Eläköityneen optiospekulantin portfoliosijoitukset

1.5.2017 - 23:04 #12758

Aki Pyysing

OP
+11665
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6529

Vappupäivä oli varsin raskas, koska poikkeuksellisesti olen ollut käytännön selvinpäin.

Onneksi arvostamani poliitikot ovat antaneet teräviä lausuntoja. Olen katsonut kolmista uutisista Antti Rinteen vaatimuksen, että SDP:n puheenjohtajan on syytä arvioida vaalitulos ja aika siirtyä ulos. Samaa mieltä.

Li Andersson oli sitä mieltä, että Vasemmistoliitto laajentaakseen kannatuspohjaansa tarvitsee lisää työttömiä ja vaati taas kymmenen euron minimipalkkaa. Samaa mieltä.

Mutta parasta viihdettä  oli, kun Maria Kuzenina kertoi, että demarit eivät uhriudu poliittisen työn raskaudesta viitaten selkeästi työministerin sairaslomaan. Tosin kaksi vuotta sitten Maria oli kertonut, miten peruspalveluministerin työ oli viedä häneltä terveyden. Mitenkähän tämän ystävällisesti selittäisi? Sanotaan nyt niin, että kun Maria oli 90-luvulla Music Televisionin dj, sain hänestä ihan fiksun vaikutelman. Mutta olen aina ollut eri mieltä Doyle Brunsonin kanssa siitä, että "first instincts" on yleensä oikeassa ja preferoinut jatkuvaa prosessointia uuden tiedon valossa.

Sell in May and Go Away on edessä. Mie en tosin ole tehnyt mitään päätöstä salkun kevätsiivouksesta. Antaa nousta vaan, sanoi Bob Dole kun Viagraa otti.

0
0
2.5.2017 - 09:31 #12760

hömelö

+44
Liittynyt:
12.6.2016
Viestejä:
78

Kevät on hyvää soidinaikaa teerille ja vasemmistolle.

Minulle otti silmään rakennusliiton Kyösti Suokkaan miehekäs lupaus veronmaksusta

http://www.talouselama.fi/uutiset/rakentajien-puolustaja-kysyy-annammek…

"Suokkaan mukaan kilpailukykysopimuksessa palkanalennuksiin pakotettiin vain työtä tekevät. Sen sijaan omistajilta ei vaadittu mitään!"

Ay liike omistajana alkaa nyt ilmeisesti maksaa veroja osingoistaan.

Toinen Suokkaan lupaus laitaa persiit penkkiin globalisaatiota vastaan tulee olemaan selkeä menestys, näin on kautta aikojen kyetty torjumaan maailman muuttuminen !

0
0
5.5.2017 - 13:22 #12782

Aki Pyysing

OP
+11665
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6529

Ottaen huomioon, että miten paljon maksan Yle-veroa (=monta firmaa, kaikki + mie ite maksaa) olisi ollut kohtuullista, että olisin voinut olla Ali Shown nauhoituksissa Sijoitustieto-paidassa. Aikoinaan olin Arto Nybergissä Pokeritieto-paidassa ja tuli luultavasti vieläkin lyömätön kävijäennätys. Mutta nyt miulla on Alin lisäksi ainoana maailmassa Ali Show T-paita. Yle ei saa kuulemma tuottajan mukaan mainostaa.

Ei, en tiedä vielä milloin tulee ulos, joskus kesällä Yle Puheella, Areenassa ja TV2:lla lyhennetty versio.

0
0
9.6.2017 - 15:22 #13310

Aki Pyysing

OP
+11665
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6529

Mie oon törkeän pahalla päällä, koska salkkuni ovat oikein napakasti ath:ssa Technopoliksen nousun ansiosta.

Tänään ja huomenna olisi Helsinki Midnigt Sunin lisäksi livelentopallomaaotteluja Helsingissä. Mie en pääse, koska olen luvannut mennä markkinointitapahtumaan pikkuveljeni pitämälle kahvikioskille lauantaiaamuna. Olin samalla kojulla (tai koju oli eri, mutta paikka sama) kesätöissä mummillani kesät 78-83 ja vielä -86. Kiitokseksi tästä pikkuveli julkaisi äiskän 70v-jatkoilta kuvan lappeenrantalaiseen tapaan lupaa kysymättä, josta prinsessamaisesti lievästi sanottuna en tykkää.

Olen ottanut osaa monenlaiseen markkinointitapahtumaan, mutta koskaan miulle ei ole tehty tällaista, eli pyritty tietoisesti tekemään naurunalaiseksi. Jatkossa osallistunkin vain tapahtumiin sellaisilla paikkakunnilla, joissa vaaditaan yksityistiloissa otettujen valokuvien julkaisuun kohteen lupa. Suku on pahin.

Tiedän täsmälleen eteläkarjalaisen  ajatuksenjuoksunkin. Hah hah haa, nyt yllätetään ja nauretaan. Kun seuraava projektirahoituspyyntö Karjalasta tulee, mie pidän sitten omaa hauskaani.

Sama muuten toimittajien kanssa. Ainoa toimittaja, joka koskaan on pettänyt lupauksensa, oli hyvä ystäväni. Annoin yhden haastattelun vuosia sitten ehdolla, että se julkaistaan vasta vaalien jälkeen. Tästä toimittaja heräsi, ja totesi aiheen relevantiksi vaaleihin ja siirsi suunniteltua julkaisuajankohtaa (=vaalien jälkeen) aikaisemmaksi. Emme muutamaan vuoteen paljon jutelleet. Olen ylittänyt kaikki kykyni, ja antanut tämän anteeksi. Tosin olisin voinut ottaa opikseni, että Suomessa ei kannata läheisiin todellakaan luottaa. 

Lisäksi olen järkyttynyt Heikki Hiilamon rivoudesta. Hän on valitettavan taitava agitaattori. Tuloeroraportistaan ote: 

"OECD:n ennusteen mukaan vuonna 2021 Suomi on nettovelalla eli finanssivarallisuudella mitattuna maailman neljänneksi rikkain valtio Norjan, Qatarin ja Arabiemiraattien jälkeen"

Hiilamo tietää, että tässä lasketaan eläkerahastot varallisuudeksi ja jätetään eläkevastuut huomioimatta. Sitten kun professorikollegat syyttävät vääristelystä, voi todeta vain siteeranneensa OECD-raporttia. Mitä ilmeisimmin Hiilamolla on halu kansanedustajaksi kovempi kuin halu tehdä tiedettä. Hävettää olla asunut samassa KY:n Vaasankadun opiskelija-asuntolassa Heikin kanssa.

Tuloeroista koohkaaminen on sinänsä relevanttia, että tuloerot Suomessa eivät tällä vuosituhannella ole kasvaneet yhtään mihinkään. Mutta vasemmistovihreälle väelle pitää myydä sitä tarinaa, mitä se haluaa kuulla.

Salkkuani olen vähän modannut, mutta projektit ovat tavallaan kesken, joten olen enimmäkseen vaiennut kaupoistani. Epälikvidien treidaamisesta avautuminen nykymarkkinoilla olisi pahempaa omaan nilkkaan ampumista, mitä miekään yleensä harrastan.

0
0
16.6.2017 - 03:25 #13360

Aki Pyysing

OP
+11665
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6529

Törmäsin yöllä Twitterissä Noosen elämäntarinaan. Tästä voisivat sijoittajatkin ottaa oppia positiivisesta elämänasenteesta. Ei paljon tunnu Noosen asenteella tulosvaroitukset ja turbulenssit. Suosittelen kaikille lämpimästi. Mie aloitin tänään, ja hetken päästä olin lukenut kaikki 296 twiittiä. Kannattaa aloittaa postista, joka on numeroitu mystisellä merkillä 1.  https://twitter.com/Vihreasaari/status/873461455571628033

0
0
30.6.2017 - 13:29 #13458

Aki Pyysing

OP
+11665
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6529

Soitin äiskälle, että olen tänään telkkarissa. Kertoi, ettei ehkä ehdi katsoa, koska on kampaajalla, mutta yllätyksekseni sanoi osaavansa käytää Yle Areenaa. http://areena.yle.fi/1-4131722 . Pokerijuttujani seuranneille ei mitään yllätyksiä.

Olin pukeutunut harmaaseen Ali-telttaan, koska alla ollut paita, jossa luki pienellä Sijoitustieto.fi, ei Ylen politiikkaan kuulemma sovi. Yhteisö ei ollut ilmeisesti Ylen linjausten mukainen kunniallinen verovaroilla pyörivä vihervasemmistolainen yhdistyscool. SDP.fi olisi varmaan kelvannut.

Mutta Ali Show -paitaa ei nyt kuulemma ole muilla kuin miulla ja Alilla. Sain nimittäin pitää Alin lainaaman paidan.

Onnistuin 2005 luiskahtamaan Arto Nybergiin pokeritieto.fi -paidassa. Saitti muistaaksenin kaatui ja käyttäjäennätys saattaa olla vieläkin voimassa. Pitää kysyä Mongeronilta. Harmi, etten onnistunut kaatamaan Sijoitustietoa. Ilari Sahamies kaatoi jotain 2008 Coinflip.comin, kun mainitsi sen nosebleed -pöydän pokerichatissä. Oi niitä aikoja.

0
0
3.7.2017 - 15:58 #13510

Aki Pyysing

OP
+11665
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6529

Tänään oli hyvä päivä tarkkailla salkkuraportteja, koska Technopolis pompannut. Harvemmin tulee laskupäivinä tarkasteltua. Tämähän on siis ns. tuottamatonta työtä, ja olisi tuottavaksi tarkoitettuakin tehtävänä. Juuri nyt kuitenkin synkinkin oma salkku on sen verran OMX GI:n yläpuolella, että teki mieli piristää reilun kolmen viikon keuhkoputkentulehduksen synkistämää mieltä. AInoa salkku, joka on performoinut huonosti, on säätiön salkku, jossa ei oikein voi treidata. Sitä pitääkin verrata riskittömään korkoon, johon salkku oli sijoitettuna, kun se miun napin taakse tuli. Vanha omaisuudenhoitaja löytää aina hyvän vertailuindeksin, mitä esitelläangel

0
0
18.7.2017 - 13:51 #13809

Aki Pyysing

OP
+11665
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6529

Saatan olla maailman ainoa Carl Magnus Gardberg -fani. Hän on ÅAB:n entinen sijoitusjohtaja ja kirjoittaa HBL:ään kilpailevaa sijoitusaiheista sunnuntaikolumnia. Yleensä luen Börsveckanin, ennen kuin kirjoitan omani. Läppiä en Carl-Magnukselta varasta, koska niitä ei ole, mutta viikon tärkeimmät pörssitapahtumat siinä kerrataan asiantuntevasti. Monta faktaa sen sijaan olen kyllä ottanut, yleensä lähdettä mainitsematta.

Husari on muutenkin sarjakuvia lukuunottamatta täysin huumorintajuton lehti, pitäen sisällään paljon kirkasotsaista paatosta. Suomenruotsalaiset eivät muutenkaan ymmärrä meidän metsäläisten läppää. Yleensä saan halutessani ihmiset nauramaan, mutta en suomenruotsalaisia, jotka lähinnä tuhahtelevat tai jos ovat tuntemattomia, ovat kohteliaasti vähän hymyilevinään. Kyseessä täytyy olla spesifi kulttuuriero eikä kielimuuri, sillä rikssvenskien kanssa olemme monet kerrat räkättäneet.

Toki olen kova yleistämään, koska stereotypioiden maalailu viihdyttää ainakin itseäni. Ja niin Carl Magnuskin laittoi kolumniinsa ensimmäisen läppänsä tyyliin ikinä: "Joudumme odottamaan 9. elokuuta asti, ennen kuin Sampo julkaisee lukunsa. Sammon osakkeenomistajat todennäköisesti toivovat, että myöhäinen julkistuspäivä johtuu siitä, että on niin paljon rahaa laskettavaksi".

Muuten voisin luopua erittäin hyvän alkuvuoden tuotoista, jos reippaat viisi viikkoa kestäneet poskiontelon- ja keuhkoputkentulehdukseni paranisivat. Osin olen luopunutkin. Olen käynyt Dextrassa kolme kertaa ja keskiviikkona menen neljännen ajatuksella punkteeratkaa, perkele. Pitäisiköhän ostaa Pihlajalinnaa, etteivät melko suolaiset laskut niin paljon ahdistaisi? Tosin olen ajatellut seurailla terveyshypeä ihan sivusta. Toki go Vetrea Terveys go. Kyseessä on KPY:n tytäryhtiö, jonka ostamisesta ei kukaan tuntemani suuromistaja tykännyt ja tunnen aika monta.

Koska hoidin riittävällä määrällä rommitoteilla tulehduksiani, etten esimerkiksi hyppäisi parvekkeelta, sain kylkeen melkein kahteen vuoteen ensimmäisen kihtikohtaukseni. Edellisestä kirjoitin kolumninkin https://www.pokeritieto.com/kolumnit/aki-pyysing/marijuana-auttaa-kihtiin.html . Mutta tämä kesti vain kolme päivää, kun edellinen vei tyyliin kuukauden. Life is good, sillä se ettei pysty hengittämään syvään ja alkaa puuskuttamaan käveltyään tasaista 500 metriä on selkeästi siedettävämpää kuin kihdissä Netflixin katsominen.

Jos joku muu jää sohvan vangiksi ja tykkäsi aikoinaan Raidista, suosittelen Yle Areenasta Alamaailma-trilogiaa. Kyseessä on ihan laadukasta Scandinavian Noiria. Tosin tyypillisesti suomalaisille, käsikirjoituksessa on joitain käsittämättömiä loogisia vuotoja. En ymmärrä miksi suomalaiset käsikirjoittajat laittavat intelligenttinä esitetyn hahmon tekemään loogisia päättömyyksiä. Tosin elokuvaväki Suomessa on enimmäkseen vasemmistolaista (pl. Markus Selin) ja vasemmistolaisuuteen erottamattomasti kuuluu realismin sivuuttaminen.    

0
0
18.7.2017 - 20:13 #13818

BöC

+66
Liittynyt:
28.3.2016
Viestejä:
73
Aki Pyysing kirjoitti:

Muuten voisin luopua erittäin hyvän alkuvuoden tuotoista, jos reippaat viisi viikkoa kestäneet poskiontelon- ja keuhkoputkentulehdukseni paranisivat. Osin olen luopunutkin. Olen käynyt Dextrassa kolme kertaa ja keskiviikkona menen neljännen ajatuksella punkteeratkaa, perkele. Pitäisiköhän ostaa Pihlajalinnaa, etteivät melko suolaiset laskut niin paljon ahdistaisi? Tosin olen ajatellut seurailla terveyshypeä ihan sivusta. Toki go Vetrea Terveys go. Kyseessä on KPY:n tytäryhtiö, jonka ostamisesta ei kukaan tuntemani suuromistaja tykännyt ja tunnen aika monta.

Itse olen alaan perehtynyt syvemmin jo oman työnikin puolesta ja olen päätynyt samaan. Liikaa riskejä toimijasta riippumatta, vaikkakin kullanvuolennankin mahdollisuus on.

Hauskaa, että monta muuta alaa pidän kuitenkin paljon riskittömämpänä ja parempi tuottoisena, johtuisikohan ihan vain sekin sitten loppupeleissä siitä ettei kompetenssi riitä hahmottamaan eri alaan liittyviä riskejä yhtä hyvin, nimimerkillä Nokiaa eilen isolla positiolla, kun kyllähän markkinat ymmärtää Nokian vieneen Ericsonin osuuksia. Jonkinsortin Dunning Krugeria? 

 

0
0
24.7.2017 - 15:05 #13917

Aki Pyysing

OP
+11665
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6529

Toivottavasti olen väärässä huomiossani, että Kuppalehti ja Suunnitelmatalouselämä ovat molemmat menneet alaspäin Alma Talentin perustamisen jälkeen. TE oli Talentumin ja KL Alman talouslippulaiva. Mutta nykyisin tulee vastaan jotenkin paljon tuntuisesti kaikenlaista ay-propagandaa http://www.talouselama.fi/kommentit/on-hyva-aika-nostaa-palkkoja-6664567 ja 1,5 dollarin euroa http://www.talouselama.fi/uutiset/draghi-euroalue-tarvitsee-elvytysta-osto-ohjelma-pysyy-ennallaan-6664185

Aamulehti, Kauppalehti ja Talouselämä olivat kuitenkin lähtökohtaisesti porvarillisia lehtiä, mutta ilmeisesti lehdistön punastumista ja klikkiotsikoita ei pysty mikään pysäyttämään?

0
0
2.8.2017 - 20:30 #14159

Dharma

+101
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

Onnea kuitenkin 19ke rahastuksesta! Ja Aspiresta!

0
0
4.8.2017 - 14:43 #14203

Aki Pyysing

OP
+11665
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6529

Alkaa olla ikävä Eljas Revon Arvopaperia. https://www.arvopaperi.fi/kaikki_uutiset/juha-sipila-heittanyt-menemaan-jo-yli-40-miljoonaa-euroa-6666716

Jutussa olisi jotain pihviä, jos tiedettäisiin, olisiko Sipilä holdannut osakkeet, jos ei olisi ryhtynyt pääministeriksi. Nämä olisi voinut tyrkätä myös kuoreen siinä missä finanssisijoituksetkin. Jotain journalistiikkaa olisi mukana, jos Sipilältä olisi kysytty, olisitko muuten holdannut. Lestadiolaisten mukaan valehtelu on syntiä, joten vastauksella olisi tavallisen poliitikon lausuntoa enemmän uutisarvoa.

Mie en koe hävinneeni mitään, jos myymäni osake nousee. Se miten miulle kävi kaupassa selvisi jo myytäessä. Myöhempi kehitys ei hyvinvointiini vaikuta.

0
0
11.8.2017 - 17:51 #14350

Aki Pyysing

OP
+11665
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6529

Markkinat ovat vähän lipsuneet alaspäin, koska pahimmatkin peikot alkavat ymmärtää, että meren takana on vallassa melko sekava kaveri. https://summa.talentum.fi/article/te/uusimmat/kiitoksia-putinille-trumpin-poikkeuksellista-kiitosta-putinille-kutsutaan-noloksi-ja-epaisanmaalliseksi/395795

Mie olen ottanut kesän mittaan vähän riskiä alaspäin, nyt olen sitten vähän kalastellut uusilla ja vähän vanhoillakin vesillä, kun on hieman notkuttu. Tällainen pieni jousto markkinoita vastaan on jotenkin verissä. Toistaiseksi näpertely on sujunut ihan hyvin. Toki markkkinaromahdus satuttaisi, mutta ei tappaisi, ja lisäksi olisi ammuksia millä ampua.

Jännittävimmät osarit ovat vielä osaltani tulematta, kuten Technopolis ja Aspire. Tosin Aspiret ylipuolitin, kun mentiin yli neljänkympin targettini.

Niklas Herlinin kanssa olen samaa mieltä, että ei kannata lupailla seillaista, mitä ei välttämättä aio/pysty pitämään. https://summa.talentum.fi/article/te/uusimmat/niklas-herlin-ripittaa-sipilaa-ja-karhista-petetyista-lupauksista-myos-heliovaara-saa-osansa/395674

Sinänsä on surullista, että verotehokkaimpia ja kannustavimpia kannustimia ei pysty valtionyhtiöissä käyttämään, mutta toisaalta kun Roopella on rahat (=osake-enemmistö), niin Akun on tehtävä töitä. Olen taas lukenut Aku Ankkaa muutaman vuoden tauon jälkeen, kun sain sellaisen tilauksen synttärilahjaksi. Muistaakseni ensimmäisen kerran käytin Roope-vertausta -86, kun KY:n porukka vetosi, että ei ne voi tehdä päätöksiä Ekomenin bisneksessä, vaikka omistivat kaikki osakkeet. Tämä kyvyttömyys tehdä päätöksiä johti sittemmin konkurssiin.

0
0
24.8.2017 - 15:56 #14560

Aki Pyysing

OP
+11665
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6529

Olen kovasti downshiftaamisen tarpeessa. Kaksi operatiivisen yhtiön hallituksen jäsenyyttä, muutama sijoitusyhtiö, kaksi kolumnia viikossa ja ahkera pokerimatkailu vaikuttavat olevan liikaa jopa viisikymppiselle elämänsä lihassa ja kohta kolmen kuukauden poskiontelon- ja keuhkoputkentulehduksessa olevalle.

Eilen sössin itseni hyvästä stäkistä viiden kilon turnauksessa, koska tekstiviestittelin maltalaisen serkun kanssa ja yritin selittää sille, miten en tiedä, koska voin osallistua puhelinkonferenssiin, kun en tiedä milloin merkit loppuvat. Ne loppuivatkin sitten pian. Maksoin riveristä betsin, joka kaikilta perusteillla vaikutti valuelta (=haetaan maksua). Totesin, että ei tänne kippailemaan ole tultu ja joko saan tosi ison nipun tai pääsen keskustelemaan hyvinn vasten- ja vihamielisten kavereiden kanssa, joten lahjoitin 2/3 nipustani. En luovuttanut, vaan 3-bettailin all-in stäkkiäni ylöspäin siihen asti, kunnes blindeista joku heräsi hutsuilla ja miun kympit eivät päässeet ohi.

En vielä tiedä mistä luovun, mutta uhanalaisten listalla ovat toinen hallituksen jäsenyys ja Pokeritiedon kolumni. Olen oman osuuteni tupajumien kanssa tappelemisesta tehnyt jo 80-luvulla ja jotenkin tuntuu raskaalta selittää, että kuu ei ole juustoa ilman vastapuolen ymmärryksen lisääntymistä. Pokerikolumnieni kommenttiketjut ovat olleet enimmäkseen verenpainetta nostattavia jo pitkään, enkä malta olla lukematta niitä. Alan olla siinä iässä, että verenpainetta pitäisi alkaa tarkkailla, vielä se tosin ei ole kuin normaalin ylärajoilla.

 

0
0
25.8.2017 - 11:03 #14585

HanTsiip

+93
Liittynyt:
30.6.2014
Viestejä:
121
Aki Pyysing kirjoitti:

...ja kohta kolmen kuukauden poskiontelon- ja keuhkoputkentulehduksessa olevalle.

Viiden pennin vinkit: nenäkannu apteekista ja merisuolaa lähikaupasta. Helpottaa tukkoisuuteen (vaatii kyllä pientä harjoittelua) joka puolestaan keventää vitutusta. Parhaimmillaan edistää toipumista. Hammaslääkärin täystarkastus myös, jos viime kerrasta aikaa.

0
0
31.8.2017 - 10:52 #14798

Aki Pyysing

OP
+11665
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6529

Olen tavallaan All Time High:ssa, kun Technopolis tekee kahden vuoden huippuja. Vähän harmittelen, että en osarista suoraan ostanut, koska oli aika selvää, että ensin dispositioefekti hetken painaa, ennen kuin kurssi yrittää vähään aikaan uusille tasoille. OBV olen liian vanha näihin hommiin koska -88 olisin ilman muuta ostanut, paitsi että olisin räiminyt kaiken likviditeetin kiinni jo paljon aikaisemmin.

Tosin yhden listaamattoman arvo on silmissäni vähintään puolittunut, eli net worth ATH ei ole totta. Listattujen ATH kyllä.

En oikein jaksa ottaa kurssinoususta iloa irti. Olen tullut reaalimaailmassa kusetetuksi ties kuinka monennen kerran ja otan sen raskaasti. Tämän takia vaihdoin aikoinaan pokeriin, jossa saa sen mitä ansaitsee. Liikemaailmassa kähmitään, kieroillaan ja kusetetaan ja källikallet ilman varsinaista liiketoiminnallista osaamista kävelevät rahojen kanssa ulos varsin usein. Pokerissa cards speak lopussa kuitenkin. Jos vedät huonosti, tulee pataan ja jos huijaat, jäät kiinni.

Tänään viidennen kerran lääkäriin.

HanTsiipille: Hammaslääkärini on kieltänyt käymästä kuin joka toinen vuosi, koska reikiä ei vaan tule. Eikä suusyöpääkään löydy, vaikka kohta on nuuskankäyttöni 30v- taiteilijajuhlat. Nenäkannu on perseestä, olen kokeillut pari kertaa.

0
0
11.9.2017 - 13:27 #15043

Aki Pyysing

OP
+11665
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6529

Mie meen huomenna Yle Puheen Pörssipäivään. Suora lähetys 15.05, toimittajana Mikko Jylhä ja toisena vieraana ammattisijoittaja Ilkka Parviainen. Meillä on Parviaisen kanssa eri strategiat, Ilkka on osta & unohda -väkeä. Tosin biitannut tällä metodilla indeksin kirkkaasti. Samaa mieltä olemme tehokkaista markkinoista, mikä on lähinnä niiden, jotka lukevat, mutta eivät ymmärrä, humputuksia.

Viimeinen kolumni kaivoi koloistaan myös sen väestönosan, jonka työttömyyskorvauksista otetuilla veroilla rahoitetaan matujen älypuhelimet. Saavutin suurimman Twitter-huomioni koskaan hätäisellä postauksella "Pelkään, että #PaskaSuomi jää lukematta juuri niiltä, joiden se pitäisi lukea. @pursiain hyvä kirja, saa tehdä lisää". Oli kiire päällä ehtiä syömään ahvenanmaalaista plåtbrödiä.

Kommenteista parhaimpana tällä hetkellä pitäisin: "Paskat, kun sitä demokratiaa ei edes Suomessa. Saatikka EU.ssa. Niin sinä pöljä huomaat vain Venäjän."

Toivottavasti alkoholilla on ollut osuutta asiaan, muuten kyseessä on melko paranoidi maailmankuva. Tosin vainoharhaisuus on Suomessa selvästi lisääntymään päin. Esim. mie olen ollut kolme kuukautta keuhkoputkentulehduksessa ja arvelen, että ei tämä ilmeisesti parane. Suunnittelen jo avautumista erinäisistä asioista, jos tauti alkaa vaikuttaa kuolemaan johtavalta. Joten mielenkiintoista internetkeskustelua odotettavissa, ellen pian koe ihmeparantumista.

 

0
0
11.9.2017 - 14:13 #15044

Dharma

+101
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

Sohit somessa muurhaispesään, johon et ylimielisyyttäsi edes kurkista. Nyt on maanantai ja keskipäivä ja mitään ei ole tapahtunut, mutta Hommassa on 332 käyttäjää paraikaa, mikä on erittäin vähän. Se on kuitenkin 50x se mitä niillä foorumeilla, joissa dissaat tätä porukkaa koskaan vaivautumatta edes aloittamaan perusteluja. Tämä aktiivinen porukka on tuhansien kokoinen ja se on todella vittuuntunut asioihin, joihin sinä et koske edes pitkällä tikulla ja jotka eivät sinua ilmeisesti kosketa lainkaan. Kuitenkin avaudut somessa jatkuvasti tätä porukkaa ärsyttäen. Ja sitten itket tyhmistä vastakommenteista. 

Suosittelen nöyrtymistä ja Homman suuren kirjan avaamista. Siellä on erinomaisia ja asiallisia kirjoittajia tuhansine viesteineen, joissa käsitellään juuri niitä asioita, joista kirjoitat, mutta faktapohjaisesti, perinpohjaisesti, viitteineen ja kerrostumineen, mikä asioiden kehittymisestä seuraa vuosien aikana. 

Todettakoon nyt ^^ viestisi esimerkistä: suomalaisilla puolueilla ei ole mitään eroa sosialismin, EU:n, matujen, eurotukien, jne. suhteen, vaikka kansan mielipiteet näistä asioista ovat hyvin suuresti jakautuneet. Vain PS on eri mieltä ja muut puolueet eristivät sen heti. Mitä se kertoo Suomen "demokratiasta"? Entä EU? Heti kun EU-kansalaisilta kysytään, he äänestävät EU:n projektit nurin ja siksi heiltä ei enää kysytä. Mitä se kertoo EU:n demokraattisuudesta?

0
0
11.9.2017 - 15:12 #15051

Kapteeni Ilmiselva

+33
Liittynyt:
15.4.2017
Viestejä:
160

Kyllahan Suomessa on toimiva demokratia monessakin mielessa - jos PS:n tarkeana pitamat asiat todella kiinnostavat suuresti suurta osaa suomalaisista, puolue varmasti saa runsaasti aania ja voittaa seuraavat vaalit. Suhteellinen vaalijarjestelma samalla varmistaa, etta myos pienemmat puolueet / erilaiset vahemmistot (ei valttamatta vain etniset) saavat aanensa kuuluviin. Vrt. first pass the post -jarjestelmaan, jossa 50.1% aanista antaa yhden puolueen edustaa koko vaalipiiria, kuten vaikka Briteissa. Vaalivilpista en ole myoskaan Suomessa kuullut, lienee suhteellisen vahainen ilmio.

Toisaalta tasta voi myos paatella, etta mikali PS saa vahan aania vaaleissa, sen tarkeana pitamat asiat eivat suurinta osaa suomalaisista kiinnosta, tai niita ei pideta yhta tarkeana. Siina mielessa on aivan se ja sama, miten muut puolueet suhtautuvat PS:aan. EU:ta ja maahanmuuttoa on helppo syyttaa monista asioista, ennen kuin kaantaa katse peiliin.

EU:n paatoksenteko ei ehka ole sielta lapinakyvimmasta paasta, mutta toisaalta siitakin unionista saa lahtea, jos tarve vaatii. Siita huolimatta Briteissakin on taidettu huomata, etta ehka olisi kannattanut aanestaa toisin.

Demokratian kauneus on myos siina, etta yksittainen toimija ei ehdi neljan vuoden vaalikauden aikana paskoa koko maata ja jarjestelman toimivia osia. Vaalit varmaan hidastaa taitavaa valtiomiesta mutta hankkiutuu kivasti eroon huonoista.

0
0
11.9.2017 - 15:26 #15052

Dharma

+101
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

Brexitin ja Remainin molempien kannatus on kasvanut Brexit-äänestyksen jälkeen, kun kannastaan epävarmojen osuus on vähentynyt. Ovat käytännössä tasoissa. 

http://whatukthinks.org/eu/questions/if-there-was-a-referendum-on-brita…

PS:stä tulee ylivoimaisesti suurin puolue, jahka Helsingissä asuu 150 000 muslimia eli noin 20 vuoden kuluessa. Sama juttu kaikkialla Euroopassa. Sitten vain on liian myöhäistä enää tehdä asialle mitään, kuten Ranskassa, Belgiassa, UK:ssa ja Ruotsissa hyvin tiedetään.

0
0
12.9.2017 - 21:35 #15062

Aki Pyysing

OP
+11665
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6529

Olin radiossa. Näppäränä poikana menin junalla Pasilaan, ja pyyhkäisin junalla Pohjois-Haagaan asti, kun kävin aiheita läpi vielä junassa. Sieltä sitten taksilla ehti hyvin väärälle portille vain vähän myöhässä sovitusta ajasta. Puhelimenkin sitten jätin päälle, ja kaupanvahvistekstari kukkui kesken suoran lähetyksen. Muuten Voitot hitaasti, tappiot nopeasti meni ihan ok.

0
0
13.9.2017 - 13:00 #15065

Turms

-8
Liittynyt:
10.1.2015
Viestejä:
669

Varsin hyvä ohjelma olikin, kuuntelin podcastin työmatkalla. Onko Orava nykyarvostustasoilla näkemyksesi mukaan jo houkuttelevampi sijoituskohde kuin Technopolis?

0
0
13.9.2017 - 13:39 #15066

Kapteeni Ilmiselva

+33
Liittynyt:
15.4.2017
Viestejä:
160

Vahan kuulosti Technopolis-kommentit silta, etta ei nyt mainosteta liian ylihinnoitelluksi ennen kuin on omat rahat kohteesta pois.

0
0
13.9.2017 - 14:25 #15067

Gamblerrr3

+15
Liittynyt:
13.1.2017
Viestejä:
90

Todella pätevä haastattelu, vähä tuli käytyä markkinatilannettakin läpi jne!yes PS. Kryptohommista suht eri näkemys mut ei siitä tässä enempää!wink

0
0
13.9.2017 - 23:17 #15074

Johann Sebasti…

-1
Liittynyt:
9.2.2016
Viestejä:
4

Olipa mukava haastattelu!

Tuosta heräsi kysymys kun olet vuosikymmeniä treidannut niin miten olet pärjännyt suhteessa indeksiin? 

 

0
0
15.9.2017 - 13:17 #15090

Aki Pyysing

OP
+11665
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6529
Johann Sebastian Bach kirjoitti:

Olipa mukava haastattelu!

Tuosta heräsi kysymys kun olet vuosikymmeniä treidannut niin miten olet pärjännyt suhteessa indeksiin? 

En ole tehnyt mitään laskelmia, mutta velkavivun ansiosta biitannut aika paljon. Erityisesti ottaen huomioon, että aloitin aggressiivisen sijottamisen 1987 pitkälti ilman omia pääomia.

0
0
15.9.2017 - 14:14 #15091

Aki Pyysing

OP
+11665
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6529

Tänään on taas päivä, jolloin tiedotusvälineistä saa ebolaa.

Toivottavasti "kokenut verovalvoja joka on turhautunut lisääntyneisiin ohjeisiin, koska hänen mielestään ne auttavat talousrikollisia." löydetään ja teloitetaan. Tuomo Pietiläinen Hesari ja Verohallinnon Syvä Kurkku katsoivat näköjään tarpeelliseksi lähdesuojan voimalla julkistaa Verohallinnon salaisia ohjeita. Osalla ihmisistä ei vain ymmärrys riitä, jos joku viranomainen joskus pyrkii tehokkuuteen. Verottajalla muuten on ollut salaisia ohjeita aina, koska siellä ymmärretään, että kaikkea ei ole järkeä tarkastaa. Kesällä 1987 Lappeenrannan Verotoimiston verovalmistelijoita esimerkiksi oli kielletty laskemasta lääkekuitteja. Haastateltu "kokenut verovalvoja" olisi varmaan "turhautunut" tähänkin ja yrittänyt vuotaa sitä lehdistölle. Tosin epäilen, että tuolloinen lehdistö ei olisi julkaissut jonkun jostain syystä katkeroituneen virkamiehen vuotamia Verohallinnon sisäisiä papereita.

Kun asialle laitetaa Yle ja Vasemmistoliitto, tulosta häpeäisivät kaikki jotain journalismin etiikasta välittävät. Niitä tosin ei juuri Yleltä löydy. Otsikon  "Köyhät köyhtyvät ja rikkaat rikastuvat" perusteella miekin ensin ajattelin tuloerojen kasvaneen. Vilkaiskaapa graafien lukuja ja kertokaa, ilkeäisittekö pitää fiksulle yleisölle esitelmä tällaisilta Powe Pointeilta. En nyt siis puhunut Vasemmistoliiton vaalikokouksesta. Siellä tällaisten lukujen esittäjälle vetäistään spontaani Kansainvälinen.

Sitten kestosuosikkini THL. Miten joka asian voi vetää niin vihkoon kuin THL tekee? Mutta kai siellä Kari Paaso ja Pekka Paska ovat täyttäneet virastoa kaltaisillaan jo vuosikymmeniä. THL:n turtkimus kotihoidontuen vaikutuksista on muuten ansiokas, paitsi että se ei ei kerro mitään kotihoidontuen vaikutuksista. En ole paljon Palkansaajien Tutkimuslaitosta lainannut, mutta nyt teen sen. A-Studion toimittajalle tämä oli tietysti liikaa ymmärrettäväksi, vaan antoivat THL:n tätin puhua läpiä päähänsä mitenkään tätä kyseenalaistamatta. 

 

0
0
15.9.2017 - 15:27 #15093

Lokki

+134
Liittynyt:
1.7.2014
Viestejä:
207

Kyllä - "ero olisi alkanut taas revetä". REVETÄ. Kuvaajaa katsoessa tosiaankaan en näe siinä repeämistä, nousukin on minimaalista. Oikeastaan kuvaajassa oleva ennuste näyttää tasaisinta menoa sitten vuoden -66 josta kuvaaja alkaa. Sehän on huolestuttavaa, että noususuhanteen aikana erot voisivat kasvaa - noususuhdannehan on negatiivinen asia. Toivottavasti tästä ei Li saa taas uutta uhoa puheisiinsa. Selittely kun on jo myöhäistä, ihmiset muistavat otsikot ja sen kuka niistä ensimmäisenä alkaa asiaa tekemään. Muistuu mieleeni Li:n lomarahojen leikkaukseen liittyvä kritiikki: "lompakosta lähtee 400€" --> Päivärinta kysyi netti-TV:ssä "eikö se netto lähde lompakosta eli 250€?". Ja myöhemmin vielä tarkennettiin (en muista kenen toimesta), että verotuksen laskun myötä ero on oikeasti muutamia kymppejä vuodessa. No, 400€ oli mainittu ensin ja siihen tullaan vielä palaamaankin.

Mitä tulee Verohallintoa koskevaan uutiseen, niin eikö ko. tapa ole ihan normaali esim. teollisuudessa? Eli Pienet asiat hoidetaan automaatiolla (tai jätetään huomioimatta) ja resurssit kohdennetaan isompiin joissa payback on parempi. Asiakaspalvelu hoidetaan nykyään monasti chatin tai automaattisen puhelinpalvelun kautta, jolloin yksinkertaisimmat ongelmat ratkeavat kuin itsestän. Eikä verottajalla varmaan vieläkään ole kiellettyä reagoida jos joku pienempi tekijä kiertäisi veroja.

Joka tapauksessa pitää edelleen jatkaa useampien lehtien lukemista (myös HS), vain täten saa jonkinlaisen kuvan siitä mitä maailmalla tapahtuu ja miten ihmiset muodostavat käsityksensä ja mielipiteensä.

0
0