Veljekset Rytsölät, Jukka Keitele ja mitä muita näitä nyt on?

Rikhard Wacker

+38
Liittynyt:
11.6.2017
Viestejä:
65

Minä kun olen viettänyt aikaani lähinnä nuoremman polven sijoitusfoorumeilla ja -piireissä, niin kovin vanhoja pääsen harvemmin muistelemaan. Minun piireissäni harvat kun edes muistavat, saati ovat kokeneet edelliset rytinät kymmenen vuotta sitten. Täällä Sijoitustiedossa kun tuo keskimääräinen ikä tuntuu olevan selvästi korkeampi (tätä en mitenkään vittuilemalla sano), niin täältä varmaan saisi paremmin apua vanhojen muisteluun. 

Meikäläistä kiinnostaisi muistella nyt näitä tapauksia, missä joku tekee osakkeilla äkkiä valtavasti rahaa, mopo karkaa käsistä ja lopputulemana on vähintään kova pudotus maan pinnalle. Tai jopa sen alle. Mulla on muistissa muutamat nimet aiheeseen liittyen, ja listaani saa täydentää myös nimien osalta. Mutta ennen kaikkea jokaisesta näistä henkilöistä kaipailisin tietoa. Millä rikastuivat, millaista meno oli parhaimmillaan, miksi lopulta kävi kuten kävi ja olisiko se voinut olla estettävissä. 

Veljekset Rytsölät voisin sanoa tietäväni jo ihan hyvin, johtuen siitä että tuo tapahtui jo internetin aikaan ja siksi paljon juttuja, videoita yms veljeksistä onkin jäänyt elämään ja tietoa löytyy helposti. En itse muista veljeksistä varsinaisesti mitään pörssiin viittaavaa, mutta Vesa Keskisen pelastaman Lambon muistan. Silloin muksuna tosin en tiennyt auton historiaa, sen kuulin vasta myöhemmällä iällä. Muistan selvästi kun ostin arvan tuon auton arvontaan, ja miten sen arvontaa seurattiin. Se arvontahan oli muistaakseni varmaan kuukauden mittainen operaatio. Kaikki osallistujat saivat oman numerokoodinsa, ja tuosta koodista julkaistiin numero kerrallaan lehdessä. 

Jossain keskustelussa törmäsin myös Jukka Keiteleen nimeen, joka on minulle vielä aivan tuntematon. Nopean googlailun perusteella kuitenkin aika paljon tavaraa Jukastakin on netissä. En ole vielä ehtinyt perehtyä tarkemmin, mutta liittynee jotenkin kasinotalouden aikaan. 

Myös sellainen nimi kuin Sam(i) Inkinen on vilahtanut jossain. Tätä yritin penkoa googlella, mutta selvästi aiempia nimiä vaikeampi tapaus, johtuen siitä että täysnimikaimoja tuntuu löytyvän useita. Joku oli taiteen tohtori, joku diabeetikko, joku urheilija ja joku oli myös businessman, mutta noin 40 vuoden iällä tuskin on hakemani Sam Inkinen. Niin ja SIG-Inkiseen tätä tunnuttiin sotkevan myös. Käsittääkseni hän oli aikansa kuuluisimpia juppeja. Jos tämä eli Keiteleen Jukan kanssa samaan aikaan, niin miksi tästä löytyy niin vähän tietoa? Vai sotkevatko vain nuo kaimat minun nopeat googlailuni?

Kaipalisin teiltä nyt tietoa näistä edellämainituista nimistä. Tai jos listaltani unohtui joku oleellinen nimi, niin saa vihjata siitäkin. Kaikenlaiset kommentit kelpaavat, olivat ne sitten puhtaasti omaa muistelua, internet-linkkejä tai sitten lukusuosituksia perinteisestä kirjallisuudesta. 

Entä tuliko viimeisimmästä 2008 vuoden pankkikriisistä vastaavanlaisia kasvoja? Kotimaasta tuskin, mutta entäs ulkomailta? 

Loppuun voisi todeta vielä, että olen ysärin alun lapsia. Siihen aikaan kun Rytsölät viettivät villeimpiä aikojaan, meikäläinen oli ostamassa ensimmäistä koulureppua ja jännittämässä koulutaipaleen aloitusta. Siitä vähän osviittaa miten kauas meikäläinen kykenee muistamaan.

0
0
23.7.2017 - 20:25 #13904

Aki Pyysing

+11689
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6540

Kari ja Jussi Uoti sekä Kai Mäkelä ja Taito Tuunanen kuuluvat aikaan vahvasti myös. Heittelen lisää nimiä paremmallla ajalla, jos keskustelua syntyy. Mukana pelissä since 1986, joten aika paljon on kaikenlaista väkeä.

Peter Fryckman hakee Haagista vieläkin jotain jostain tuomioistuimesta, johon ei pysty edes valittamaan.

0
0
23.7.2017 - 22:23 #13908

PelleSnuslos

+90
Liittynyt:
25.9.2015
Viestejä:
145

Pentti Kouri on kirjottanu kirjan noista ajoista, oli kivaa luettavaa nuorena poikana. Hän oli myös ollut Amerikassa opiskelenassa, muistaakseni samassa paikassa Jorma Ollilan kanssa. 

0
0
24.7.2017 - 09:23 #13909

NelliK

+2
Liittynyt:
25.4.2016
Viestejä:
11

Vuosituhannen alusta pitää nostaa myös TJ Group. Tuomo Tillman ja Jyrki Salminen pumppasivat osakkeeseen reippaasti ilmaa, kun heillä meni tiedotteissa sekaisin potentiaalisten markkinoiden koko ja yrityksen talousnäkymät. Rahastivat reilusti, saivat KO:n päätöksellä vuosia myöhemmin ehdotonta vankeutta kaksi vuotta ja joutuivat palauttamaan 8M€ rikoshyötynä valtiolle. Ovat toki yhä hyvin varakkaita, eli ihan "Rytsölöitä" ei käynyt.  

0
0
24.7.2017 - 12:37 #13913

Randingo

-2
Liittynyt:
15.2.2017
Viestejä:
3

Hei!
 

Hieno lanka hyvästä aiheesta! Minulla tulee ensiksi mieleen Riot-Onin heput, joista on tehty myös hyvä dokumentti. Kuvaa hienosti teknokuplan aikaista rahalla riehumista. Itseäni kiinnostaisi myös paljon kasinotalouden ajan menestyjät ja rysähtäjät. Tuntuu, että silloin jaettiin paljon maamme pelimerkkejä uusiksi. Mikäli suht objektiivista kirjallisuutta aiheeseen liittyen löytyy voisin mielelläni lisätä ne lukulistalleni.

 

0
0
24.7.2017 - 19:48 #13922

Rikhard Wacker

OP
+38
Liittynyt:
11.6.2017
Viestejä:
65

Onpas tänne tullut vastauksia, kiitos siitä!

Onko Akin mainitsema Kai Mäkelä sama kaveri joka tässä pari vuotta sitten sai tuomion Alma Median osakekurssin vääristämisestä? Mitään muuta Mäkelästä en sitten tiedäkään. Nopea googlaus toi myös esiin uutisia vuodelta 2009, kun Mäkelää epäiltiin sisäpiiritiedon väärinkäytöstä. Näköjään Mäkelällä on myös yhteistä historiaa Rauno Puolimatkan kanssa. Raunosta en ole koskaan kuullut, mutta hänen Armas-isästään olen muutaman legendan kuullut. Ilmeisesti Mäkelällä on aika värikäs historia, mikäli tarinaa löytyy muualtakin kuin pelkästään 2000-luvulta. 

Peter Fryckmanista taas muistan kun pikkupoikana katselin uutiskuvia missä Peter palautetaan Afrikasta takaisin Suomeen. Wahlroosin epävirallisen elämäkerran lukijana Kouri-kaupat tuli joskus käytyä läpi, ja siellähän Fryckmanin nimi vilahti myös. Wikipedian listaus eri tuomioista kertoo kyllä, ettei Peterkään kovin tasapaksua elämää ole ehtinyt elämään. Tosin viime vuodet ollut huomattavasti tylsempää, lähinnä Muutos 2011-puolueen mukana ehdokkaana eri vaaleissa.

0
0
24.7.2017 - 22:24 #13925

LongJohn

+73
Liittynyt:
21.1.2015
Viestejä:
124
RJW kirjoitti:

Myös sellainen nimi kuin Sam(i) Inkinen on vilahtanut jossain. Tätä yritin penkoa googlella, mutta selvästi aiempia nimiä vaikeampi tapaus, johtuen siitä että täysnimikaimoja tuntuu löytyvän useita. Joku oli taiteen tohtori, joku diabeetikko, joku urheilija ja joku oli myös businessman, mutta noin 40 vuoden iällä tuskin on hakemani Sam Inkinen. Niin ja SIG-Inkiseen tätä tunnuttiin sotkevan myös. Käsittääkseni hän oli aikansa kuuluisimpia juppeja. Jos tämä eli Keiteleen Jukan kanssa samaan aikaan, niin miksi tästä löytyy niin vähän tietoa? Vai sotkevatko vain nuo kaimat minun nopeat googlailuni?

Oliko kyseessä kenties tämä Inkinen?

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2008/11/14/euronuori-sam-inkinen

0
0
25.7.2017 - 00:12 #13926

Rikhard Wacker

OP
+38
Liittynyt:
11.6.2017
Viestejä:
65
LongJohn kirjoitti:

Oliko kyseessä kenties tämä Inkinen?

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2008/11/14/euronuori-sam-inkinen

Oho, oikea Inkinen olikin listallani ensimmäisenä mainittu taiteen tohtori. Sitä google minulle myös ensimmäisenä tarjosi, mutta koska syntymävuosi oli 1970, niin kuvittelin ettei ikä riitä kasinotalouden kärkinimien joukkoon. Tuon Ylen videon katsottuani olen kuitenkin varma että eiköhän meillä oikea Inkinen ole nyt haavissa. 

0
0
25.7.2017 - 00:28 #13927

Vetohommia

-35
Liittynyt:
7.4.2016
Viestejä:
42

Ei kannata unohtaa Notarealin touhuja. JP ajeli ihan omaan piikkiin tietenkin offsorella, mutta karahti karille Karibialla. Ihan kohtuu puhallus Lontoon pörssiä myöten. Nykyään ilm. Peter von Bulvaanina Haitissa ja pelit jatkuu...

Olihan toi firman nimikin jo sellanen, että uskomaton tarina tiedossa, mutta siltä se todellakin näytti aikoinaan.

 

 

0
0
26.7.2017 - 00:09 #13942

kallo

Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1

Mites Kullvik ja Isokallio..Bulvaanuen bulvaaneja,toki Kullvik taisi olla Kouri-kauppojen suurin voittaja

0
0
26.7.2017 - 09:35 #13946

Dharma

+101
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

Kourin sanelu: "Suomen omistaja" kannattaa lukea. Siinä riittää name droppingia. Sitten on tämä pankkikriisi-tv-sarja, jonka nimeä en saa millään mieleeni. Siis se, joka kertoo nimenomaan pelureista. Suomalainen ja 1990-luvulta. Siitä on jäänyt sanontoja päähäni. Ali-Melkkilän tapettua itsensä KOP:sta soitetaan pahoittelut Säästöpankin johdolle. Johtaja laskee luurin ja sanoo: "Se oli kopista. Otamme osamme. Kop kop."

1980-luvun lopun pelurit toimivat nimenomaan suomalaisten pankkien nurkkausten kautta, koska valta suomalaisiin teollisuusyhtiöihin oli käytännössä niillä.

0
0
26.7.2017 - 11:07 #13958

Aki Pyysing

+11689
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6540
RJW kirjoitti:

Onpas tänne tullut vastauksia, kiitos siitä!

Onko Akin mainitsema Kai Mäkelä sama kaveri joka tässä pari vuotta sitten sai tuomion Alma Median osakekurssin vääristämisestä? Mitään muuta Mäkelästä en sitten tiedäkään. Nopea googlaus toi myös esiin uutisia vuodelta 2009, kun Mäkelää epäiltiin sisäpiiritiedon väärinkäytöstä. Näköjään Mäkelällä on myös yhteistä historiaa Rauno Puolimatkan kanssa. Raunosta en ole koskaan kuullut, mutta hänen Armas-isästään olen muutaman legendan kuullut. Ilmeisesti Mäkelällä on aika värikäs historia, mikäli tarinaa löytyy muualtakin kuin pelkästään 2000-luvulta. 

Joo, sama mies. Siinä sivussa sai tuomion iso liuta sijoittajapiirien kärkinimiä. Olen varma, että ainakaan kaikki eivät kokeneet tekevänsä mitään rikollista.

Kari Uotin (kyllä, sama pankkiiri-Uoti) kirjoittama kirja "Rahapeli" Kai Mäkelän sijoituksista kannattaa lukea, niin pääsee hyvin sisälle 80-luvun sijoitusmaailmaan. Mäkelän Janton-comeback Nobiscumin konkurssin jälkeen esimerkiksi on hieno tarina.

Rauno Puolimatka on legendaarinen sijoittaja, joka sokeutui vuosikymmenen vaihteen tienoissa. Epäilen, että painelee nappeja jossain määrin edelleen, vaikka näkemys pohjautuu kuultuun.

0
0