliä. Salettiin ei pääse koskaan, mutta omilla valinnoilla voi parantaa omia mahdollisuuksiaan merkittävästi. Monessakin mielessä.

Kyllä sitä nyt jo huomaa ettei olla enää parikymppisiä. Joku joskus sanoi että helpoin tapa tienata neljännesmiljoona on pitää itsestään huolta. Eiköhän omaa eliniänodotetta voi helposti nostaa 10v jos pitää itsestään huolta, ja tosiaan aloittaa ennen ensimmäistä infarktia.

0
0
20.2.2020 - 06:42 #32065

Köyhäsijoittaja

+7
Liittynyt:
12.6.2018
Viestejä:
20

Terve,

itse tein testamentin sen takia jos lähtö sattuisi tulemaan yllättäen.

Alla tutun lakimiehen muotoilema testamentti. Ehkä siitä voi saada ajatuksia miten testamenttia voi muotoilla. 
 
Se on aika monimutkainen eikä välttämättä kannata tehdä noin monimutkaista.

"Peruuttaen kaikki aikaisemmat testamenttini, määrään viimeisenä tahtonani ja testamenttinani, että kaikki omaisuuteni, olkoonpa se minkä nimistä tai laatuista tahansa, on kuolemani jälkeen menevä täydellä hallinta- ja käyttöoikeudella aviovaimolleni.

Rahatilieni tilivarat aviovaimoni saa kuitenkin täydellä omistusoikeudella.

Toivomukseni on, etteivät rintaperilliseni vaadi kuolemani jälkeen lakiosansa täyttämistä aviovaimoltani.

Siinä tapauksessa, että joku rintaperillisistäni vastoin toivomustani vaatisi ja saisi lakiosansa, määrään, että hän menettää oikeuden muuhun osaan perinnöstään ja saa vain lakiosansa.

Vielä määrään, että rintaperillisilläni on oikeus niin halutessaan ottaa vastaan tällä testamentilla tuleva omaisuus joko kokonaan tai osaksi käyttöoikeustestamenttina, jolloin omistusoikeus tältä osin siirtyy testamentinsaajan sijaan tuleville rintaperillisille.

Mikäli aviovaimoni olisi kuollut ennen minua ja myös rintaperilliseni olisivat kuolleet ilman rintaperillisiä ennen minua, määrään koko omaisuuteni jaettavan veljilleni [nimi ja hetu] tai heidän sijassaan heidän rintaperillisilleen, sekä kummilapsilleni [4 kpl] tai heidän sijassaan heidän rintaperillisilleen. Jako suoritetaan niin, että kummilapsille kullekin jaetaan 5 % pesän arvosta, kuintenkin enintään sen verran kuin kuin voi ilman veroseuraamuksia periä. Loput 80 % jaetaan puoliksi veljieni kesken

Lisäksi määrään, että testamentinsaajien, rintaperillisieni tai heidän sijaan tulijoidensa nykyisillä tai tulevilla aviopuolisoilla ei ole avio-oikeutta tällä testamentilla saatuun omaisuuteen, sen sijaan tulleeseen omaisuuteen tai näiden tuottoon.

Varta vasten kutsuttuina ja yhtä aikaa läsnä olleina todistajina vakuutamme, että ______, jonka henkilöllisyyden olemme tarkastaneet, on omakätisesti allekirjoittanut tämän testamentin. Toteamme, että ______ on tehnyt testamentin vapaasta tahdostaan sekä terveellä ja täydellä ymmärryksellään.

Todistaja 1 ammatti Kotipaikka
Todistaja 2 ammatti Kotipaikka"

0
0
20.2.2020 - 08:17 #32068

mskomu

+1314
Liittynyt:
31.3.2019
Viestejä:
659

Mielenkiintoista pohdintaa varsinkin, kun suurimmalla osalla tämän foorumin kirjoittelijoista vaikuttaa olevan aika paljon yhtäläisyyksiä, mutta iän suhteen on hajontaa, niin pääsee tavallaan kurkistamaan, että: "Miltä minun elämä luultavasti näyttää 20 vuoden päästä?"

Itse säästän ja sijoitan pääasiassa eläkepäiviä varten, joihin liene aikaa vielä yli 3 vuosikymmentä. Toki varsinainen vapaaherran elämän en usko itselleni soveltuvan, joten voisin kuvitella ennemminkin siirtyväni jossain vaiheessa tekemään osa-aikaista työtä, vapaaehtoistyötä, matalapalkkaisempaa hauskaa työtä tai jotain muuta vastaavaa, kun rahantarve pienenee, mutten vastaavasti varmaan koskaan täysin eläkkeelle. Tämä on siis fiilis tällä hetkellä, mutta toki tässä on reilusti aikaa edessä muuttaa mieltään. Niin pitkälle en ole kuitenkaan miettinyt, että mitä tehdä rahoilla, kun aika jättää. Varmaan jonkinlaisella yhdistelmällä hyväntekeväisyyteen ja perinnöksi. Tavoite on kuitenkin siinä, että jos eläkesysteemi ei kestä, niin itse ja perhe vielä pärjää, ja jos edes jotain eläkettä tulee saamaan, niin se yhdistettynä pääomatuloihin takaa oikein miellyttävän elintason. Tai että voi tehdä jotain osa-aikaista puuhastelua pienemmällä palkalla ja korvata erotukse pääomatuloilla.

Fyysisen kunnon on alkanut huomaamaan lähinnä siinä, että monet liikuntaa harrastamattomat kaverit alkavat olemaan aika laiskoja, jos pitäisi kävellä vaikka portaita tai lähtä vaeltamaan. Itse olen tässä hiljattain 30:n ylittäneenä vielä aika lähellä niin hyvää kuntoa, kuin olen ikinä ollut, mutta parissa asiassa ikääntymisen jo huomaa. Räjähtävä nopeus on heikentynyt, että korkeushypyssä ja 100 metrillä ottaisin rumasti pataan 10 vuoden takaiselta itseltäni. Toinen on vammat ja lämmittely. Eli ensinnäkin siinä, missä 2-kymppisenä lämmittely tuntui lähinnä ajan hukalta, niin jos nyt koittaisi ampua rankkareita kylmiltään tai ottaisi spurtin täysiä, niin takareisi sanoisi sopimuksensa irti viimeistään kolmannella askeleella. Lisäksi, jos nykyään teloo nilkan tai jonkun muun paikan, niin se ei olekaan enää kunnossa parissa viikossa. Pitää ehkä hiljalleen hyväksyä, että kontaktilajien aika alkaa olla ohi, kun pää ei oikein kestä puoliteholla höntsäilyä.

Sori, jos alkoi eksyä liikaa aiheesta.

Edit. Tavoitteistakin oli ihan hyvää puhetta, niin olen miettinyt, että ehkä jossain vaiheessa pitää alkaa ottamaan välitavoitteita. Esim., kun salkun arvo nousee 6-numeroiseksi, niin ostaa itselleen jotain kivaa seuraavilla osingoilla uudelleensijoittamisen sijaan.

0
0
20.2.2020 - 11:07 #32075

starsailor

-154
Liittynyt:
26.5.2017
Viestejä:
220

Jos ei olisi jälkeläisiä tai sukulaisia, joille rahat haluaisi jättää, niin perustaisin jonkinlaisen säätiön, jonka tuotoista (riippuen miten paljon omaisuutta, jos vähän, niin säätiö ajettaisiin tyhjäksi jollain aikataululla) tuettaisiin asioita, joita olen pitänyt tärkeänä. Olen toiminut järjestöissä ja ne ovat pääosin puuhastelua, joiden kasvaessa lähinnä pyöritetään toimistoa. Onhan se kallista ja rahaa vaaditaan, mutta saadaanko sillä mitään aikaiseksi on toinen asia. Itseäni kiinnostaisi tukea tieteellistä työtä, johon ei nykyisin saa rahoitusta yhteiskunnalta. Toinen hyvä kohde olisi vähävaraisten perheiden lasten tukeminen harrastuksissa. Kolmas olisi taiteen tukeminen. Näissä kaikissa on kuitenkin se vika, että säätiötä hallitsevat muut ihmiset, kun sinä olet kuollut. Se voidaan pilata täysin näiden toimesta, kun et ole enää katsomassa päälle. Tästä syystä pitäisi löytyy ideologisesti samanlaisia ihmisiä, joiden velvollisuus on aikanaan löytää uusia ihmisiä säätiön johtoon (mikäli sitä ei ajeta alas tarkoituksellisesti).

0
0
21.2.2020 - 05:43 #32125

Teemu JT

+15
Liittynyt:
26.10.2016
Viestejä:
24

Jälleen yksi mielenkiintoinen ketju seurailtavaksi, hyvä yes

Olen joskus yrittänyt selvittää, estääkö mikään käyttämästä omien varojen lahjoittamisessa välikätenä bulvaaneita välttyäkseen kolmen vuoden odotukselta uuden verovapaan lahjan antaakseen (lue: välttyäkseen lahjaverolta). Verottaja näkee lahjan kuitenkin yksittäisen lahjansaajan ja lahjanantajan välisenä tapahtumana. Viiden kaverin kautta kierrätettynä verovapaan lahjan enimmäismäärä nousisi kuitenkin jo 25 kiloon.

Näkeekö joku tälle esteitä tai onko jopa kokemuksia? Sukulaisien puolesta lähinnä kyselen, oma ikä ja stäkki ovat vielä sitä luokkaa, että murehdin omistani sitten 2060-luvulta alkaen.

0
0
21.2.2020 - 07:16 #32126

hauturi

OP
+3078
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
2260
Teemu JT kirjoitti:

Laki verotusmenettelystä 28§ tulee mieleen:

Jos jollekin olosuhteelle tai toimenpiteelle on annettu sellainen oikeudellinen muoto, joka ei vastaa asian varsinaista luonnetta tai tarkoitusta, on verotusta toimitettaessa meneteltävä niin kuin asiassa olisi käytetty oikeaa muotoa. Jos kauppahinta, muu vastike tai suoritusaika on kauppa- tai muussa sopimuksessa määrätty taikka muuhun toimenpiteeseen on ryhdytty ilmeisesti siinä tarkoituksessa, että suoritettavasta verosta vapauduttaisiin, voidaan verotettava tulo ja omaisuus arvioida.

Jos on ilmeistä, että verotusta toimitettaessa olisi meneteltävä 1 momentissa tarkoitetulla tavalla, on verotusta toimitettaessa huolellisesti tutkittava kaikki ne seikat, jotka voivat vaikuttaa asian arvostelemiseen, sekä annettava verovelvolliselle tilaisuus esittää selvitys havaituista seikoista. Mikäli verovelvollinen ei tällöin esitä selvitystä siitä, että olosuhteelle tai toimenpiteelle annettu oikeudellinen muoto vastaa asian varsinaista luonnetta tai tarkoitusta taikka ettei toimenpiteeseen ole ryhdytty ilmeisesti siinä tarkoituksessa, että suoritettavasta verosta vapauduttaisiin, verotusta toimitettaessa on meneteltävä 1 momentissa tarkoitetulla tavalla.

Sekä 86§:

Rangaistus veron lainvastaisesta välttämisestä ja sen yrittämisestä säädetään rikoslain (39/1889) 29 luvun 1–3 §:ssä. (8.11.2013/784)

Jos 1 momentissa mainittu rikos on veron määrä ja muut olosuhteet huomioon ottaen vähäinen, voi veroviranomainen, ottaen huomioon myös mahdollisesti määrätyn veronkorotuksen, jättää ilmoittamatta asian syyttäjälle.

0
0
21.2.2020 - 11:15 #32131

haahuilija

+77
Liittynyt:
7.7.2018
Viestejä:
27
Teemu JT kirjoitti:

Jälleen yksi mielenkiintoinen ketju seurailtavaksi, hyvä yes

Olen joskus yrittänyt selvittää, estääkö mikään käyttämästä omien varojen lahjoittamisessa välikätenä bulvaaneita välttyäkseen kolmen vuoden odotukselta uuden verovapaan lahjan antaakseen (lue: välttyäkseen lahjaverolta). Verottaja näkee lahjan kuitenkin yksittäisen lahjansaajan ja lahjanantajan välisenä tapahtumana. Viiden kaverin kautta kierrätettynä verovapaan lahjan enimmäismäärä nousisi kuitenkin jo 25 kiloon.

Näkeekö joku tälle esteitä tai onko jopa kokemuksia? Sukulaisien puolesta lähinnä kyselen, oma ikä ja stäkki ovat vielä sitä luokkaa, että murehdin omistani sitten 2060-luvulta alkaen.

Ei menisi läpi verottajalta. Lakeja tuossa ylempänä jo lainailtiin. Ketjutoimet on yksi yleisimmistä kielletyistä asioista, eli tehdään useita oikeustoimia peräkkäin verohyödyn saamiseksi, vaikka onnistuisi yhdelläkin. Tässä on lähinnä kriteerit, että tehdään useita oikeustoimia yhden sijasta, ketju on ennalta suunniteltu ja tarkoituksena verojen välttäminen. Jos siis alun perin lahjoitat rahaa toiselle siksi, että tämä voisi lahjoittaa ne eteenpäin, niin verottaja vain katsoo, että olisi lahjoittanut suoraan.

En ole törmännyt, että kukaan olisi tehnyt, mutta olen 90% varma, että ei menisi läpi.

0
0
21.2.2020 - 11:36 #32134

PerttiKotos

+96
Liittynyt:
12.12.2019
Viestejä:
153
Teemu JT kirjoitti:

Jälleen yksi mielenkiintoinen ketju seurailtavaksi, hyvä yes

Olen joskus yrittänyt selvittää, estääkö mikään käyttämästä omien varojen lahjoittamisessa välikätenä bulvaaneita välttyäkseen kolmen vuoden odotukselta uuden verovapaan lahjan antaakseen (lue: välttyäkseen lahjaverolta). Verottaja näkee lahjan kuitenkin yksittäisen lahjansaajan ja lahjanantajan välisenä tapahtumana. Viiden kaverin kautta kierrätettynä verovapaan lahjan enimmäismäärä nousisi kuitenkin jo 25 kiloon.

Näkeekö joku tälle esteitä tai onko jopa kokemuksia? Sukulaisien puolesta lähinnä kyselen, oma ikä ja stäkki ovat vielä sitä luokkaa, että murehdin omistani sitten 2060-luvulta alkaen.

Voisiko tähän ratkaisuksi käydä sanonta ”Cash is King” !?!

0
0
21.2.2020 - 11:49 #32138

hauturi

OP
+3078
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
2260
PerttiKotos kirjoitti:

Voisiko tähän ratkaisuksi käydä sanonta ”Cash is King” !?!

Menee jo pahasti OT, mutta lyhyesti: käteisen käyttö ei vaikuta millään tavalla menettelyn laillisuuteen, eikä merkittävästi myöskään kiinnijäämistodennäköisyyteen.

0
0
21.2.2020 - 14:44 #32154

starsailor

-154
Liittynyt:
26.5.2017
Viestejä:
220
Teemu JT kirjoitti:

Olen joskus yrittänyt selvittää, estääkö mikään käyttämästä omien varojen lahjoittamisessa välikätenä bulvaaneita välttyäkseen kolmen vuoden odotukselta uuden verovapaan lahjan antaakseen (lue: välttyäkseen lahjaverolta). Verottaja näkee lahjan kuitenkin yksittäisen lahjansaajan ja lahjanantajan välisenä tapahtumana. Viiden kaverin kautta kierrätettynä verovapaan lahjan enimmäismäärä nousisi kuitenkin jo 25 kiloon.

Helpoin tapa hoitaa tämä on maksaa sukulaisen laskut 3. osapuolelle, joka ei vähennä veropaata vähennysmäärää, jolloin hän voi laittaa omat rahansa säästöön suoraan.

0
0
21.2.2020 - 14:50 #32155

hauturi

OP
+3078
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
2260
starsailor kirjoitti:

Teemu JT kirjoitti:

Olen joskus yrittänyt selvittää, estääkö mikään käyttämästä omien varojen lahjoittamisessa välikätenä bulvaaneita välttyäkseen kolmen vuoden odotukselta uuden verovapaan lahjan antaakseen (lue: välttyäkseen lahjaverolta). Verottaja näkee lahjan kuitenkin yksittäisen lahjansaajan ja lahjanantajan välisenä tapahtumana. Viiden kaverin kautta kierrätettynä verovapaan lahjan enimmäismäärä nousisi kuitenkin jo 25 kiloon.

Helpoin tapa hoitaa tämä on maksaa sukulaisen laskut 3. osapuolelle, joka ei vähennä veropaata vähennysmäärää, jolloin hän voi laittaa omat rahansa säästöön suoraan.

Yhtään laillisempaa se ei toki silti ole.

0
0