6.9.2024 - 21:18

LappuLiisa

+407
Liittynyt:
16.11.2023
Viestejä:
399

Trumpin tuomionanto siirtyy vaalien jälkeiseen aikaan, eli hän on nyt vapaa kampanjoimaan seuraavat 59 päivää.

https://yle.fi/a/74-20110025

New Yorkissa tuomiostuin on linjannut tuomion julistamisen ajankohdasta Trumpin niin sanotussa hyssyttelyrahaoikeudenkäynnissä.

Tuomari Juan M. Mechan päätti, että tuomionluku on vasta vaalien jälkeen marraskuun 26. päivänä. Trumpin olisi alunperin ollut määrä kuulla tuomionsa kuluvan kuun 18. päivänä eli vajaat kaksi kuukautta ennen vaaleja.

Tapauksessa on kyse hyssyttelyrahojen maksamisesta aikuisviihdetähti Stormy Danielsille ja asian salaamisesta kirjanpidossa vuoden 2016 presidentinvaalien alla.

0
0
8.9.2024 - 17:58

JR

+5281
Liittynyt:
30.6.2014
Viestejä:
1580

Näkyvien hahmojen julkiset tuet presidenttiehdokkaille ovat mielenkiintoisia.

Elon Musk on asettunut julkisesti Trumpin taakse. Hänen tukensa tekee Trumpin kampanjalle todennäköisesti pientä haittaa. Jos hän todella haluaisi Trumpin presidentiksi, hänen olisi kannattanu asettua näkyvästi Kamalan taakse. Viesti olisi ollut ristiriitainen, mutta mahdollisesti myrkyttäisi ja sekottaisi fiiliksiä joidenkin demokraatteihin kallistuvien äänestäjien päissä. Onneks Elon on idiootti, jolla on valtava ego, joten hän ei ensinnäkään ymmärrä oman imagonsa nykyistä arvoa, eikä ole valmis julkisesti tekemään liikettä, jossa toivoisi näyttäytyvänsä "häviäjänä". Edes toive Trumpin vastapalveluksista tämän gambiitin osuessa ei selitä valintaa, koska Trump ei koe olevansa velkaa kenellekään, ja roikottaa ympärillään ihmisiä juuri niin pitkään, kuin uskoo heidän olevan hyödyllisiä.

Valitettavasti Putinilla ei ole isoa egoa, ja hän on aidosti älykäs. Niinpä hän onkin ilmoittanu kannattavansa Kamalaa. Eihän tätä usko kukaan jonka päässä muutama aivosolu ajoittain kohtaa, mutta sen jäljelläolevan porukan osalta efekti on tasan se, mitä hän oikeasti toivoo. Ja hintana on vain se, että pitää julkisesti puhua läpiä päähänsä. Tämä on merkityksetön hinta, koska sekä Putinilla että Muskilla on tästä jo käytännössä loputtoman pitkä historia. https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/977358b6-eb83-4919-8ff8-b23cd16b5526

9
-4
8.9.2024 - 19:43

GHearst

+478
Liittynyt:
28.12.2021
Viestejä:
532

Sekä Muskin että Trumpin osalta olisi mielestäni oikeampaa ja hedelmällisempää puhua äärimmäisen hyvin ruokitusta (kiitti iskät! t. koko planeetta) luonneviasta kuin idiotismista.

4
0
8.9.2024 - 20:16

Artsipappa

+2121
Liittynyt:
14.7.2016
Viestejä:
1938

"Onneks Elon on idiootti". 😂 😆 

Selvä sitten. Menee kyllä usko arviointikykyyn kun tällaisista lukee. Sulla on joku outo sokea piste Muskin kohdalla. Vaikka ei ole samaa mieltä niin ei se kyllä tee idioottia. Jos objektiivisesti kaveria arvioi niin veikkaan että aika harvalla mittarilla Musk on idiootti.

En itsekään ole samaa mieltä hänen kanssaan monestakaan asiasta, mutta en kehtaisi Muskia idiootiksi haukkua.

12
-1
8.9.2024 - 21:17

JR

+5281
Liittynyt:
30.6.2014
Viestejä:
1580

Artsipappa wrote:

Okei. Mulla puolestani on aika paljon ymmärrystä ihmisille, jotka piti sitä fiksuna tai kyvykkäänä vielä esim viisi vuotta sitten. Jos joku, joka yhtään sitä on seurannut, ei tälläkään hetkellä vielä hahmota, että se on idiootti, niin asettaa aika kyseenalaiseen valoon muutenkin ihmisen arviointikyvyn.

4
-11
8.9.2024 - 21:42

GHearst

+478
Liittynyt:
28.12.2021
Viestejä:
532

Idiootti (m. kreik. ἰδιώτης, idiōtēs) on nykyisessä merkityksessään loukkaava ilmaus, jolla tarkoitetaan vähälahjaista tai tyhmää ihmistä. Arkikielessä "idiootiksi" saatetaan haukkua ketä tahansa, joka tekee puhujan mielestä jotain tyhmää tai ajattelematonta.
 
Tunteikasta ja riidanhakuista arkikieltä. Eipä siinä mitään.

1
0
8.9.2024 - 21:56

JR

+5281
Liittynyt:
30.6.2014
Viestejä:
1580

GHearst wrote:

En halua paeta lavean määritelmän taakse, joten tarkennan jonkun verran. En tarkoita, että Muskin älykkyysosamäärä olisi merkittävästi keskimääräisen ihmisen alapuolella - veikkaisin hänen olevan jotain yhden tai keskihajonnan verran välillä yli väestöstä, eli densatasoa.

Pidän häntä keskinkertaisen lahjakkaana tuollaisessa mielessä, ja lisäksi hölmönä - ei älykkään vaan viisaan vastakohtana. Hänen arviointikykyään on aiemmin vahingoittanut etuoikeutettu asema, ja tietty aikaisin saavutettu taloudellinen menestys, joka on suojannut häntä kypsymästä, ja nyt myöhemmin hän on degeneroitunut vauhdilla lisää runsaan ketamiininkäytön myötä.

Kun Musk puhuu esim ymmärtävänsä tekniikasta enemmän kuin todennäköisesti kukaan muu ihminen maailmassa, niin kyse ei ole manipulatiivisen ihmisen laskelmoinnista, vaan aidosta harhaisuudesta.

Kun Musk puhuu jotain täysin epäuskottavaa, eli suurimman osan ajasta, hänellä on helppoja merkittäviä tellejä siitä, milloin hän tietää valehtelevansa "I believe that, I'm confident that" - hänen typeryytensä laajuus tulee ilmi niistä muutamista asioista, jotka jäävät näiden tellien ulkopuolelle. Idioottimaisista väitteistä, joihin hän myös uskoo itse.

Kommenttisi riidanhaluisuudesta ei ole mitenkään täysi huti. Kun olen huomannut, että tälläkin yleisen tolkullisella foorumilla on merkittävä määrä ihmisiä, jotka eivät jotenkin näe Muskin läpi, en malta olla sörkkimättä niitä. Odotan mielenkiinnolla, miten tuo osuus väistämättä vuosien mittaan vähenee.

7
-10
8.9.2024 - 22:14

GHearst

+478
Liittynyt:
28.12.2021
Viestejä:
532

Harvalle lienee epäselvää onko Musk nykyisellään hörhö/sekopää. Onhan se. Sinulle tuntuu kuitenkin olevan tärkeää kutsua häntä nimenomaan idiootiksi. Varmaankin pidät itseäsi älykkäänä ihmisenä (monilla älykkyyden osa-alueilla lienetkin sellainen) ja saat tiettyä mielihyvää asettaessasi itsesi älyllisesti maailman rikkaimman ihmisen yläpuolelle.

4
-3
8.9.2024 - 22:29

Kyllä sekin tuntuu olevan monelle nykyäänkin epäselvää, muuten näistä jutuista tuskin syntyis tämmösiä vastaväitteitä.

Jos saisin kiksejä siitä, että asetan itseni älyllisesti jonkun yläpuolelle, niin kyseessä pitäis olla jotenkin aidosti fiksu tapaus, jota Musk ei ole. Mua ihan aidosti lähinnä ärsyttää, että joku näkee sen jonain nerona. Ja siihen ei mitenkään liity se, että haluaisin että joku ajattelee että mä olisin jotenkin erityisen fiksu. Usko tai älä, niin siitä en välitä.

3
-7
8.9.2024 - 23:44

Artsipappa

+2121
Liittynyt:
14.7.2016
Viestejä:
1938

Olisipa maailmassa enemmän idiootteja jotka uskaltaa ajatella isosti ja kehittää innovatiivisia ratkaisuja maailman ongelmiin kuten Musk. Toki Musk on myös hörhö joka X:ssa jakaa kyseenalaisten tilien tweettejä (vai mitä ne nykyään on). Mutta mies todella on nero. Hullu nero ehkä sitten, en tiedä. Mutta idiootin vastakohta imo.

4
-3
9.9.2024 - 00:11

JR

+5281
Liittynyt:
30.6.2014
Viestejä:
1580

Artsipappa wrote:

Olisipa maailmassa enemmän idiootteja jotka uskaltaa ajatella isosti ja kehittää innovatiivisia ratkaisuja maailman ongelmiin kuten Musk.

Musk ei ole kehittänyt yhtään mitään. On toki onnistunut kiinnittämään nimensä moneen projektiin, jotka kuulostavat hyödyllisiltä. Niistä Tesla on jopa edistänyt jotain yleishyödyllistä, ja edistänyt projektin rahoitusta. Toki nykyään, kun sillä on aitoa sananvaltaa siinä firmassa, niin on muuttunut pellefirmaksi, mutta toki se on edistänyt yleistä siirtymää sähköautoihin, mikä on positiivinen kehitys.

1
-12
9.9.2024 - 00:46

Jääkarhu

+85
Liittynyt:
10.11.2015
Viestejä:
68

JR ja Musk on kuin Iikka Kivi ja Jussi Halla-Aho. Paha fiksaatio henkilöön ja äo-ero samaa luokkaa. Kannattaa lukea Walter Isaacsonin tuore kirja (2023) Elon Muskista missä haastateltu Muskia, lukuisia läheisiään ja työkavereitaan (eikä aina niin positiivissävytteistä palautetta heiltä Muskista) niin ei tarvi tuommosta paskaa levittää että Musk ei olisi kehittänyt mitään. Hänellä on ollut merkittävä rooli useissa firmoissaan muutenkin kuin rahoittajana, merkittävimpinä toki Tesla ja SpaceX. Ihan suunnittelu ja insinöörihommissa ja tietysti johtamisessa. Kun Muskin persoonakin tuntuu kiihottavan niin paljon niin kirja kertoo myös paljon miksi se on sellaiseksi kehittynyt (merkitsevin tekijä imo sairas ja erikoinen isäsuhde ja isältä perityt geenit). Paljon mulkkuja puoliahan Muskissa on mutta täyttää neron määritelmän helposti. Twittertouhu lienee hänelle lähinnä erikoista sosiaalista ja poliittista peliä päämääriensä ajamiseksi ja välillä toki sortuu aivan paskan levittämiseen. Veikkaisin että Musk on Teslan kautta myös yksi maailman eniten ilmastomuutosta hidastaneista ihmisistä sähköautojen valtavan yleistymisen myötä, asia jota ei paljon Suomen mediassa ainakaan hehkutella. Vaikka Muskin firma veisi ihmiset marssiin 10-15v päästä niin JR jatkaa nettifoorumeilla idiootiksi huutelua 😗 ps Putinilla on luultavasti erittäin iso ego mutta valinnut julkisesti rauhallisen esiintymisstrategian mikä onkin häntä luultavasti hyödyttänyt.

8
-5
9.9.2024 - 07:18

mskomu

+1399
Liittynyt:
31.3.2019
Viestejä:
689

Tuurillako se on vetänyt, vai on vaan niin karismaattinen puhuja vai mitä? Jännä, kuinka idiootti on onnistunut kiinnittämään nimensä niin moneen uskomattomaan projektiin siitä huolimatta, että on pelkkä painolasti niille. Näin, tai sitten kaveri on vain uskomattoman kyvykäs, mutta myös suunnattoman ärsyttävä tai persoonana sietämätön niin, että negatiivisen halo-efektin takia idiootti koko äijä, vrt. positiivisen halo-efektin sijaan virheetön nero.

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/S%C3%A4dekeh%C3%A4vaikutus

2
-1
9.9.2024 - 09:15

Artsipappa

+2121
Liittynyt:
14.7.2016
Viestejä:
1938

JR wrote:

Artsipappa wrote:

Olisipa maailmassa enemmän idiootteja jotka uskaltaa ajatella isosti ja kehittää innovatiivisia ratkaisuja maailman ongelmiin kuten Musk.

Musk ei ole kehittänyt yhtään mitään...

Jep jep. Ehkä jätetään tämä aihe tähän. Jos joku on näin kujalla, niin yleensä minkäänlaiset perustelut ei ajattelua pysty kääntämään. Poterossa ollaan ja syvällä. 

8
-1
9.9.2024 - 11:04

JR

+5281
Liittynyt:
30.6.2014
Viestejä:
1580

Jääkarhu wrote:

 ps Putinilla on luultavasti erittäin iso ego mutta valinnut julkisesti rauhallisen esiintymisstrategian mikä onkin häntä luultavasti hyödyttänyt.

Joo tää oli multa huonosti ilmaistu. Tarkoitin, että ei anna egon sotkea toimintaansa.

1
0
9.9.2024 - 11:54

tonza

+1224
Liittynyt:
4.3.2020
Viestejä:
615

Artsipappa wrote:

 Jos objektiivisesti kaveria arvioi niin veikkaan että aika harvalla mittarilla Musk on idiootti.

Ainakin sosiaalisissa tilanteissa hahmo näyttäisi olevan usein idiootti, mikäli hänestä kirjoitettuja kirjoja on uskominen. Tosin sitäkin selittää todennäköisesti taustalla vaikuttava Aspergerin diagnoosi. 

Putinin älykkyydestä snadisti eri mieltä JR:n kanssa. Ei kai älykäs henkilö olisi luottanut itse luomaansa (tai ainakin ylläpitämäänsä) järjestelmään, joka on tunnettu epätarkasta informaatiosta, ja hyökännyt sen perusteella Ukrainaan ja ryssinyt käytännössä kaiken mikä oli ryssittävissä. Toki älykkyys ei välttämättä ole kokonaisvaltaista ja sitä esiintyy eri tavalla eri ihmisillä ja eri tilanteissa. Jokainen älykkääksi väitetty henkilö voi tehdä idioottimaisia päätöksiä alueilla, joilla ei omaa samanlaista älykkyyttä kuin vahvemmilla osa-alueilla. Kysymys älykkyydestä on siksi melko monisyinen kysymys. 

2
0
9.9.2024 - 12:10

JR

+5281
Liittynyt:
30.6.2014
Viestejä:
1580

tonza wrote:

Putinin älykkyydestä snadisti eri mieltä JR:n kanssa. Ei kai älykäs henkilö olisi luottanut itse luomaansa (tai ainakin ylläpitämäänsä) järjestelmään, joka on tunnettu epätarkasta informaatiosta, ja hyökännyt sen perusteella Ukrainaan ja ryssinyt käytännössä kaiken mikä oli ryssittävissä. 

Veikkaisin, että Putin on vähän asemansa vanki, mitä tulee informaation laatuun. Eli alkaa kadota ihmiset jotka uskaltaa antaa sille realistisia negatiivisia arvioita mistään, ja semmoista voi olla aika hankala kompensoida.

1
0
9.9.2024 - 12:52

Aki Pyysing

OP
+13169
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6948

Jos vaalit kiinnostavat, Nate jakoi pitkän ilmaisen pohdintansa vaaleista:

https://www.natesilver.net/p/the-mistakes-of-2019-could-cost-harris

Olen aika monesta samaa mieltä. Ja hyvin huolissaan NYT/Sienna pollista, joka oli Trump +1,5 koko maassa. Sienna on laatupollsteri ja vaikka NYT on nykyisin pääwokettajia, se julkaisee tilaamansa pollin kyllä sellaisenaan.

Tätä ei Suomessakaan ymmärretä:

Democratic messaging often suffers from the sheer abundance of potential attack lines on Trump, causing voters to tune out. The aforementioned whiny progressive media critics don’t seem to understand that elevating every minor controversy surrounding Trump only reduces the signal-to-noise ratio and makes them look like the boy who constantly cried wolf. If I were the Harris campaign, I’d mention: January 6, Roe, Obamacare, Project 2025, JD Vance and the words “convicted felon” — and not much else

Eli jos oli tldr & me spiik no england: Trumpin laittamaan "Kuin kaksi marjaa" sian kanssa ei johda mihinkään hyvään. Ja turha on takertua mihinkään bloodbatheihin, kun on oikeaakin kamaa tarjolla yllin kyllin.

Reaalimaailmassa Trump 1,9 Harris 2,18 ja popular votessa saa Harrisista 1,38.

Pakittaakseni vähän aiemmista lausunnoistani tiistain väittely saattaa olla tärkeämpi kuin pohdinkaan. Valtaosa amerikkalaisistahan ei tunne Kamalaa lainkaan. Joten onnistuminen voisi tuoda ainakin popular voten voiton. Päätä pensaassa pitämällä tulee pataan kuin Hillarylle 2016. Ja sitten vielä muistutus: Hillary voitti kaikki väittelyt Trumpia vastaan. Trump on oikeasti huono väittelijä. Mutta toisaalta erittäin taitava poliitikko, joka voi saada Pennylvanian eläkeläiset liikkeelle vielä kerran.

Saattaa tulla kuumat vaalit. Mie menetin jo kerran hermoni Suomen trumpetistien kanssa. Jos tässä vaiheessa hehkuttaa Trumpin tai Harrisin varmaa voittoa, on miunkin kirjoissani idiootti. Ja miulla on Duplantiksen seiväshyppyrima JR:n ilman vauhtia korkeushyppyrimaan verrattuna.

10
0
9.9.2024 - 13:53

Artsipappa

+2121
Liittynyt:
14.7.2016
Viestejä:
1938

JR wrote:

tonza wrote:

Putinin älykkyydestä snadisti eri mieltä JR:n kanssa. Ei kai älykäs henkilö olisi luottanut itse luomaansa (tai ainakin ylläpitämäänsä) järjestelmään, joka on tunnettu epätarkasta informaatiosta, ja hyökännyt sen perusteella Ukrainaan ja ryssinyt käytännössä kaiken mikä oli ryssittävissä. 

Veikkaisin, että Putin on vähän asemansa vanki, mitä tulee informaation laatuun. Eli alkaa kadota ihmiset jotka uskaltaa antaa sille realistisia negatiivisia arvioita mistään, ja semmoista voi olla aika hankala kompensoida.

Älykäs johtaja varmaan ymmärtäisi tämän, eikö?

1
-1
9.9.2024 - 14:10

JR

+5281
Liittynyt:
30.6.2014
Viestejä:
1580

Artsipappa wrote:

Älykäs johtaja varmaan ymmärtäisi tämän, eikö?

Millä tavalla toi "voi olla aika hankala kompensoida" olis pitäny vääntää rautakangesta, ettet ois löytäny länkytettävää?

1
-3
9.9.2024 - 14:22

Artsipappa

+2121
Liittynyt:
14.7.2016
Viestejä:
1938

JR wrote:

Artsipappa wrote:

Älykäs johtaja varmaan ymmärtäisi tämän, eikö?

Millä tavalla toi "voi olla aika hankala kompensoida" olis pitäny vääntää rautakangesta, ettet ois löytäny länkytettävää?

Tuskin mitenkään.

Pointtina siis se, että älykäs johtaja joko löytyäisi tavan kompensoida, tai pyrkisi muuttamaan järjestelmää. Onhan putin ollut aivan älytön katastrofi venäjälle. Kaukana älykkäästä ja kyvykkäästä johtajasta.

venäjä voisi olla menestyvä ja rikas maa, mutta ei. Pitää koheltaa Ukrainassa. 

3
0
9.9.2024 - 17:17

mskomu

+1399
Liittynyt:
31.3.2019
Viestejä:
689

Artsipappa wrote:

Pointtina siis se, että älykäs johtaja joko löytyäisi tavan kompensoida, tai pyrkisi muuttamaan järjestelmää. Onhan putin ollut aivan älytön katastrofi venäjälle. Kaukana älykkäästä ja kyvykkäästä johtajasta.

venäjä voisi olla menestyvä ja rikas maa, mutta ei. Pitää koheltaa Ukrainassa. 

Mun mielestä Putin ei ole osoittanut ainakaan viime aikoina mitään erityistä viisautta tai pientä egoa. Eikö toi koko ryssitty erikoisoperaatio ole ollut pitkälti oman egon kompensointia, kun haluaa jäädä historiaan jonain Neuvostoliiton uutena tulemisena? Mutta ei sitäkään silti ihan idioottina tai kyvyttömänä voi pitää, vaikka mieli tekisi. Mä väitän, että typerä tai kyvytön ihminen ei kykene kampeamaan itseään tuollaisen hierarkian ylimmälle pallille ja lujittamaan asemaansa ja pitämään itseään siellä yli kahta vuosikymmentä. Lisäksi pitää arvioida henkilön kyvykkyyttä päämääriensä kautta. Väitän, että Putinin päämäärä ei ikinä ole ollut, että Venäjä (varsinkaan venäläiset) olisivat rikkaita ja menestyviä - enemmän päinvastoin - tämän takia hänen onnistumistaan ei voi mitata tuolta pohjalta.

Ehkä tässä voi vaan vetää sellaisen päätelmän, että erinomaisuus yhdessä asiassa ei aina välity muihin ominaisuuksiin. Putin lienee todella hyvä manipuloimaan ihmisiä; tunnistamaan tietynlaisia ihmisiä ja tekemään heidän kanssaan sopivia diilejä; on varmasti todella kova, kylmä ja häikäilemätön; voisi kuvitella olevan hyvä arvioimaan tilanteita ja toimimaan nopeasti; sekä ihan varmasti ymmärtää keskimääräisen venäläisen mielenmaisemaa ja massapsykologiaa vähintään intuitiivisesti. Sen sijaan vaikuttaa täysin lapaselta, mitä tulee minkään kestävämmän rakentamiseen tai muunlaisten ihmisten motivoimiseen; vaikuttaa hyvin biasoituneelta ja luultavasti todella sokea omille biaksilleen; vaikuttaa vainoharhaiselta; vaikuttaa täysin tunarilta sotilaallisten strategioiden suhteen tai tällaisten suunnittelun; vaikuttaa yleisesti siltä, että kieltää todellisuuden ja elää mieluummin omissa harhoissaan.

2
0
9.9.2024 - 17:48

Tekijä

+293
Liittynyt:
8.7.2021
Viestejä:
179

mskomu wrote:

Eikö historia ja viimeaikaiset tapahtumat pikemminkin tue väitettä, että Putin menee lukkoon ja vetäytyy taka-alalle, kun tapahtuu jotakin odottamatonta ja pitäisi toimia nopeasti.

Mitä tulee venäläiseen mielenmaisemaan, on tärkeä tiedostaa, että Venäjä on äärimmäisen kaksijakoinen - on Moskova ja Pietari, ja sitten äiti Venäjä. Muistakaa, että bolsevikkien vallankumous tapahtui Pietarissa ja Moskovassa ja jossakin määrin parissa suuremmassa muussa kaupungissa. Se ei oikeastaan millään lailla näkynyt laajemmin maassa. Vasta seuraukset näkyivät: kommunismi ja kollektivisoitnti sekä vainot. Tämän Putin ymmärtää hyvin, ja siksi Moskovassa ja Pietarissa elämänmeno on olennaisesti normaalia, ulkoisesti.

Mitä tulee varsinaiseen Venäjään, pitää edelleen paikkansa, mitä Trotski kirjoitti historiakirjansa ensimmäisen luvun "Venäjän kehityksen erittyispiirteitä'" ensimmäiseksi lauseeksi:

"The fundamental and most stable feature of Russian history is the slow tempo of her development, with the economic backwardness, primitiveness of social forms and low level of culture resulting from it". Nyt emme siis puhu Pietarista ja Moskovasta asukkaineen.

Trotski halusi tätä muuttaa, mutta karkoitettiin ja sai kirveestä päähänsä. Sen tilannut Stalin ja nyt seuraajansa Putin tekee parhaansa todistaakseen Trotskin väittämän jatkossakin oikeaksi.

Siteerataan vielä toinen lause:

"The population of this gigantic and austere plain...was condemned by nature itself to long backwardness". Sellaisena se hyödyttää Putinia. Sieltä voi vetää väkeä tarpeen mukaan kuolemaan äiti Venäjän puolesta, tällä kertaa Ukrainassa. Mutta ei Pietarista tai Moskovasta.

9
0
10.9.2024 - 12:35

Aki Pyysing

OP
+13169
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6948

Käyn häviöön tuomittua sotaa, jossa yritetään palauttaa keskustelu vaaleihin. Pitkästä aikaa tuli Harrisille hyvä polli. Morning Consult on sellainen keksitason mielipidekyselijä. Huolta ja murhetta on tullut tosiaan valtakunnallisista, koska jos Harris/Trump on valtakunnallisesti tasoissa, on vaa'ankieliosavaltioissa vaikea demokraattien voittaa.

Harrisin popular voten voitosta saa jo 1,38. Vetelen vähän ranteita auki hätäilyistäni. Mie tiesin, että Harrisin gallupeihin ei tullut convention bumpia. Ja mie tiesin, että tästä voi seurata after convention mahalasku. Ja silti mie menin painamaan tilini sippiin. En lähde tässä vaihessa kuitenkaan lisää rahaa siirtelemään, jos enää näihn vaaleihin koskaan. 

Mieluummin löisin matalampaa kerrointa, voittaa useammin😎.

1
0
10.9.2024 - 13:06

Samurai

+46
Liittynyt:
18.11.2014
Viestejä:
35

Popular vote taitaa olla ainoa jossa 538 ja Nate Silver ovat yhtämielisiä että Trumpissa olisi valueta voittaa popular vote. 538:lla Trumpin popular vote 34% ja Natella 44%. 

Voittajamarkkinassa onkin enemmän hajontaa kun 538:lla Harris 54% ja Natella Trump 64.4%.

0
0
10.9.2024 - 14:13

LappuLiisa

+407
Liittynyt:
16.11.2023
Viestejä:
399

Kisa on tiukentunut

1
0
11.9.2024 - 06:11

LappuLiisa

+407
Liittynyt:
16.11.2023
Viestejä:
399

Erittäin viihdyttävä väittely ja Harrisin tiimi antoi vihreää valoa seuraavalle.

Harris oli selkeästi enemmän valmistautunut ja sai alussa monta hyvää ennalta harjoiteltua hyökkäystä purkkiin. Don möhli ekat 45min ja ei vastannut helppoihin suoriin kysymyksiin. Mielestäni väittelyn käännekohta tuli n. 45min kohdalla jossa Trump keskeytti Harrisin elekieleilyn ja sanoi "I'm speaking... Sound familiar?". Mielestäni sen jälkeen Harris menetti coolinsa ja oli enemmän puolustuslinjalla. Ja Trump sai väittelyn haltuunsa tuossa kohtaa, mutta meni loppua kohti yhä enemmän turhiin asiattomiin hyökkäyksiin.

Väittelyn voittajana oli selkeästi Harris. Don ei harjoitellut ja luotti intuitioonsa, mikä kävi osittain toteen puolessa välissä.

5
0
11.9.2024 - 08:50

1UP

+202
Liittynyt:
3.3.2023
Viestejä:
252

Merkittävää on, että tämän väittelyn jälkeen USAn ja maailman suosituin poptähti Taylor Swift ilmoitti, että tukee Harrisia presidentiksi. Aiemminhan hän ollut näissä vaaleissa pidättyväinen kantansa ilmaisemiseen.

I’ve done my research, and I’ve made my choice. Your research is all yours to do, and the choice is yours to make. I also want to say, especially to first time voters: Remember that in order to vote, you have to be registered! I also find it’s much easier to vote early. I’ll link where to register and find early voting dates and info in my story.

With love and hope,

Taylor Swift
Childless Cat Lady

Eihän pop-tähden endorsaus käännä montaa MAGA-kulttilaisen päätä, mutta se mitä se tekee, niin aktivoi etenkin nuoria rekisteröitymään ja äänestämään. Se on yksi ryhmä, jonka on arveltu olevan ratkaiseva vaalien tuloksen kannalta.

3
0
11.9.2024 - 10:49

joeplotter

+394
Liittynyt:
2.7.2014
Viestejä:
234

Erittäin antoisa väittely, koitan upottaa.. jos osaan.

Väittely oli hieno retorinen koitos, jonka Harris vei 55 - 45 ish. Tällä kertaa Weird-Don oli puolustuskannalla. Harris aloitti vahvasti ja joka kerta, kun Trump sai nostetta päästyään puhumaan yhdestä aiheesta hetken pitempään, Harris purki momentumin seuraavalla puheenvuorollaan. Syyttäjän tausta näkyi selvästi näissä. Aivan eri kaliiberia kuin takerteleva Biden. Trump on parhaimmillaan silloin, kun saa yhdessä puheenvuorossa tykittää alusta loppuun samasta aiheesta, yleensä haukkuen vastapuolta ja kehuen itseään, jos hän joutuu ensin torjumaan ja sitten hyökkäämään, aika ei riitä. Tuttua superlatiivi-Trumpia jutut.

Harris oli heikoimmillaan juurikin loppupuolella, kun piti puolustaa Bidenin hallinnon epäonnistumisia ulkopolitiikassa. Positiivinen yllätys,  odotin tasaisempaa. Livauttaisin sisään vielä Akin tipsaaman popular voten Harrisille, mutta en jaksa talletella nyt. 

Tuliko muille fiilis, että puolustuskannalle joutuessaan Trump muuttui jopa hivenen epämiellyttävän aggressiivisen oloiseksi? Trumpille pikku kompastus, kun haukkui sitä Capitol Hillillä mielenosoittajan ampunutta poliisia. Konsujenkit tykkää veteraaneistaan ja poliiseistaan. 

2
0