Aki Pyysing

+11665
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6529

Kirjoitin Almasta osavuosikatsausten pikalukukurssin yhteydessä https://www.sijoitustieto.fi/blogit/aki/osavuosikatsausten-pikalukukurs…. Eilen Oksaharju bloggasi osaketta ylöspäin ja se onkin edelleen nousussa vastoin markkinoita. Itse asiassa alan olla samoilla linjoilla Jukan kanssa. Osinkoa tulee ensi keväänäkin, ja jos suhdanne nykäisisi ylöspäin, voisi Almassa nousta sekä tulos että kerroin. Kun tulosta tulee yhtä paljon digistä kuin printistä, ei tarvitse ihan kokonaan taistella sanomalehtien laskevien levikkien kanssa. P/E 13 ja osinkotuotto yli 5 pinnaa on mediayhtiölle varsin kohtuullinen arvostus. Ei tämä missään alessa varsinaisesti ole, markkina-arvoa 215 miljoonaa ja liikevaihto 300 miljoonan nurkilla. Pysyn kuitenkin tarkkailussa, tuollaiset bloginykyt haihtuvat helposti. Katsotaan vähän keväämmällä. Tuskin on viimeisellä kvartaalilla ihan kultaa vuoltu Almassakaan.

0
0
13.2.2015 - 10:53 #3137

Aki Pyysing

OP
+11665
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6529

Alman viimeisen neljänneksen tulos oli ok, mutta guidancet jäätävät:

"Alma Media arvioi vuoden 2015 ensimmäisen vuosipuoliskon liikevaihdon
ja liikevoiton ilman kertaluonteisia eriä laskevan vuoden 2014
ensimmäisen vuosipuoliskon tasosta. Vuoden 2014 ensimmäisen
vuosipuoliskon liikevaihto oli 148,4 milj. euroa ja liikevoitto ilman
kertaluonteisia eriä 8,8 milj. euroa."

Olen katsellut tätä sillä silmällä jo vähän aikaa ja jatkan katselua.

0
0
23.10.2015 - 12:18 #5600

Aki Pyysing

OP
+11665
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6529

Alma otti torjuntavoiton, eli tulos ei notkahtanut. Markkinatkin tykkäsivät vähän (+3%). Edelleen odotetaan huonoa viimeistä neljännestä, koska "Alma Media arvioi vuoden 2015 liikevaihdon laskevan ja liikevoiton ilman kertaluonteisia eriä pysyvän samalla tasolla tai laskevan vuoden 2014 tasosta" ja Q1-Q3 on niukasti plussalla edelliseen vuoteen verrattuna liikevoittomielessä (16,3M vs 15,8M). Näyttäisi tekevän jotain 0,18€ per osake tänä vuonna.

En taida lisätä pientä panostustani tähän @2,67, koska syklisemmissä on paljon kaikenlaista jännempää. Mie en usko, että mediatalot ikuisesti pysyvät nippa nappa pinnalla, mutta onnekseni en ole ollut niiden luisussa mukana. Uudessa nousussa toki mielelläni olisin, mutta en kyllä näe sitä vielä.

0
0
23.10.2015 - 14:46 #5606

Lucky Luke

+96
Liittynyt:
28.1.2015
Viestejä:
366

Alma saattaa hyvinkin nousta Suomalaisista mediayhtiöistä ensimmäisenä. Digitaalisen busineksen osuus kasvaa kvartaali kvartaalilta ja oli nyt jo 35% liikevaihdosta.

0
0
18.1.2016 - 12:15 #6662

Aki Pyysing

OP
+11665
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6529

Almalta posari. Kerrankin joku suomalainen yhtiö on hankkinut ulkomailta jotain valoisaa eli alma rekrysivvustoja:

"Alma Media muuttaa vuotta 2015 koskevaa ohjeistustaan, kertoo pörssitiedote. Liikevaihdon arvioidaan pysyvän vuoden 2014 tasolla, mutta liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä kasvaa. Aiemmassa ohjeistuksessa Alma Media odotti liikevaihdon laskevan ja liikevoiton ilman kertaeriä pysyvän ennallaan tai laskevan.

Liikevoitto ilman kertaeriä nousee yli toissa vuoden tason ulkomaan rekrytointiliiketoiminnan hyvänä jatkuneen myynnin, kotimaan digimainonnan vahvan kasvun sekä kotimaan painetun median liiketoiminnan kustannussopeutusten takia. "

0
0
29.2.2016 - 04:16 #7352

Lucky Luke

+96
Liittynyt:
28.1.2015
Viestejä:
366

Huomaan suhtautuvani kohtalaisen positiivisesti tällä hetkellä markkinoihin. Liitän Alman Media letkaan, jossa uskon pohjanoteeraukset ohitetuksi. Kurssihan on ollut jo lähes kolme vuotta 3€ +- 10% haarukassa. Isompaa myyntipainetta siis ei enää ole näkynyt vaikka Suomessa ei kovin kummoisesti ole sujunut ja mainonta usein heijastelee yleistä virettä maan taloudessa. Alma Median toimitusjohtaja Kai Telanne huomauttikin tilinpäätöstilaisuudessa, että "markkinointiviestinnän markkina Suomessa on alempana kuin koskaan bruttokansantuotteeseen suhteutettuna ja hyvin heikolla tasolla". Poikkeuksellisen alhaiselta tasolta on siis helppo ponnistaa ylöspäin.

IL median myynti lähti paranemaan loppuvuonna. Nyt saimme markkinointibarometreistä positiivista uutista:TNS:n mittaaman mediamainonnan määrä Suomessa kasvoi tammikuussa toista perättäistä kuukautta. Mediamainonnan määrä kasvoi tammikuussa 0,8 % ja  joulukuussa kasvu oli 0,6 %. Kasvumäärät ei ole mitään järisyttäviä, mutta suunnan muutos on, sillä mediamainonta on tullut alaspäin itseasiassa vuodesta 2012. Ainoastaan viime vuoden eduskuntavaalit aiheutti tähän pienen kuukausipoikkeaman. Myös sanomalehdet kasvattivat myyntiään. Verkkomainonnassa mobiilimainonta kasvoi yli 20 % ja koko verkkomainonta kasvoi ryhmänä 10,4 %. Almallahan digitaalisen median liikevaihdon osuus on n.35%, ainakin ennen Talentum- kauppaa 

--Pohjolalta tuli aika positiiviset arviot tuloksen jälkeen:

"Alma Medialla odotetun hyvä Q4 

Alma Media (LISÄÄ) paransi tulostaan hieman odotuksiamme enemmän. Liikevoitto ilman kertaeriä oli 1,5 milj. euroa parempi kuin Q4/14 ja oli 0,8 milj. euroa suhteessa
ennusteisiimme. Selkein muutos parempaan nähtiin Valtakunnallisessa kuluttajamediassa, jossa Iltalehti näyttää selättäneen edellisten neljännesten ongelmat. Tästä oli viitteitä jo
Q3-tuloksen yhteydessä, mutta muutos parempaan on oletuksiamme suurempi. MyösTalousmedia ja yrityspalvelut (Kauppalehti) eteni Q4:lla ennusteitamme paremmin.

Suosituksemme on LISÄÄ ja tavoitehintamme3,8 euroa."

Tuloksen yhteydessä julkistettu ohjeistus on aika lupaava:

Loppuvuodesta 2015 toteutunut Talentum-yrityskauppa kasvattaa Alma Median
liikevaihtoa ja liikevoittoa vuonna 2016. Alma Media arvioi vuoden 2016
liikevaihdon ja liikevoiton ilman kertaluonteisia eriä kasvavan vuoden 2015
tasosta. Vuoden 2015 liikevaihto oli 291,5 milj. euroa ja liikevoitto ilman
kertaluonteisia eriä 23,4 milj. euroa.

Vuonna 2015 Alma Median operatiivinen tulos parani vaikeasta suhdanteesta
huolimatta. Koko vuoden liikevaihto laski 291,5 miljoonaan euroon myytyjen
liiketoimintojen seurauksena. Liikevoitto ilman kertaeriä parani 9,3 prosenttia
23,4 miljoonaan euroon. Hyvä tuloskehitys jatkui erityisesti Alma Median
kansainvälisen liiketoiminnan päätoimintamaissa Itä-Euroopassa. Vuoden 2015
viimeisellä neljänneksellä ulkomainen rekrytointiliiketoiminta kasvoi lähes 21
prosenttia.

Viime vuoden merkittävin juttu oli Alman Talentum-yrityskauppa. Almallahan on mm. Kauppalehti ja Talentumilla useita talousjulkaisuja. Toimituksen puolelta löytyy varmasti synenergioita ja yt- neuvotteluistakin on jo ilmoitettu. Arviolta 10-15% saa lähtöpassit ja Alma tavoittelee yhdistymisestä noin 5milj, € säästöjä. Talentum puolestaan arvioi, että vuonna 2016 liikevaihto säilyy suunnilleen samalla tasolla kuin vuonna 2015. Liiketuloksen ilman kertaluonteisia eriä arvioidaan olevan vuonna 2016 korkeampi kuin vuonna 2015.

Toinenkin ostos on hyvässä vedossa: Rekrytointipalveluja itäisessä Keski-Euroopassa , Näiden toimintojen noin kuuden miljoonan euron liikevoiton parannus on riittänyt kattamaan kotimaisen liiketoiminnan kannattavuuden suunnilleen samansuuruisen heikennyksen.

Alman liikevaihto oli viime vuonna 291,5 miljoonaa euroa ja Talentumin 72,3 miljoonaa euroa. Uuden yhtiön liikevaihto olisi siten noin 363M€ .

Viime viikolla palasin pitkästä aikaa kiinni mediaan yo. perustein, tosin ihan pienellä entryllä.

 

0
0
24.3.2016 - 02:18 #7787

Lucky Luke

+96
Liittynyt:
28.1.2015
Viestejä:
366

Mainonta on kasvussa nyt kolmatta kuukautta putkeen. Olen myös vahvasti käsityksessä, että mainostoimistoillakin on kauppa käynyt vilkkaasti viime aikoina. Viime vuoden huhtikuun piikki johtuu tietty eduskuntavaaleista. Markkinointipanostusten kasvu on myös yksi aikaisista käänneindikaattoreista laajemminkin. Alma on mahdollisen käänteen varma voittaja. Jokos taksikuskit ovat hehkutelleet kyytimäärien lisääntyneen? 

0
0
1.4.2016 - 10:15 #7895

Lucky Luke

+96
Liittynyt:
28.1.2015
Viestejä:
366

Alman ja Talentumin sulauttaminen näyttäisi etenevän suunnitelmien mukaisesti. Viikko sitten saatiin YT:t päätökseen koskien taloustoimitusta ja mediamyyntiä. Organisaatio keveni 33 ihmisen verran. http://www.kauppalehti.fi/uutiset/kauppalehden-yt-neuvottelut-paatoksee…

Eilen sitten virtaviivaistui asiakaspalvelusta ja graafisen puolen tukitoiminnoista 37 henkilöä. http://yle.fi/uutiset/alma_aluemedian_ytt_paatokseen__henkilosto_vahene…

Ikäviä uutisia yksilöiden ja Suomen kannalta. Yhtiön tuloksenteon kannalta kuitenkin aika merkittävä parannus. Tosin Q1:lle kertyy varmasti kertaluonteisia kuluja kultaisista kädenpuristuksista.  Arvioisin, että Q2 alkaen näistä saadaan säästöä 0,5M€/kk. Säästö näkyy periaatteessa suoraan liikevoitossa.

0
0
14.7.2016 - 13:21 #9142

Acumen

+216
Liittynyt:
7.4.2016
Viestejä:
487

Alma Mediaa olen jo pidempään seurannut/treidannut ja kerännyt infoa tähän Tweet-ketjuun. On hyvin epälikvidi osake tuon markkina-arvon osakkeeksi. Nyt taasen tilanne mielestäni, että joka dippi ostoon. Mikäli tulee aggressiivista ostoa niin toki rohkeasti tyhjentämään myyntilaitoja. Marraskuussa annetut targetit edelleen voimassa H2:selle.

 

Acumen ‏@AcumenFutures 3. marraskuuta 2015 Näytä käännös

Alma Media Corporation. #ALN1V 2,85 € +4,40 %. Buy the (possible) dips and accumulate before it closes above its 200 DMA 2,94 €.

Acumen ‏@AcumenFutures 25. marraskuuta 2015 Näytä käännös

@AcumenFutures #ALN1V Upon clearing the next resistance (3,24 €) the technical setup suggests target ~4.80€ (FY2016)

https://twitter.com/AcumenFutures/status/661516697204097024

0
0
14.7.2016 - 14:31 #9147

Lucky Luke

+96
Liittynyt:
28.1.2015
Viestejä:
366

Sama homma, itsekin olen Almaa seurannut & holdannut jo jonkin aikaa. Edellinen osarihan oli oikein mukavaa luettavaa. Erityisesti positiivista oli, että Talentum- kauppa tuntuu integroituvan hyvin. Q1:lle kirjautui kaikki integrointi yytee - kulut, joten nyt pitäisi tuloskunnon olla kovassa tikissä. Sanoman posarikin antaa tukea olettamukselle. Almalla digitaalisen liiketoiminnan osuus kasvaa tasaisesti kvartaali kvartataalilla.

Viikko sitten oli lehdissä mielenkiintoinen tiedon murunen. Hallituksen puheenjohtaja Harri Suutari oli kasvattanut omistusta Almassa. Summat oli kohtuu maltillisia, mutta hyvä signaali kuitenkin. 

0
0
15.7.2016 - 17:46 #9171

Acumen

+216
Liittynyt:
7.4.2016
Viestejä:
487

Lueskelin läpi eri pankkien Alma Q1 raportit. Nordea mainitsi skenaariona, että myös Alma nostaisi guidanceaan loppuvuotta kohden.

Triggers

We see the following triggers for Alma Media:

Guidance: Given substantial tailwinds from the Talentum acquisition, Alma Media should be well positioned to reach its guidance for higher net sales and higher EBIT excluding non-recurring items in 2016. In our view, the company may upgrade its EBIT guidance later this year and aim for "clearly or substantially" higher EBIT excluding non-recurring items. (Nordea)

0
0
22.7.2016 - 09:28 #9263

Acumen

+216
Liittynyt:
7.4.2016
Viestejä:
487

Almalta jälleen hyvää suorittamista.

22.7.2016 09:00:00 - Cision Finland
Alma Media : Alma Median osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2016: Hyvä kannattavuuden ja digitaalisen liiketoiminnan kasvu toisella vuosineljänneksellä
Alma Media Oyj          Osavuosikatsaus                22.7.2016 klo 9.00

 

Alma Median osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2016:

 

HYVÄ KANNATTAVUUDEN JA DIGITAALISEN LIIKETOIMINNAN KASVU TOISELLA VUOSINELJÄNNEKSELLÄ

 

Taloudellinen kehitys huhti-kesäkuussa 2016:

 

- Liikevaihto 92,0 (73,0) milj. euroa, kasvua 25,9 %.

 

- Oikaistu liikevoitto 9,9 (6,8) milj. euroa, 10,8 % (9,3 %) liikevaihdosta, kasvua 45,5 %.

 

- Liikevoitto 9,1 (8,1) milj. euroa eli 9,9 % (11,1 %) liikevaihdosta, kasvua 12,5 %.

 

- Osakekohtainen tulos 0,07 (0,07) euroa.

 

- Alma Markets: Vahva kasvu ulkomailla ja kotimaassa jatkui.

 

- Alma Talent: Talentum integraatiosta saadut hyödyt nostivat liikevoittoa.

 

- Alma News & Life: Segmentin verkkomainonta kasvoi 26,6 %.

 

- Alma Regions: Kannattavuus heikkeni hieman vertailukaudesta.

 

Taloudellinen kehitys tammi-kesäkuussa 2016:

 

- Liikevaihto 178,7 (144,9) milj. euroa, kasvua 23,3 %.

 

- Oikaistu liikevoitto 15,4 (8,7) milj. euroa, 8,6 % (6,0 %) liikevaihdosta, kasvua 77,1 %.

 

- Liikevoitto 11,6 (10,8) milj. euroa eli 6,5 % (7,4 %) liikevaihdosta, kasvua 7,8 %.

 

- Osakekohtainen tulos 0,08 (0,09) euroa.

 

- Velkaantumisaste kauden lopussa oli 55,7 % ja omavaraisuusaste 41,9 %.

 

http://www.kauppalehti.fi/uutiset/alma-media-yli-ennusteiden/Kp6biN3j

0
0
14.9.2016 - 13:06 #9760

Acumen

+216
Liittynyt:
7.4.2016
Viestejä:
487

Sieltähän se odotettu posari tuli:

 

14.9.2016 13:00:00 - Cision Finland
Alma Media : Alma Media nostaa arviotaan vuoden 2016 tilikauden kehityksestä
Alma Media Oyj             Pörssitiedote   14.9.2016 klo 13.00

ALMA MEDIA NOSTAA ARVIOTAAN VUODEN 2016 TILIKAUDEN KEHITYKSESTÄ

Alma Media muuttaa tulevaisuuden näkymiään koskevaa ohjeistustaan vuodelle 2016. Yhtiö ennakoi vuoden 2016 liikevaihdon ja oikaistun liikevoiton kasvavan
selvästi vuoden 2015 tasosta.

Aiemmassa, 12.2.2016 annetussa ja 22.7. sekä 29.4. toistetussa ohjeistuksessa Alma Media arvioi sekä liikevaihdon että oikaistun liikevoiton kasvavan vuoden
2015 tasosta.

Oikaistun liikevoiton selvän kasvun taustalla on Alma Markets ja Alma News&Life -segmenttien suotuisa tuloskehitys vuoden 2016 aikana. Alma Marketsin ulkomaan
rekrytointipalveluliiketoiminta ja kotimaan markkinapaikkaliiketoiminta ovat kehittyneet edelleen suotuisasti, eikä itäisten Keski-Euroopan maiden
kansantalouksien kasvussa ole tapahtunut olennaista hidastumista. Alma News & Life -segmentissä verkkomainonnan kasvu on ollut merkittävää vuoden 2016 aikana,
mikä on selvästi parantanut liiketoimintayksikön tulosta.

Alma Media arvioi, että mainonnan markkina kehittyy loppuvuonna alkuvuoden tapaan.

Uusi arvio näkymille vuodelle 2016 /14.9.2016

Suomen kansantalouden arvioidaan pysyvän samalla tasolla tai kasvavan vain vähän vuonna 2016. Alma Medialle tärkeiden itäisten Keski-Euroopan maiden, kuten
Tsekin ja Slovakian kansantalouksien arvioidaan kasvavan, mutta vähemmän kuin vuonna 2015.

Kansantalouden kehitys vaikuttaa sekä kulutuskysyntään että mainonnan määrään. Mainonnan rakennemuutos jatkuu vuonna 2016; mainonta verkossa kasvaa, ja painetun
median mainonta laskee.

Loppuvuodesta 2015 toteutunut Talentum-yrityskauppa kasvattaa Alma Median liikevaihtoa ja liikevoittoa vuonna 2016.

Alma Media arvioi vuoden 2016 liikevaihdon ja oikaistun liikevoiton kasvavan selvästi vuoden 2015 tasosta. Vuoden 2015 liikevaihto oli 291,5 milj. euroa ja
oikaistu liikevoitto 23,4 milj. euroa.

0
0
28.4.2017 - 11:53 #12729

Aki Pyysing

OP
+11665
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6529

Mie kyllä sössin nämä mediatalot. Mie oon seurannut niitä aina, mutta harvoin ollut, kun ovat olleet kalliisti hinnoiteltuja. Tosin 2015 ne eivät maksaneet mitään. Miulla oli näkemys, että jossain vaiheessa nämä ottavat tasokorjauksen, mutta jään tarkkailemaan milloin se tulee. Hyvin tarkkailtu, Aki. Tasokorjaukset tulivat, mutta ostot jäivät tekemättä. Yhdessä melko passiivisessa salkussa on ripaus Almaa ja parissa aktiivisesssa (=mie painan nappeja) räpäys Ilkkaa.

Alman osari oli lyhyesti sanottuna hyvä. Nyt osake on jo hinnoissa, jolloin mie en lähtökohtaisesti enää osta, mutta pitää voin pieniä määriä.

0
0
16.7.2017 - 20:56 #13773

Sijoitustieto

+1800
Liittynyt:
9.6.2014
Viestejä:
1212

Aki Pyysing 16.7.2017: Ilkan pohjalaisen liiketoiminnan markkina-arvo on miinus 20 miljoonaa euroa.

Ilkka-Yhtymä julkaisee Pohjanmaalla kahta sanomalehteä (Ilkka ja Pohjalainen), viittä paikallisrämpylää ja kahta ilmaisjakeluaviisia. Toisin kuin Finnkino Lappeenrannassa, ei Ilkka ole ostellut paikalliskilpailijoitaan toiminnan lakkauttaakseen. Tosin Kauhava- ja Härmä-lehdet se yhdisti 2009. Vaatimattomuudestaan tunnetulla seudulla uusi lehti sai nimekseen Komiat.

0
0
21.7.2017 - 10:46 #13883

Aki Pyysing

OP
+11665
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6529

Jos mie antaisin posarin, jättäisin jotain kirsikkaa vielä osarikakkuun. Almakin ylitti konsensusennusteen selvästi, mutta tämä ei juuri näkynyt kurssissa. Olisin sitä mieltä, että kirsikkaa ei varsinaisesti oltu juuri jätetty, vaan anaalit nautti Suomen lähes +20 asteen kesästä.

0
0
24.7.2017 - 13:33 #13915

Aki Pyysing

OP
+11665
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6529

Op tiputti Alman tasolle vähennä neutraalilta. Lisäksi Alman tj Kai Telanne kehuskelee Kauppalehdessä, että firma on velaton vuodessa ja saattaa tänä vuonna päästä 15 prosentin digikasvuun. Osake istuu poppamiehenä 6,35:ssä.

Näkeekö muuten Op:n analyysejä ei-asiakkaat eazysti jostakin? Edelliset poimin Kauppalehdestä.

0
0
24.7.2017 - 13:39 #13916

Acumen

+216
Liittynyt:
7.4.2016
Viestejä:
487

OP:n analyysikirjastoon ei tietääkseni pääse maksamatta. Hinta ei tosin päätähuimaa jos sen haluaa käyttöönsä:

"Lisäksi voit ottaa käyttöösi Pohjolan osaketutkimuksen verkkopalvelun, jonka avulla pääset hyödyntämään analyytikoiden näkemyksiä, suosituksia ja tavoitehintoja lähes 90 kotimaiselle pörssiyhtiölle. Palvelu sisältää myös työvälineet yhtiöiden omaan analysoimiseen. Palvelun hinta on 10 euroa ja sen voi maksaa OP-bonuksilla."

0
0
26.7.2017 - 10:44 #13950

Dharma

+101
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

Toistan jälleen itsenäni, MUTTA Alman taistelukenttä:

1) Google ja Facebook syövät digimainonnan

2) Digimainonnan tuotto on luokkaa 10 % vastaavasta printistä

3) Sisältö tuotetaan ihmisvoimin, jonka kustannus pysyy samana tai kasvaa yleisen kasvutason mukaisesti

4) Printtimedia on kuolemassa videoiden tapaan

5) Stream-palvelut kilpailuttavat maksukanavat, joiden on pakko laskea hintatasoaan tai tuhoutua

6) Lisenssien hinnat jatkavat kasvuaan erityisesti urheilussa Aasian valtaisan lisäkysynnän ansiosta

7) CNN:n verkkosivuilla on kahdelaisia roskaluokan mainoksia, jotka tuottavat erittäin vähän CNN:lle "paid content" ja google ads. Kun CNN on joutunut vajoamaan näin alas, niin mikä mahdollisuus jollain Almalla tai Sanomalla on säilyä ylipäätään markkinoilla, kun niiden tuottaman materiaalin suurinkin kohdeyleisö on yhden keskikokoisen suurkaupungin kokoinen, mutta kustannukset tuotannosta lähes samaa tasoa kuin CNN:llä?

Joten miksi ihmeessä sijoittaa Almaan, jonka tulos on nytkin vain p/e 16-tasolla?! 

0
0
27.7.2017 - 13:03 #13986

hautakumpu

+9
Liittynyt:
9.11.2015
Viestejä:
48

Inderes näkee Alman varsin positiivisesti.

Alma Media korvaa CapManin TOP3-listallamme
 Petri Aho
Nostamme TOP3-listallemme Alma Median, joka korvaa listalla CapManin. Alma Median
Q2-raportti vahvisti jälleen osaltaan arviotamme, että digitaaliset liiketoiminnot ovat
nousseet ratkaisevaan rooliin yhtiön tuloskehityksen kannalta. Painetun median tuottojen
rooli ei ole enää tuloskasvun kannalta kriittinen, ja suurin osa yhtiön arvosta syntyy
jatkossa digitaalista liiketoiminnoista.
Erityisesti itäisen Keski-Euroopan maiden talouskehitys on ollut alkuvuonna erittäin
vahvaa, mikä heijastuu positiivisesti tuloskasvun ja arvon kannalta keskeiseen
rekrytointiportaali-liiketoimintaan (Alma Markets). Vaikka painetun median tuottojen lasku
jatkuu Suomessa voimakkaana, on Alma Media pystynyt toistaiseksi hallitsemaan murrosta
odotuksiamme paremmin ja parantanut jatkuvasti markkina-asemaansa. Hyvän
tuloskasvunäkymän, vahvan kassavirran ja kasvavan digitaalisten liiketoimintojen
painoarvon ansiosta näemme Alma Median arvostustasossa nousuvaraa. Lisäksi osaketta
tukee hermostuneessa markkinaympäristössä vahva, noin 5 %:n odotettu osinkotuotto.
CapMan ehti olla listalla reilut kolme kuukautta. Poimintamme onnistui hyvin, sillä listalla
ollessaan CapManin osake nousi +15,6 % ja peittosi selvästi noin 5 %:iin jääneen Helsingin
pörssin Cap-indeksin tuoton. Noston taustalla oli erityisesti osakkeen edullinen hinnoittelu,
joka ei huomioinut yhtiön hyvää etenemistä sen uudessa strategiassa. Suhtaudumme
CapManiin edelleen positiivisesti, sillä yhtiö on alkuvuoden aikana edistynyt selvästi
kasvustrategiassaan ja olemme aiempaa luottavaisempia, että yhtiö palaa kasvuun.
Arvostustaso on nykyennusteilla neutraali ja tuleva kurssinousu nojaa pitkälti strategian
onnistumiseen. Yhtiön edistyminen strategiassaan yhdessä yli 6 %:n kasvavan
osinkotuoton kanssa pitävät osakkeen tuotto-odotuksen edelleen kohtuullisena.

0
0
27.10.2017 - 12:43 #15536

Acumen

+216
Liittynyt:
7.4.2016
Viestejä:
487

Alma Medialta rautainen tulos ja vahvasti yli ennusteiden. 0.12 € EPS vs. 0.09 € odote. Nordea lisäksi povaa mahdollisuutta ohjeistuksen nostoon vielä ennen Q4 tulosta.

Alma Median osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2017:

KANNATTAVUUS VAHVASSA KASVUSSA KOLMANNELLA VUOSINELJÄNNEKSELLÄ

Taloudellinen kehitys heinä-syyskuussa 2017:

  · Liikevaihto 86,0 (80,9) milj. euroa, kasvua 6,3 %.
  · Oikaistu liikevoitto 14,0 (9,1) milj. euroa, 16,2 %  (11,2 %) liikevaihdosta, kasvua 52,7 %.
  · Liikevoitto 14,3 (8,9) milj. euroa eli 16,6 %  (11,0 %) liikevaihdosta, kasvua 60,2 %.
  · Osakekohtainen tulos 0,12 (0,07) euroa.
  · Alma Markets: Vahva ja kannattava kasvu jatkui markkinan tukemana.
  · Alma Talent: Onnistuminen digimainonnassa ja erityisesti sisältömarkkinoinnissa kasvattivat liikevaihtoa.
  · Alma News & Life: Digimainonnan hyvä kehitys kompensoi sisältöliikevaihdon laskua.
  · Alma Regions: Kannattavuus parani paino- ja jakeluliiketoiminnassa sekä Lapin kustannusliiketoiminnassa.

Taloudellinen kehitys tammi-syyskuussa 2017:

  · Liikevaihto 270,2 (259,6) milj. euroa, kasvua 4,1 %.
  · Oikaistu liikevoitto 39,8 (24,5) milj. euroa, 14,7 % (9,4 %) liikevaihdosta, kasvua 62,3 %.
  · Liikevoitto 40,7 (20,5) milj. euroa eli 15,1 % (7,9 %) liikevaihdosta, kasvua 98,4 %.
  · Osakekohtainen tulos 0,35 (0,15) euroa

 

Nordea: Positive full-year guidance reiterated, possibilities for upgrade prior Q4 report 

0
0
30.10.2017 - 09:33 #15553

Acumen

+216
Liittynyt:
7.4.2016
Viestejä:
487

Alma Medialle pari suosituksennostoa Q3 tulosylityksen jälkeen:

Inderes nostaa tavoitehinnan Lisää 7,40 € ( Lisää 6,90 €)

Nordea nostaa tavoitehinnan Osta 8.00 €  (Osta 7,50 €)

0
0
26.4.2018 - 01:01 #19400

Aki Pyysing

OP
+11665
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6529

Alman tulos oli melko odotettu, eli markkinoille pettymys. Kurssi tuli alas viisi prosenttia päätyen @7,06.

Mie en tätä pahemmin jännännyt, vaikka Ilkkaa onkin jonkun verran. Läpi luettuani pidän kurssireaktiota yllättävän voimakkaana, hintatasosta en osaa sanoa. Liian kallista ostettavaksi paskayhtiösijoittajalle joka tapauksessa. Puolan portaalista oli pelkkiä kuluja ja tämäkin näkyy osarissa, ehkä sieltä tulee vielä jotakin tulojakin?

Printti jatkaa syöksylaskuaan, kun lähikaupatkin ahdistelee kanta-asiakkaitaan ilmaiseksi eikä enää lehdissä.

Mie luen Alman tuotteista Talouselämää, digi-Kauppalehteä ja digi-Arvopaperia, jotka tosin ovat aika rasittavia käyttää. Salasanoja vaaditaan koko ajan uudelleen ja kaikenlaista popupia tulee jatkuvasti naamaan. Sisältökin oli Eljas Revon ja Reijo Ruokasen aikana eli ennen fuusiota parempaa, tai sitten aika kultaa muistot. Mutta Suomen markkinoille pääosin sijoittavalle ei ole vaihtoehtoja. Taloussanomat on lähinnä läppä ja Hesarissa ei ole talousuuutisia, ellei toimitusjohtajien palkkojen demonisoimista sellaisiksi lasketa.

Pidän Ilkat ja toivon Puolasta tulevan kultaa Almalle.

0
0
5.7.2018 - 17:52 #20449

Aki Pyysing

OP
+11665
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6529

Alma lipsui, ja sen myötä Inderes tiputti tavoitehintaa, mutta muutti suositukseksi "Osta".

Alma myi tänään 10 miljoonalla pääkonttorinsa. Kun kiskan markkina-arvo on 560M, ei tällä pitäisi olla yhtään mitään merkitystä. Jostain muusta syystä Alma tänään nousukärjessä +7,26%. Onko joku sivistynyt ja vielä jaksaa avautuakin?

0
0
5.7.2018 - 19:56 #20450

Farseer

+1985
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1564

Lähinnä heräsi kysymys että oliko muutaman kuukauden jatkuneeseen pudotukseen mitään oikeata syytä? Itsehän olen tosin puljua jossain määrin pitänyt ylihintaisena yli 7 euron arvossa, enkä olisi ottanut suoraan 6,40 euron hintaankaan ilman Ilkka-alennusta.

0
0
18.7.2018 - 17:11 #20584

Aki Pyysing

OP
+11665
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6529

Mie luin Alman osavuosikatsausta ja tajusin, että en tiennyt sen uusista segmenteistä eksaktisti juuri mitään. Mitä ovat Markets, Talent ja Consumers? Oli miulla toki valistuneita arvauksia.

Tuloksen tajusin, eli se oli vähän alle anaalien odotusten. Digiosio kasvaa edelleen ja printti vajoaa, ei täysin yllättävää kehitystä. Kurssi tippui ensin selvästi, mutta on nyt melkein lähtöruudussa @6,86. Inderes ennusti ennen osaria 0,52- 0,51 EPSiä 2018-9, eli P/E on 12, eli melko maltillinen.

Mie sitten opiskelin nämä segmentit, että voisin joskus lukea heti ymmärtäen, mitä on tapahtunut. Muistin tueksi copypastesin, mitä niistä kerrotaan.

Alma Markets –segmentissä raportoidaan rekrytointiliiketoimintaan liittyvät palvelut Monster.fi, Jobs.cz, Prace.cz, CV Online, Profesia.sk, MojPosao.net, Monster.hu, Monsterpolska.pl sekä Monster.cz.

Segmenttiin kuuluu useita verkkopalveluja: asumiseen liittyvät Etuovi.com ja Vuokraovi.com, matkailuportaali Gofinland.fi, autoalan palveluihin liittyvät Autotalli.com, Autosofta, Autojerry.fi, Websales ja Webrent. Segmentissä raportoidaan myös uudis- ja korjausrakentamisen toiminnanohjausjärjestelmien ohjelmistoihin keskittyneet NettiKoti, Talosofta ja Kivi –kiinteistövälitysjärjestelmä sekä remontti- ja rakennustöiden markkinapaikka Urakkamaailma.fi.

Alma Talent -liiketoimintasegmentti julkaisee 22:ta ammatti- ja talouslehteä sekä -kirjoja. Lisäksi liiketoiminto tarjoaa eri alojen ammattilaisille ja yrityksille osaamisen kehittämistä tukevia ja liiketoimintaa kasvattavia palveluja, kuten tapahtumia, koulutusta ja tietopalveluja. Alma Talent toimii Suomessa, Ruotsissa ja Baltian maissa. Alma Talentin medioita ovat muun muassa Kauppalehti, Talouselämä, Tekniikka & Talous, Markkinointi&Mainonta, Arvopaperi, Tivi ja Mediuutiset. Ruotsissa Alma Talentin julkaisuja ovat muun muassa Affärsvärlden, Ny Teknik ja Dagens Media.

Alma Consumer julkaisee sekä printissä että verkossa valtakunnallista uutismedia Iltalehteä, alueellisia lehtiä Aamulehteä, Satakunnan Kansaa ja Pirkanmaalla sekä Länsi- ja Keski-Suomessa ilmestyviä paikallis- ja kaupunkilehtiä. Lisäksi segmentissä raportoidaan verkkopalvelut Telkku.com, Kotikokki.net, E-kontakti.fi. ja Rantapallo.fi. Myös paino- ja jakeluyksikkö Alma Manu kuuluu liiketoimintasegmenttiin.

En usko, että ennusteita hirveästi osarista reivataan. Olemme jännän äärellä valloittaako Alma Puolan nettirekrymarkkinat, kuten Tsekin ja Slovakian. Digiliiketoiminta on 48,6% Alman liikevaihdosta ja nousee varmasti edelleen.

Alma on siitä helppo seurattava, että sen tuotteet ovat ymmärrettäviä ja niitä voisi seurata liki määrättömästi. Tämä tekeekin sen, että yhden miehen kiskan kannattaa lähinnä lukea muiden analyysejä.

Almaa ei ole yhtään. Toisaalta Ilkkaa on kohtuullisesti, jonka kautta Almaa saa edullisemmin. Kursseilla 3,86 ja 3,15 Ilkan liiketoiminta hinnoitellaan noin -32 miljoonaan, mitä en näe kestäväksi tasoksi.

Jää nähtäväksi, mitä Nikke Herlinin kuolinpesä tekee Alman osakkeillaan (19%). Ilkalla on 27,3%, eli yhtiö on näiden kahden tahon kontrollissa.

Ilkan osari tulee vasta 6.8.

0
0
27.8.2018 - 14:33 #21155

Aki Pyysing

OP
+11665
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6529

Alma vetäytyi Puolasta ja Unkarista verissäpäin. Oli jännä nähdä valloittaako Alma Media Puolan kuten Tsekin ja Slovakian, ei valloittanutcrying. Kustaa XII:takin lähti sokkailemaan armeijoineen liian pitkälle.

Tämä on Almalle selvä takaisku, koska ainakin joku on viritellyt toiveita Puolan kaatumisesta kaupunki kaupungilta tai vielä mieluummin koko maa kerrallaan. mitään olemassaolevaa tulosta ei menetetä, joitain kertakuluja varmasti tuli.

Tarkalleen ottaen Alma sulki Monster-verkkopalvelut, ja jatkaa jonkun mobiiliversion kanssa nykertämistä, mutta mie luen tiedotteen ihan tappiona appia sen enmpääm tutkimatta.

Kurssikin kyykkäsi vajaat pari prosenttia ollen @6,60. Ei ole tytärtä Almaa yhtään, mutta isäänsä Ilkkaa on jonkun verran.

0
0